maanantai 24. helmikuuta 2014

Ompeluhetki

Eilen pikkusolu oli taas mummilassa hoidossa. Minä sain nukkua päikkärit ja myös ommella hetken. Tällästä kaikkea sain aikaan:

Sain leikeltyä nallekankaan palasiksi. Pussilakana jäi vielä ompelematta, koska varastosta ei löytynyt taustaksi sopivaa kangasta. Nallekangasta on siis vain toinen puioli. Tyynyliinan sain valmiiksi. Toinen puoli on vaalean sinistä kierrätettyä lakanakangasta.


Kangasta jäi pikkuisen yli. Siitä ei saanut enää tyynyliinaa, joten leikkasin kuvan korttiin. Tästä tuli aika ihana. Muutama kuva on vielä jäljellä.


Kortti ja tyynyliina päätyivät pakettiin pienten sinisten sukkien kanssa.


Sain valmiiksi myös keväisen leppismekon. Tämä odotteli resoreita monta viikkoa. Tästä tuli isompi kuin alunperin ajattelin. Taisin ottaa vahingossa liian isot kaavat käyttöön. Onneksi pikkuihmiset kasvaa vaatteisiinsa...


Ja sitten vielä tämä. Kiitos Maija pitkään aikaan parhaasta ideasta! Käytin tähän pidikkeeseen vakosamettia ja leveetä kuminauhaa. Mun piti tehdä pahvista vahvikkeet noihin päihin, mutta kiireessä tein päistä niin pienet, että ei sinne oikein mahdu. Ainakin on riittävän tiukat, että puikot pysyy sievässä nipussa. Tää on niin mun uus lemppari! Ei enää ikinä puikot sekoile tai putoile kun on työ kassissa mukana. Teen ehkä joskus vielä parannellun version, mutta tämä riittää tällä erää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti