maanantai 30. joulukuuta 2013

Niistä joululahjoista vielä...

Mun pitikin vielä kertoa niistä joululahjoista. Siis niistä mitä tein muille. Ihan kaikkea suunniteltua en ehtiny, mutta jääpähän pyyheripustimia ensivuodelle. Veljelle ja vaimokkeelle värkkäsin sukat ja uuteen kotiin tuuppasin sytykeruusuja ja sytyttimen. Siskolle tein laventelituoksupussin vanhoista pussilakanoiden jämistä, mutta en ehtinyt siitä ottaa kuvaa. Sen valmistuminen jäi aivan viimetippaan. Vaarille tein myös sukat ja papalle haettiin kirjastosta niitä kirjoja. Se valitteli, että on niin vähän lukuaikaa (yli 3 vk palautukseen), mutta luki nei kaikki parin päivän sisään... Kaikkein onnistunein lahja tänä vuonna meni molemmille mummeleille. Kangaskassit. Näistä olen itsekin vähän kateellinen, saattaa olla, että pitää vielä tehdä omaankin käyttöön.

Painettiin lasten jalanjälkiä kangasväreillä kasseihin. Kassiin sisälle laitoin pari pakettia kahvia. Musta on tullu sellanen äiti, joka on ylpeä ilmeisesti ihan jokaisesta jälkikasvun/jälkikasvuun liittyvästä tekeleestä. Mun mielestä nää kassit on ihan super kivat. Mummot saa mummoilla anonyymisti myös kaupassa... Toisella puolella kassia on pikkusolun jäljet ja toisella pikkukakkosen.


Tänään oli taas pikkukakkosen neuvolakäynti. On poika kasvanut kuin rikkaruoho. Äitiyspakkauksen vaatteista monet on jo pienet. Onneks sielä on niitä isompiakin... Pienimmän koon kestotkin alkaa olla jo pieniä :( Näin kivat kuosit jää kohta käyttämättä. Pari uuttakin vaippaa on vielä pesussa parantelemassa imuominaisuuksiaan. Voi olla, että ne jää kokonaan käyttämättä. Pikkusolulle nää meni sentään pari kuukautta. Aion kyllä ahtaa poikaa vielä hetken näihin... Seuraavan koon vaipoissa onkin vähän vaaleanpunaisempaa värimaailmaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti