tiistai 27. marraskuuta 2018

Sukkia

Tässä vielä kuvia valmistuneista sukista. Taitaa olla pitkästä aikaa kaikki eri malleilla! En lähde tässä nimeämään kuka saa mitkäkin, mutta aika moni saa sukat... Vielä pitäisi parit aikuisten ja parit lasten vielä neulaista ennen joulua. Näissä kaikissa lankana Novitan 7 veljestä. Värit on taas kovin kirkkaat salaman takia, mutta elämä on pimeää. Neuloin monen vuoden tauon jälkeen tuota keskimmäistä pitsineuletta, ja taidan tehdä sitä vielä toisetkin. Tauko on siis tehnyt tehtävänsä.




sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Sukkapusseja

Kaikki lähti siitä, kun hamstrasin Eurokankaan palalaarista punaisia kankaita näitä blokkeja varten. Mukaan tarttui yksi kangas, josta ehdin jo ommella yhden blokin. Loppusilityksessä huomasin, että punainen kangas päästää väriä ihan hirveästi. Hiukan otti päähän, mutta onneksi blokki ei ollut vielä kiinni missään isommassa kokonaisuudessa. Purin blokin, heivasin punaiset ja käytin uudestaan värjäytymättömät vaaleat. Mietin mitä ihmettä tekisin lopulle punaiselle kankaalle. Rahaa siitäkin maksoin ja ei tuntunut hyvältä heittää pois koko loppua palasta. Hautumaanhan se jäi, mutta aika näköjään tavaran kaupitsee...

Olen neulonut ihan hirveän määrän sukkia joulua varten. Sitten keksin, että teen sukille pussit! Vastaanottaja saa siis sukat ja kierrätettävän lahjapakkauksen. Pussukka on mallia yksinkertaisin mahdollinen mitä siitä jämäpalasta sai aikaiseksi. Tai tuli siitä palasta kaksi pussukkaa. Sittemmin innostuin tekemään useammankin näitä samalla mallilla. Ja tietenkin piti sitä tilkkujämäversiotakin kokeilla. Kaivoin suikalelaatikoista joulun värisiä kankaita ja ompelin ne ohueen lakanakankaaseen. Sillä tavoin tulee heti siisti takapuoli (eli pussin sisusta). Olen halunnut kokeilla tälläistä biased blokkia sen jälkeen, kun sen luin crazy mom quilts blogista. Tähän oli hyvä käyttää näitä suikaleita. Leikkasin ensin kaksi palaa sisäkangasta ja peittelin ne sopivilla suikaleilla. Sitten siistin blokit ja ompelin pussiksi. Kaikkiin pusseihin laitoin nauhakujan erikseen. Se oli kaikista helpoin huolitella niin, eikä haittaa vaikka ei ihan kokonaan riittäisikään ympäri!

Tässä yhteiskuva kaikista tähän mennessä valmistuineista. Punaiset olivat ne ensimmäiset (ja salama vääristää värejä ihan hirveästi, seuraavista voi tiirailla miltä tuo punainen neliökangas oikeasti näyttää).


Seuraavissa vaihekuvat biased blokeista.




Ja näin, tässä näppärät uusiokäytettävät kääreet!


sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Äitini kukkapenkki - My Mother's Flower Garden

Tässä uusin valmistunut tilkkutyö. Lahjapakettiin menee. Harjoittelin tässä viivotintikkausta. Halusin tikkauksella korostaa kukkasten väliin jääneitä sekundäärikuvioita, eli pieniä neliöitä. Tästä tuli aika hieno. Ainoa juttu mikä harmittaa on se, että reuna on vähän aaltoileva. Uskoisin sen johtuvan siitä, että koska blokit on kärjellään, reunoista tulee vinoon leikatut eli venyvät. Vaikka kiristin kanttia sitä ommellessa niin reuna jäi silti paikoin aaltoilemaan. Olisi siis pitänyt kiristää enemmän. Voi olla, että puran sen ja ompelen uudestaan. Nyt hetken kuitenkin nautin tästä ainakin toistaiseksi valmiista saavutuksesta. Jahuu!


perjantai 16. marraskuuta 2018

Tikkauksen loppusuoralla

Satuin kävelemään päivällä tikkauspisteeni ohi juuri sopivaan aikaan. Silloin kun ulkona oli VALOISAA! Tikkaus näytti niin hyvältä sivuvalossa, että oli pakko räpsäistä pari kuvaa. Sittemmin illan jo pimennyttyä aikaa sitten työ on jopa valmistunut, mutta valmiista työstä saatte odotella kuvia vielä sen aikaa, että saisin sen valoisaan aikaan kuvattua jossain sopivassa paikassa. Tässä kuitenkin muutama pikku kiusaus.

En katsonut kellosta kauanko tämän tikkaukseen meni, mutta perstuntumalta voin kertoa, että paljon. Harjoittelin taas "viivaimen" käyttöä tikkauksessa. Lainausmerkeissä siksi, että tällä hetkellä tikkaan vanerinpalaa vasten. Se on juuri sopivan korkuinen eikä liu'u kankaan päällä. Seassa vähän vapaatakin tikkausta.





lauantai 10. marraskuuta 2018

Synkeää syksyä

Ompas pimeä. Ja se tulee aikaisin. Ei ole viikonloppuisinkaan montaa valoisaa tuntia aikaa hoitaa mitään ulkohommia tai ylimääräistä puuhastelua arjen pyörityksen ohessa. Tässä on taas pyöritetty huushollia, lastenhoitoa ja harrasteltu työntekoa aina välillä. Alan ymmärtää miksi tätä aikaa elämästä sanotaan ruuhkavuosiksi. Kulissien takana joululahjojen neulonta on jo alkanut. Aika moni saa taas sukkia. Yksi tilkkutyö pitäisi saada tikattua jouluksi, toinenkin mielellään, mutta sen deadline ei ole niin tiukka.

Tässä se toinen, joka olisi kiva saada valmiiksi täksi jouluksi, mutta kerkiää sen myöhemminkin. Blokkejakin puuttuu vielä ainakin 4. Sen jälkeen katson riittääkö se. Todennäköisesti riittää, koska alkaa näyttää siltä, että levottomuutta on pakko katkoa välikaitaleilla. Toisaalta harmi, kun toivoin, että kulmista muodostuneet timantit saisivat jäädä ehjiksi. Sitä se teettää kun valitsee vilkkaita taustakankaita...



Tässä taas yhdet sinne pukinkonttiin. Sukkia ja blokkeja vuorotellen pikkuhiljaa.