keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Lisää ompeluksia

Tässä nyt näitä ompeluksia sitten. Osa on tehty uusista kankaista, osa vanhoista (uusiokankaita kuitenkin kaikki). Tein pikkusolulle tonttulakin. Siitä tuli hieman piukea, mutta mennee tämän joulun. Kulkusen vielä ompelen, kunhan sellaisen jostain kätköistäni löydän. Omppuhame on myös tarkoitettu jouluksi, mutta sopii myös muuten päälle. Tein siitä tällä kerralla nyt toooosi pitkän. Pistin alareunaan kuminauhan niin sen voi kääntää sitten ylös ja asetella sopivaan kohtaan, että hameesta tulee sopivan pituinen. On sitten taas vähän kasvun varaakin, vaikka ei sitä oikeasti ihan noin paljon tarvii... Tuleepa nyt kokeiltua tuotakin mallia. Ja viimeiseksi, kyllä, tein itselleni sienipikkarit. Ei pitäis mennä uhoomaan. On sekin päivä saapunut, että esittelen alusvaatteitani netissä. Tosta kuvasta nyt ehkä vähän näkee tuota nettishoppailun ihanuutta. Olin ajatellut, että kanttinauha olisi rehellisen punaista, mut ei oo. Menee tossa tarkotuksessa ihan hyvin. Sitä oli tosi helppo ommella ja mitä nyt noita housuja testasin niin venyy hyvin ja reunoista tuli tosi siistit. Uusi ehdoton lempparimateriaali. Muuten kuin värin puolesta nappiostos. Musta tuntuu, että taitaa meikäläiselle ilmestyä vielä sellaiset keltaiset kirahvinimettömätkin...


Muistan joskus katsoneeni aamutv:stä jotain kierrätystyyppejä ja tuhahtaneeni, kun yksi sanoi ompelevansa omat alkkarinsa. Ajattelin silloin, että siihen en kyllä rupea, eihän ne edes maksa niin paljon kaupassa. Noh, kippaskappas kuinkas taas kävikään. Siinä tv jutussa suositeltiin vanhoja miesten t-paitoja materiaaliksi. Taidan seuraavaksi kokeilla siis niitä. (Tosin juuri eilen katselin omia paitojani (4 kpl), joita oon pitänyt oikeestaan non stop pari vuotta raskauden ja imetyksen takia, että alkaa kohta oleen niin kuluneet, että näkyy läpi. Ehkä hyödynnän ne ensin...) 

Mr. solu raukka joutuu kohta piilottamaan kaikki vaatteensa, kun keksin kaikelle parempaa käyttöä. Onneksi taas meni yhdet farkut rikki niin saan materiaalia vaikka ruokalappuihin. Nyt pitää kiusata vaan sen työkavereilta niitä kauluspaitoja. Urheilupaidat käy kestovaippohin ja vanhat t-paidat myös vaippaimuiksi. Sukilla voi vahata auton. Tulipas tästä nyt niksinurkka ja oikein kunnon ajatuksen virtaa. Sen verran vielä virtaa, että pitäsköhän koittaa tehdä Mr.solullekin kalsarit joululahjaksi? Hihii, sienikuvioiset bokserit... Kuljetaan koko perhe sitten samassa kuosissa.

Kun kerran sain sen enkelin hameen vihdoin tehtyä, niin kiinalaistyyliin monistus alkoi heti. Tuli tällä kertaa valmista vähän nopeammin kun oli jo selvät sävelet. Tässä sitten lisäväkeä enkelikuoroon. Yhteen on varmaan vielä lankaa jäljellä, mutta kuivatusorrella on nyt vähän ruuhkaa. Änkesin nuo sädekehät sinne samaan pään reikään kun kädet ja ripustusnarunkin. Tolla keskimmäisellä näyttää olevan ainakin esiintymishalua ja iso ego. Vasemmalta taas karattaisiin paikalta jos ei roikkuis päästään tikussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti