sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Karanteenineulontaa

Heippa vaan. Tässä onkin taas tovi mennyt hiljaiseloa. Lapset ovat kotikoulussa ja -hoidossa, itse pitäisi töitä tehdä ja vielä vähän opiskellakin. Ei ole niin sanotusti vapaa-ajan ongelmia. En ole tehnyt yhtään tilkkutöitä. Jotenkin se ei nyt nappaa, vaikka yksi työ on puoliksi tikattukin toiseen kaikki tikkausta varten valmiina. Meidän ruokapöytää ei nyt vaan tässä välissä voi ottaa ompelukäyttöön... Sen pienen hetken mitä illalla ehtii jotain tehdä olen osittain käyttänyt neulomiseen. Rikoin karanteenisuosituksiakin sen verran, että kävin ihan lankakaupassa. Toki se alkaa pikkuhiljaa olla mielenterveyden kannalta välttämätön käynti.

Yhdet sukat sain neulottua jo aiemmin, mutta ne menivät niin nopeasti käyttöön, että ei edes kuvaa tullut otettua. Neulojan omalle lapselle kerrankin sukat, ja todella tarpeeseen. Tytölle neuloin hupullisen liivin, jossa on napit reunoissa. Ainakin toistaiseksi napit ovat ihan toimivat, mutta myöhemmin tuli mieleen, että olisivat ne tietysti feikitkin voineet olla. Jos eivät pysy muuten kiinni niin ompelen sitten napinlävet umpeen. Tässä kokeilin ekaa kertaa neuloa huppua, ja se onnistui tosi hyvin!


Yksinkertainen malli. Helmet lisäsin lopuksi hetken mielijohteesta. Kun yksi lähtee irti niin kaikki putoavat...


Palmikko on vain toisella puolella.



Seuraavaksi teksisi mieli neuloa jotain itselle, mutta pitäisi löytää inspiroiva malli ja oikean värinen lanka...

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Jemeliorava

Jämälangoista tuli tehtyä tällä kertaa villatakki. Tumma harmaa ja vaaleansininen piti tätä varten ostaa, koska yksiväristen jämälankojen laari on lähes tyhjä. Edellissä postauksessa oli jo kokonaiskuva oravasta, mutta tässä on nyt se takki. Ekaa kertaa koitin tehdä neuleeseen taskun, ja se onnistui tosi hyvin. Pitihän oravan saaliille saada jemeli. Saa nähdä meneekö kissa- ja oravaneuleet vielä ensi talvena. Näyttää tämän talven osalta, että käyttöä ei juuri tule...


Oon jatkanut tiiviisti sukkien neulomista, koska näköjään elän myös vaihdantataloudessa. Juuri tänään huomasin, että aika monet sukat, jotka neuloin joululahjoiksi, jäi kokonaan kuvaamatta! Koitan muistaa jatkossa paremmin, koska suurin osa neuleistani on yksittäistuotoksia ilman mitään kaavoja. Jos keksii hyvän mallin niin kuvasta saa vähän apua, vaikkei varsinaisesti mitään kaavaa olekaan.

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Seuraavan jämäprojektin elukka

Kun yhdelle tekee kissan niin toinen haluaa jotain myös. Tällä kertaa en halunnut tehdä kaivuria, vaan sain suostuteltua oravaan. Jotain hauskaa piti oheen keksiä, joten tässä ihan itse piirretty orava. Ekaa kertaa tein taskunkin neuleeseen! Neule on valmis, mutta ei vielä kuositeltu, joten sitä odotellessa tässä oravamaistiainen. Tähän jämäprojektiin piti jopa ostaa lankaa, koska olen onnistunut tuhoamaan varastoni lähes täysin yksivärisistä langoista. Tumma harmaa ja vaalean sininen tuli hankittua tätä varten. Laitan kuvan valmiista tuotoksesta jahka saan sen viimeisteltyä.


sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Kissaneule

Viimevuoden sukkamaratonilta jäi käteen aika paljon jämälankoja. Näin vuoden aluksi on hyvä vähän tehdä inventaariota, ja kenties pistää jämätkin käyttöön. Napsin kaapista yksiväriset jämät ja aloin pitkästä aikaa neuloa paitaa. Lapselle tosin, mutta paitaa kuitenkin. En suunnitellut mitään kohtaa projektista kovin tarkkaan. Väri vaihtui, kun edellinen loppui, ja kaikki ongelmat ratkottiin sitten kun niitä ilmaantui. Kokeilin myös neuloa intarsiakuvan, ja senkin heti pyöröneuleena... Tietenkin, miksi opetella jotain helpomman kautta... Syntyi raglanhihainen kissapaita. Voitte ihan itse päättää tuliko tästä hippikissa vai happokissa. Kissan yksityiskohdat ompelin päälle paidan valmistuttua. Sekoilin intarsian neulomisessa kissan ylemmän korvan ja kasvopuolen hoodeilla, mutta eipä sitä huomaa. Kuva on pinterestistä ja alareunan resoriin kokeilin neuloa helmineuletta väleihin. Siitä tuli ihan kiva yksityiskohta. Nyt sitten vaan toivotaan sitä talvea...


Ja koska yksi lapsista saa paidan, niin tiedän jo mitä teen seuraavaksi...