perjantai 22. heinäkuuta 2016

Läksiäislahjoja

Ennen päikyn loppua kuulimme, että pakka menee syksyä varten aika tavalla sekaisin. Pikkukakkonen vaihtaa ryhmää ja pääsee pikkusolun kanssa nyt samaan ryhmään. Pikkusolun ryhmän hoitajissa tapahtuu suuri muutos, joista harmittavimpana se, että tuttu avustaja siirtyy muualle. Meistä on kuoriutunut oikeita valittajia kunnan päätöksistä, mutta yllätys, eipä ole valittamisesta ollut hyötyä... Olemme kuitenkin halunneet tehdä mielipiteemme selväksi asioiden tiimoilta. Mutta enivei... en ole se joka hankkii hoitajille lahjat JOKA kesä ja talvi, mutta tällä kertaa muutokset olivat niin isoja, että nyt lahjottiin.

Lasten kanssa askarreltiin leppis ja pörrinkäiskortit (pörrinkäiset jäi harmittavasti kuvaamatta) ja painettiin keittiöpyyhkeisiin tiskiharjalla (pyöreän sabluunan läpi, koska en löytänyt pyöreää tiskiharjaa tähän hätään) voikukkahaituvia. Prosessissa kesti pari kuukautta, koska lahjottavia oli paljon ja keskittyminen askarteluun oli vaihtelevaa. Mitään en kuitenkaan joutunut kokonaan tekemään itse, eli lasten kädenjälki kyllä näkyi kiitettävästi. Pyyhkeistäkin muistin ottaa kuvan vasta paketissa... Voikukkahaituvia näkyy ihan vähän, mutta saa tästä ehkä idean.


Töissä taas yksi proffa jäi eläkkeelle juhannuksen aikaan. Kyseessä oli yksi niistä, joka on antanut minulle työpaikan aikojen saatossa, joten halusin muistaa jotenkin. Mitenkäs muutenkaan kuin villasukilla. Kokosimme yhteislahjan metsänhoitoharrastukseen liittyen ja tässä oli minun osuuteni. Itsehän olin tietty kipeänä läksiäisten aikaan, mutta sukat pääsivät perille.


maanantai 11. heinäkuuta 2016

Hyvää päivää

Hui. En uskaltanu edes kattoa koska viimeks oon postannu mitään. Aina sillon tällön oon tääläkin avautunu työnhaun autuudesta ja työn puutteesta. Keväällä ainakin tuskailin taas erään nettihakusysteemin kanssa... Tällä kertaa kävikin sitten niin, että kaikki tärppäs, KAIKKI. Eli yksi kokoaikainen työpaikka helmikuusta alkaen, sen lisäksi jatkui viimevuoden puolelta yksi osa-aikainen ja vielä kaiken lisäksi tuli yksi keikkahomma johon lupauduin syksyllä. Tässä on nyt siis tehty hieman töitä välillä. Enkä siis valita, todellakaan, mutta eipä oo ollu vapaa-ajan ongelmia, eli sitä aikaa jollon ois jotain käsitöitä tehny... Muutamat pikkusukat on pitäny vääntää vauhdissa kun on ilmaantunut ympäristöön pikkuihmisiä, mutta nekin on osittain neulottu kahvitauoilla.

Mietin jo tätä blogiakin, että jaksaako enää, mutta toisaalta haluan pitää itselläni arkistoa tekemistäni käsitöistä. Siispä nyt taas jatkuu, mutta katsotaan minkälaisella kirjoitusvälillä. En ota paineita. Nyt osa-aikainen työ on tauolla ja keikkahommakin pian, joten ehkä aikaa on sitten enemmän. Tai ei, katsotaan!

Kaveri ottaa päräytti naimisiin ja halusin jotenkin muistaa tapahtumaa. Itse en ollut häissä, koska "karkasivat" ja asuvat lisäksi kaukana. En edelleenkään tiedä edes virallista päivää, mutta tiedän, että naimisiin menivät. Väänsin tilkkupeiton muistoksi tapahtumasta. Vähän oli vaikeeta sijoittaa "miehisiä" kankaita kukallisten joukkoon, mutta kyllä niitä jonkun verran varastosta löytyi. Koko peitto on varastokamasta, koska en ole kangaskauppaankaan montaa kertaa ehtinyt. Pitkään hyllyssä ollut jelly rollkin pääsi vihdoin käyttöön.

Tästä tuli melko iso. Lopullinen koko on jotain ehkä 170x200. En mitannut, mutta ei tuo kaukana liene. Ajattelin, että tän alla pitää istua sohvalla sovussa... Kantitkin on jämiä varastohyllystä, koska ei oikein ollut aikaa tehdä uutta, eikä kyllä sopivaa kangastakaan. Parempi näin. Tikkasin tämän täyteen sydämiä. Tämän kokosessa peitossa oli kotikoneella jo hieman painimista. Piti muuttaa tikkauspiste keittiön ruokapöydälle. Yhteensä tikkaukseen taisi mennä aikaa noin 5 h.


Takapuolelle upposi kaikki matkailuaiheinen tarjouskangas mitä varastoista löytyi. Vähän piti levikettä laittaa. Sydänkangas tehtiin yhdessä koko perheenä niin on kaikkien "kädenjälki" mukana. Se sopi mukavasti tuohon väliin, kun matkustuskangas oli jo valmiiksi tuollaisissa osissa.


Kiva jos vielä vierailette täälä. Hyvää kesän jatkoa!