perjantai 23. toukokuuta 2014

Mä vaan ihan äkkiä teen: lippis

Kun aurinko paistaa niin pitäs olla jotain päässä. Pikkusolulle menee edelleen se lakki, jonka viimevuonna tein. Pitäs kyl tehdä isompi, mut välttää kyllä vielä se vanha. Pikkukakkoselle ei ollut mitään sopivaa kesälakkia. Eihän se nyt paljon auringossa keiku, enkä pidä sillä lakkia jos on vaunuissa, mutta on sekin joskus ulkona sylissä.

Siispä aamutuimaan mittasin päänympäryksen ja parin matemaattisen laskutoimituksen jälkeen piirsin kaavat (!) ja tuhosin jämäpalan trikoota. Tukikangasta löyty vaan toiseen tarkotukseen leikattu pala, mutta se meni nyt kiireempään käyttöön, nimittäin lippaosan tueksi. Lakkiosan tein neljästä sektorista ja se on siis käytännössä trikoopipo. Kangas on yksinkertasta, koska kuuma on jo ilman lakkiakin. Matemaattiset laskutoimitukset ei ihan ottanu kaikkia pään dimensioita täydellisesti huomioon, joten lakista tuli juurikin sen mallinen kun aikuisten lippikset on. Halusin kuitenkin niskaankin vähän peitettä, joten ompelin ekstrana kangaskaistaleen vielä pipo-osan alareunaan. Pistin sen vähän kireemmälle, että suorastaan halaa kallonpohjaa eikä tarvii mitään kuminauhoja viritellä lakin taakse.

Mallipoju ei ollu ihan täysin kiinnostunu mallintöistä, joten parempien kuvien puutteessa, tässä näkyy kesälakki. Ylemmässä kuvassa on "lippismalli" josta käänsin sen lisäkaistaleen sisäänpäin. Voi sitä näinkin käyttää. Alemmassa kuvassa on niska ja korvat paremmin peitossa.



Vähän tämä vaatii vielä tuotekehitystä, mutta voi olla ens kesä ennen kun siihen on aikaa. Tällä pärjätään nyt. 

Meidän omenapuut muuten kukkii aivan valtavasti. Mietin josko mehumaijalla sais tehtyä ruusuvettä ja/tai omenankukkavettä. Ehkä vielä kokeilen jos ehdin... Tislauslaitteistoa kun ei kotoa löydy (joskin joskus kuulin huhun, että joku oli sellasen tuunannu kahvinkeittimestä). En mä kyllä ihan tiiä edes, että mihin sitä tuoksuvettä käyttäis, mut ois siistiä kokeilla. Kai sitä johonkin leivontaan voi käyttää tms?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti