maanantai 30. syyskuuta 2013

Sisustusta

Nyt se vihdoin saapui. Uusi (vanha) liinavaatekaappi. Pitkän matkan takaa tuli, mutta pääsi ehjänä perille. Sitä on nyt väännetty ja käännetty paikasta toiseen, ja toistaiseksi paikka on löytynyt. Se on iso ja mahtavan tilava. En vielä ehtinyt sitä kokonaan täyttää, mutta eiköhän sekin järjesty pikapuoliin. Kiva, että taas jotain saa järjestykseen, kun pikkusolu on varsinainen kaappien tyhjentäjä nykyään.

Meillä oli käyttämättä yksi lasilevy, jolla suojasin kaapin päälisen. Ihan se ei koko matkalle riitä, mutta riittävän pitkästi, että uskaltaa pitää siinä päällä jotain. Kaappi on käytetyksi tosi hyvässä kunnossa. Heti piti alkaa stailata asetelmaa kaapin päälle. Sain yhtenä päivänä pari vaaleanpunaista tulilatvaa äitiltä, ja ne on nyt siinä kaapin päällä. Mun mielestä näyttää tosi kivalta. Vähän niitä vois siirtää keskemmälle, mutta kuhan kerkee... Kapin alareunassa on iso kiekurakuvio ja yläreunassa pientä koristetta. Ovet on tollaset leiskuvan väriset.


Ehdin jo hakea pöytäliina-aarteeni uuteen kotiinsa. Pistin vähän paperia alle varmuuden vuoksi, kun rätillä putsatessa jostain hyllystä saattoi vähän irrota jotain. Mahtavaa, että näillä käsitöillä on nyt arvoisensa säilytyspaikka. Alemmille hyllyille ja viereiseen sinkkukaappiin saan harvemmin käytettyjä astioita. Saa nähdä mahtuuko 10 litran kattila vielä sisään... Mr. solun perintöhopealusikatkin pääsi kaappiin varastoon. Ne on niitä pieniä kahvilusikoita joita ei ikinä käytetä... Ne on liian pieniä kakun syöntiin, kun meillä ei juoda kahvia ollenkaan.


Yksi ongelma kaapissa on. Se haisee tunkkaiselle sisältä. Pitää googlettaa mitä sinne pitäis laittaa, tai millä se pitäis pestä, että haju olis parempi. Veikkauksena heittäisin jotain sitruunaa tai soodajuttua, mutta en ole hajunpoistossa ekspertti. Ideoita saa heittää kommentteihin, jos parempaa tietoa löytyy. Todennäköisesti joudun siis vielä purkamaan kaapin sisustan pesua varten, mutta ompahan kokeiltu miltä pöytäliinat sisällä näyttää...

2 kommenttia:

  1. Soodaa ja sitruunaa määki olisin ehrottanu. Mut googlettammaan munki tarttis vastaavasa tilanteesa ruveta. On kyllä komia kaappi!

    VastaaPoista
  2. Heitin vielä eilen illalla soodaa astiassa kaapin sisälle. Hajuaistin on vaan tällä hetkellä sen verran tukossa, että en tiedä pystynkö analysoimaan soodan vaikutusta vielä kovin luotettavasti...

    VastaaPoista