Tässä pari iltaa on mennyt erinäisiä paketteja väkästellessä. Tänäänkin uhrasin omat päikkärit parempaan tarkoitukseen, eli lahjojen paketointiin. Tuli siinä samalla taas pohdittua tätä lahjajuttua. Mietin, että pitääkö lahja olla jotain erityistä. Pikkusolulle esimerkiksi neuloin uudet villasukat. Villasukat se ois saanu joka tapauksessa tässä piakkoin. Onko lapselle ihan sama mitä paketissa on, kunhan se on paketissa? Odottaako ne pikkupaketista oikeesti jotain ponia tai helikopteria tai mieluummin edes legoja kun vaatteita? Tämä ei nyt sinänsä ole ihan ajankohtaista, koska en usko pikkusolun edes ymmärtävän vielä tätä koko pakettihommaa. Miksi siis edes paketoin niitä sukkia? Kai se on se perinne... Perinteen voinee aloittaa ilman sen kummempaa ymmärrystä. Lapsi vaan kasvaa siihen perinteeseen sisään.
Omasta mielestä lapsille taitaa olla ihan sama mitä sielä paketissa on. Niitä paketteja on vaan kiva avata kerran vuodessa. Kyllähän sitä itsekin niitä papereita mielellään repii. Ja ainakin omalla kohdalla toivon, että sielä paketissa ei ole mitään turhaketta, vaan jotain mitä oikeasti tarvitsee. Vaikka sitten olis ne villasukat, jotka ois muutenkin kohta saanut. Ilmeisesti se on se kääre, mikä tekee siitä tavarasta erityisen? Ja se, että ne normaalit jokapäiväiset tavarat tulee kääreessä vaan kerran vuodessa (tai pari jos laskee synttärit). Ehkä se on myös se pieni jännitys, että mitähän siitä paketista löytyy, joka tekee lahjan avaamisesta hauskaa. Ovatko läpinäkyvään sellofaaniin käärityt lahjat vähemmän erityisiä? Tässä taas näitä aivosolun ajatuksia... Taidan mennä paketoimaan lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti