Paranemaan päin

Eilen sain niitit pois mahasta. Niitä oli 29 matkalla navasta alaspäin. Poisto pisti vähän takapakkia toipumiseen, ainakin noin henkisesti kun nyt ei oikein uskalla tehdä mitään (aiemmin ei edes pystynyt). Kai se tästä muutamassa päivässä taas paremmaksi muuttuu. Se on ihmeellistä mihin kaikkeen vatsaa pitäisi arjessa käyttää. Lihaksiin ei leikkauksessa kajottu, mutta paine vatsaontelossa ei tee hyvää. Kaikki arjessa on haastavaa. Vauvaa painavampaa ei saa nostaa, mutta vauvankin nostaminen on hieman kivuliasta. Vauvan peppua en pysty pesemään, kun pitäisi yhdellä kädellä kannatella kaukana vartalosta. Pyykinpesukone ja tiskikoneen alalaari on liian alhaalla. Jaloillakin kyllä pystyy monenlaista tekemään kun on pakko. Nauraminen on tällä hetkellä meidän perheessä kielletty. Tai ainakin äidin naurattaminen. Hätä iskee siinä vaiheessa, jos alkaa yskittää tai aivastuttaa. Niitä vaan ei voi tehdä. Kyljen kääntäminen sängyssä on myös ihan oma haasteensa... Onneks Mr. solu on kotona vielä noin kuukauden niin ei oikeasti tarvii nostella pikkusolua tai kauppakasseja jne. Tänään kävin pienellä kävelyllä ulkona pikkusolun kanssa. Eka ulkoilu reiluun viikkoon...

Arki sujuu vaihtelevasti. Pikkukakkonen nukkuu päivisin ja haluais seurustella öisin. En tiedä millä lihaksella sen vuorokausirytmin kääntäis. Ehkä se oppii tavoille kohta. Ruoka ainakin sille maistuu, joskin ruokkiminen on tälläkin kertaa haasteellista näin aluksi. Mutta on se vaan pieni ja söpö.

Pikkusolu ei oo oletuksesta huolimatta käynyt veljeään mäiskimässä (ainakaan vielä). Lähinnä kai suhtautuu ylpeästi, jos on vieraita kylässä (mummoja siis) ja muuten pyytää nähtäväksi vähän väliä, jos veli pääsee jonkun syliin. Päivisin pikkusolu on tosi levoton ja iltasin ei suostu meneen nukkumaan. Se ärsyttää tällä hetkellä eniten. Jos sen huoneessa ois kattokruunu niin se kyllä killuis sielä aina joka ilta. Pinna on kireällä, kun ei itse saa nukkua tarpeeksi silloin kun unta tarvis. Meikäläinen on vielä niin herkkäuninen, että kaikenlainen ähinä ja tuhina pitää hereillä. Kai sitä sitten nukkuu, kun on tarpeeksi väsynyt.

Sairaalassa oli tylsää lojua ja tulikin taas lojuttua monta päivää. Ruokakin oli parempaa viimeksi. Meinasin jo yhtenä iltana karata lähihuoltikselle hakemaan lihapiirakkaa tai jotain. Siinä lojuessa tuli neulottua viimeinen pari sukkia joulua varten. Onneks nappasin kutimet mukaan vielä sairaalaan lähtiessä. Yks vanhempi kätilö totes, että ai, sä osaan neuloa selällään maaten. Minä siihen, että niimpä näyttää. En tiennyt, että se on jollekin mahdotonta, jos muuten osaa neuloa... Toisesta sukasta oli varsi tehtynä ennen sairaalakeikkaa, eli aika hyvin sain aikaa kulutettua. Tänään otin myös toisen askeleen kohti "normaalia" arkea. Piirsin kaavat pikkusolun pyjamaa varten. Sen enempää en ehtinyt, mutta prosessi on taas pantu alulle.