sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukransseja

Tämä viikonloppu onkin mennyt enemmän urheilullisissa merkeissä, joten paljon ei ole käsitöille jäänyt aikaa. Tänään sain kuitenkin väkästeltyä pari enkeliä lisää ja vihdoinkin koristelin valmiiksi pari joulukranssia. Toinen tönöttää jo omassa ulko-ovessa, toiselle on koti vielä hakusessa. Yksi kranssi on kokonaan vielä koristelematta.


Ylemmässä kuvassa on se omasta ovesta löytyvä kranssi. Tästä kuvakulmasta se näyttää jopa pyöreältä...mitä se ei siis ole. Itse olen vähän minimalisti, joten koristeita ei ole ihan kauheasti. Pohjat on kuorittua pajua ja koristeet mm. huopapipareita, maalattuja käpyjä ja kankaasta leikattuja päärmeitä. Toisesta kranssista tuli vaaleampi. Ehkä enemmän talvinen kuin jouluinen, mutta ihan sama. Talvi tuli jo ja joulu on ihan kohta. Tohon ylempään ois ehkä sopinu paremmin maalaamattomat kävyt, mutta kun ehdin jo tintata nuo hopeiset kiinni niin saavat jäädä. Kaikki koristeet on helposti irrotettavia, joten sitten kun kransseista aika jättää niin ne voi irrottaa. Jos ovat nekään enää käyttökelpoisia.

Sivujuonteena tähän tekstiin pitää mainita, että tänä viikonloppuna pikkusolulla oli aamulla päällä ensimmäinen kuivaksi jäänyt yövaippa. Kiva yllätys, joka tuskin ihan heti toistuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti