lauantai 17. kesäkuuta 2017

3 veen pussukka

Ja taas on käyty keksipurkilla jämäneliöillä. Koitin sadepäivänä koota tilkkupintaa pikselisydämeen silloin, kun 3 vee pikkukakkonen oli kotona. Hän olisi kovasti halunnut myös järjestellä tilkkuja, joten kaivoin jämäneliöt esiin. Näytin pipipussin ja sanoin, että valkkaa kaikista kivoimmat kankaat 5 cm neliöistä niin teen sullekin pienen pussukan. Pojun valinnat olivat pinkkiä, vihreää ja sinistä. Siinä järjestyksessä.

Tässä kuvassa näkyy nurjalta puolelta pintojen tikkaus. Minusta tuntuu, että pientä alaa on vaikeampi tikata kuin isoa. Pikkupala liikkuu niin helposti... Jotenkin liiankin helposti niin että nykii. No eipä sillä suurta merkitystä ole, kunhan pussukka pysyy koossa. Jostain syystä tämä lanka aiheuttaa alalankana kireysongelmia. Pitää muistaa, ettei käytä sitä peitoissa.


Tässä pinkki-vaaleansininen puoli. Ja pari violettia seassa.


Tässä vihreät, tummansiniset ja loput vaaleansiniset. Minä hoidin palasten järjestelyn, koska keskittyminen ei siihen ihan enää riittänyt.


Sisäkankaassa on myös lempivärit. Vetskari on melko muinainen, kun on metallia. Jostain vanhasta vaatteesta ratkottu, mutta josko se kestäisi meidän muksuja. Tämän voi antaa vasta sitten, kun saan isommallekin tehtyä oman. Joskus on parempi thedä kaksi, kun ei vaan aina jaksa kuunnella sitä tappelua kun toinen saa jotain...


2 kommenttia:

  1. 3-veellä on suunnittelijan ura edessään, hyviä kangasvalintoja!

    VastaaPoista
  2. Tästä tuli oikein kiva pussukka! Hän osasi valita sopivan vaihtelevia värejä. Hyvä hän!

    VastaaPoista