perjantai 27. maaliskuuta 2015

Tikkaa, tikkaa...

vaan ei valmihiksi saa. Mä yritin saada tikattua yhtä peittoo torstain kiltaa varten. En ehtiny, mut vein sen keskeneräsenä näytille kuitenkin... Tänään aamulla yritin tikata sen valmiiks, mutta alalanka loppu (siis niin, että pitää käydä kaupassa). Otin sit toisen tikattavan tulille, kun muksut oli hoidossa ja aikaa oli. Sitäkään en saanu vielä valmiiks. Muuten onkin viikko menny huushollia siivotessa, ruokaa laittaessa ja muksuja viihdyttäessä. Huominen ei tee siihen poikkeusta, koska Mr. solu on taas koko päivän menossa. Ei siis valmistune huomennakaan tikkaukset, ellei tämä ilta tuo tarmonpuuskaa tai huominen mummelia avuksi.

Tässä pienet maistiaiset tekeillä olevista tikkauksista.




Ai niin. Mää sain kesätöitä! Ei todellakaan koulutusta vastaavaa, eikä todellakaan koulutusta vastaavalla palkalla, mutta mä pääsen kolmeks viikoks pois kotihommista! Ihan perus suorittavaa tehdastyötä, mutta kaikki käy! Paikka on vielä aika lähellä, eli työmatkoihin ei mee 20 min kauempaa suuntaansa. Juhannuksesta kolme viikkoa siis saan aikuisseuraa ja ihan virallisen ruokatauon. Kolme viikkoa siks, että tälläsen "vanhan pierun" lisäks ne haluaa palkata myös nuorisoa tutustumaan työntekoon. Mähän meen siis sinne lomalle... ainakin hermolomalle.

Niin, ja se mun vauva joka lähti jo käveleen... sillä ei oo enää pinnasänkyäkään. Nyyh. Oli pienempi poika joka sitä tartti niin nyt meidän mussukka on hetken matkasängyssä ennen isojen poikien sänkyä. Se matkis on kyllä aika vempula, joten siirto saattaa tapahtua piankin. Pitää vaan kerätä tarmoa, että jaksaa palautella sitä sinne sänkyyn...

2 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää sun tikkaukset! Ylemmät kukkaset ja pilvet? on erityisen hienot.

    VastaaPoista
  2. Olet näköjään kaveri koneesi kanssa kun jälki on noin tasaista ja kaunista. Hienot peitot tulee.
    Onneksi olkoon (hermoloma)työpaikasta, tekee ihan hyvää huushollin pyörittämisen lisäksi.

    VastaaPoista