maanantai 31. joulukuuta 2018

Lahjavaraston täydennystä

Minulla on kotona pieni lahjavarasto siltä varalta, että pitää yllättäen keksiä jotain vietävää johonkin. Varastoon kuuluu lähinnä villasukkia. Oli siellä yhdet jouluiset patalaputkin, ja niille löytyi käyttöä ennen joulua. Tein nyt täydennystä patalappupuolelle. Sattui paistamaan aurinkokin eräänä päivänä, melko matalalta kylläkin. Täydennystä tuli jämäpaloista sekä joulu että kevät/kesäpuolelle. Takana on kierrätysfarkkua ja sisällä 1 x puuvillavanu ja 1 x patalappuvanu.


sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Jätkänkynttilälyhty

Vuoden alussa vietetään erään läheisen hautajaisia. Sain tehtäväkseni pöytäkoristeiden teon. Mielessä oli, että haluan jätkänkynttilöitä. Sellaisen polttaminen sisätiloissa on kuitenkin vähän kyseenalaista, joten piti vähän kehitellä. Yksinkertaisuudessaan homma menee niin, että haetaan halko, halkaisijaltaan väh 10 cm, porataan sisus pois, sahataan raot reunaan, tasoitetaan pohja ja valmis. Todellisuus on kaukana tästä, ja työ on taas opettanut tekijäänsä rankalla kädellä, mutta valmista tuli. Paloturvallisuuden vuoksi halon sisällä on lasilyhty (testipoltossa toisessa on pilttipurkki) ja vasta sen sisällä kynttilä. Pohjalle voi laittaa myös hiekkaa, jos tuntuu, että lasi kuumenee liikaa. Vielä pitää suorittaa testipoltto sisällä. Ajattelin tehdä sen takassa...


keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Halusin näköjään uusia joulukoristeita

Eilen iski inspiraatio. Tänään tein valmiiksi. Halusin näköjään uusia joulukoristeita. Eilen tuli sellainen olo, että haluan tehdä kangaspalloja. Jonain vuonna neuloin joulupalloja, niin kuin aika moni muukin, ja ne ovat edelleen joka joulu kuusessa. Näin lapsiperheessä ne ovat todella käteviä koristeita! Ei tarvii pelätä, että putoaa ja menee rikki. Halusin kuitenkin jotenkin yrittää hivuttaa myös tilkkuilua kuuseen, mutta en halunnut sitä ns. 2D muodossa. Siispä palloja. Siitä se sitten lähtikin. Kokonainen 3D tilkkusarja.

Varovasti tein ensin kuusen. Kankaat on laskostettu päällekäin niin, että alareuna on irti alustasta. Vain vähän 3D. Ompelin kuitenkin kierrätysnappeja koristeeksi ja lisäämään ulospäin ulottuvuutta. Toiseksi tein lahjapaketin, jonka rusetti on vielä kerran taitettu prairie point. Halusin 3 osaisen seinävaatteen, mutta viimeinen osa otti aikansa. Sitten keksin joulutähden. Koitin etsiä netistä, josko joku olisi taitellut kankaasta joulukukan, mutta en löytänyt. Sitten aloin taitella ja ommella itse. Tähän seinävaatteeseen päätyi neljäs versio joulutähdestä. Keskelle löytyi varastoista lisää sopivia nappeja. Ja ne pallot... osa päätyi jo ulko-ovea koristamaan!





tiistai 18. joulukuuta 2018

Valmis tilkkupinta - Fireworks

Hiphei! Sain kuin sainkin valmiiksi fireworks tilkkupinnan ennen joulua! Blokkeja ei ollut tarpeeksi haluamani kokoiseen tuotokseen, enkä lopulta halunnut laittaa nauhoja blokkien väliin. Varastossa(!) oli sopivaa yksiväristä punaista kangasta, joten taiteilin siitä ja pienestä vaaleasta kaitaleesta raamit. Nyt on kokoa vähintäänkin tarpeeksi. Voi olla, että leveydestä vähän nipistän pois. Tämä ei varsinaisesti ole tarkoitettu jouluksi, vaikka kovin jouluiselta näyttääkin. Tyttö sattuu vaan tykkäämään punaisesta.


Piti käden käänteessä väsätä myös yksi kolikkokukkaro. Käytin siihen jopa ompelukoneen kirjainompeleita, että sain omistajan nimen kirjailtua kylkeen. Jämäpaloja ja kierrätysfarkkua, mutta pysyypähän kolikot tallessa. Ainakin niin kauan kun kukkaro pysyy tallessa...



Vielä ehtii jouluaskartelujakin!