tiistai 2. joulukuuta 2014

Vähän kaikkea

Hmmm. Vakiovieraat varmaan huomasivat jotain puuttuvan. Syytän foliohattua. Elämä jatkuu.

Tässä nyt raporttia kaikenlaisista jutuista. En jaksa tehdä montaa eri postausta. Ekaks: synttärisafkaa. Meidän pojan 1v synttäreillä oli pieni osallistujalista, mutta sitäkin suuremmat (köh) herkut. Mr. solu paisto paketin moilasen cocktailpiirakoita, jotka sittemmin tunnettiin palovaroitinpiirakoina... Minä tein mansikka-sitruuna-rahka-juustokakun. Se tunnettiin ihan mansikkakakkuna. Laitoin siihen 6 liivatelehteä ja se näytti riittävän. Reunaa irrottaessa yhdestä reunasta jotenkin sain osan pohjaa mukaan, joten siksi kakku näyttää kaatuvan alareunaan. Ei onneks kaatunut kun syötiin nopeesti.


Sitten kokeilin suolaisen täytteen tuulihattuja, jotka myöhemmin tunnettiin raivohattuina. En oo ennen tehny tuulihattuja ja rohkeesti kokeilin. Kaikki meni hyvin siihen asti, kun piti pursottaa. Eka pursotinpussi (omatekemä) oli ihan fiasko. Toinen (kaupan) ratkesi kahdesta kohdasta. Sitä taikinaa oli pikkusen joka paikassa! Saatto ihan pari kirosanaakin päästä ilmoille. Lopputulos oli jotain lusikoinnin ja tursotuksen välimaastoa. Paljon meni taikinaa hukkaankin, mutta laskeskelin, että kyllä näitä pienelle porukalle riittää. 

Täytteen pursotus meni myös aivan mönkään. Haaskuun meni taas, mutta riitti lusikoiden kuitenkin kaikkiin raivohattuihin täytteeks. Täytteessä oli pieni paketti kylmäsavulohta, valion tillituorejuustoa ja puoli purkkia creme fraichea. Olivat ihan sairaan hyviä! Uskallan kokeilla toistekin, joskin hankin ehkä pursotusvälineistöä lisää... Kuvassa ne mitä kekkereistä jäi. Nekään ei kauaa vanhentuneet.


Tokaks sitten tätä pikkusolun peittoa. Runo menee näin:

Tahdon sinun tietävän sen,
olet ainutlaatuinen ihminen.
Ei ole toista, ei yhtä kaunista ja suloista.
Olet pienen pieni taimi vielä, 
en malttaisi odottaa kun kukaksi 
puhkeat siitä.
Sitä rauhassa odottelen, 
sua parhaani mukaan hoivailen,
tukea ja turvaa annan
ja huolta sinusta kannan.
Rakkauttani sinun ei tarvitse epäillä, 
sylissäni on aina tilaa lepäillä.

En löytänyt kenen runo tämä on. Kertokaa ihmeessä jos tiiätte.

Kuvauskelithän on olleet mitä mainioimmat (not), joten koittakaa saada selvää.


Runo kulkee aika lailla keskellä. Rivien välissä on pieniä kukkasia nauhassa sielä täälä ja muuten täyttö on tehty satunnaisilla kukilla ja pyörylähöyhenillä. Reunoilla menee höyhenboa. Kuviot on kaikutikattu kertaalleen. Reunaan iskin ruutukangasta vinoon leikattuna.



Tästä tuli taas opittua monta niksiä ja jippoa. Ihan ilman oppirahojakaan ei päästy, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen. Ainoa, mikä nyt vähän harmittaa on se, etten kutistanut vanua ennen tikkausta. Se veti aika paljon kasaan ja peitto on tällä hetkellä inasen liian ryppynen. Se taitaa kuitenkin pehmentyä siitä kun pääsee mäntättäväksi. Kuvat on kaikki otettu ennen pesua. Peitolta puuttuu vielä nimi. Ehdotuksia kuunnellaan.

Sit yhdessä lastenkirjassa oli tällänen kuva, ja mun oli pakko ottaa siitä kuva.


5 kommenttia:

  1. Kyllä on kaunis peitto:) Eikä tuulihatut ja kakkukaan hassummilta näytä:) vesi herahti kielelle.

    VastaaPoista
  2. Olet kyllä taitava tikkaamaan! Kiva peitto ja runoineen oikea aarre.

    VastaaPoista
  3. Rakkautta - antaisin peitolle nimeksi. Hienon peiton olet kyllä tehnyt ja upeat tikkaukset.
    Ja tuulihattuja sopii mättää pellille ihan kahden lusikan systeemillä, ei siihen pursottimia tarvita kuten ei sisustusten laittoonkaan, hattu sivusta vähän veitsellä auki ja pikkulusikalla herkut sisään. Sinähän jo taisit nämä opetellakin niitä raivohattuja kasatessasi.

    VastaaPoista
  4. Tuo peitto on kyllä niin taynnä rakkautta, että postauksen lukijaakin ihan pakahduttaa. Ja tikkaajana olet lahjakkuus! Samat ohjeet raivohattuihin kuin Lealla, lusikalla vaan könttejä pellille, uuni hoitaa muotoilun.

    VastaaPoista
  5. Runon on tehnyt Anni Ahlsten

    VastaaPoista