maanantai 3. elokuuta 2015

Maanantaimania

Puolustuksekseni sanon heti, että en ostanut kaikkea tänään. Enkä itse asiassa edes ostanut kaikkea...

Mr. solun Köpiksen tuliaiset. (Pitää vielä lisätä koulutukseen näköjään batiikit, turkoosi ja sininen.) Mun lemppari on toi oikean alalaidan pilkullinen.


Nämä taisi löytyä viimeviikolla. Leikin tietämätöntä addiktioni suhteen... Alemmat raidallinen ja pilkullinen on tarkotettu kanttaukseen. Niitä toki on niin paljon, että taitaa riittää muuhunkin.


Nämä löytyi tänään... punaista ja violettia muutamalla mausteella. Uskottelen itelleni, että pitää ostaa sillon kun löytää. Eurokankaan palalaarista muut paitsi ruudulliset. Ne oli pakalta (tai rullalta).



Nyt on pieni dilemma. Olen vailla juoponpolku ja omenankara templaatteja. Löytyykö jostain tilkkuilijan kätköistä kyseisiä akryylisiä malleja, joita haluaisit lainata tai vuokrata joksikin aikaa? Haussa on aika isot, ihan sama onko tuumia vai senttejä. En millään viittis tilata ameriikasta. Vaihtoehtona (1) on sahata vanerista sopivat palat (vaneria on jo), mutta en tiedä mitä leikkurin terä tykkää puusta. (Pieni leikkurikin pitäis hankkia kyllä...) Tai sitten (2) vetää ihan pahvimallilla ja saksilla. Tänään olen kallistumassa viimeisen vaihtoehdon puoleen, koska en tiedä koska saan kankaat töihin kasaan (kun ei varastossa tietenkään ole tarpeeks) ja montako kyseisen mallin peittoa meinaan tehdä. Yhdet kumpaakin vetää varmaan pahvillakin. Ideoita? Kommentteja? 

7 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia, ja etenkin kunnioitettavat tuliaiset Mr Solulta!
    Etrasta (ns. teollisuus-Etola) saa muovilevyä, jota voi leikata saksilla, ja josta saa tehtyä helposti templaatteja. En tiedä muovin nimeä, mutta jos haluat kokeilla, niin voin halutessasi laittaa sinulle palan sitä malliksi postissa, ettei tarvitse Etrassa arvailla, mitähän se voisi olla. Noita templaatteja minulla ei ole, mutta jos kyse on materiaalista, niin tässä voisi olla yksi ratkaisu. (osoitteen voit laittaa tiinatei@luukku.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, kuinka paksua muovia? Alan kallistua kyllä siihen pahviin... Näin kyllä eilen telkussa, että akryylilevyä sahattiin ihan tavallisella kuviosahalla, joten jos löydän sellasta levyä niin saatan kokeilla. Pahvi lienee helpoin ja halvin vaihtoehto jos haluaa heti päästä hommiin...

      Poista
    2. Sorry, tajusin vasta nyt, että aiot leikata leikkurilla, siihen taitaa muovi olla liian ohutta, voi tulla uudet muodot templaatteihin leikkurilla, vaikka muovi aika kovaa onkin. Itse olen käyttänyt sitä pieniin kaavoihin, sen avulla on helppo piirtää kuviot kankaalle merkkauskynällä. Akryylilevyä on ainakin Biltemassa saatavilla.

      Poista
  2. Hyvät ostokset ja hyvät tuliaiset! Olen käyttänyt omenankarassa ja juoponpolussa pahvista mallinetta ja piirtänyt. Onhan se vähän nysväämistä mutta toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että oot todennu toimivaks. Ehkä mäkin kokeilen sitä pahvia. Nysväämistä tuntuu olevan mun hommat muutenkin, joten ei mitään uutta sen suhteen...

      Poista
  3. Tämä oli kiva postaus! Tykkään aina nähdä, millaisia kankaita muut löytävät ja valitsevat kokoelmiinsa. Ymmärrän, ettei kokoelmaa voi noin vain rikkoa ja käyttää siitä kangasta juoponpolkuihin, vaan täytyy tietenkin koota erikseen sitä varten kankaat.

    Ennen kuin rupeat juoponpolkuilemaan, katso tältä videolta, kuinka helppo on ommella juuri sellainen kaareva sauma kuin blokkiin tarvitaan.
    http://shecanquilt.blogspot.com/2011/12/sewing-curves-is-not-hard-seriously.html

    Olen kokeillut ja on juuri noin helppoa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos videovinkistä. Pitää muistaa kattoa. En oo kyllä mitään kurveja edes osannu "pelätä" kun on sen verran tullu ommeltua vaatteta. Toki trikoo on vähän eri kun venyy kohdalleen... Hyvä, että muillakaan kangaskokoelma ei ole ikinä valmis ;)

    VastaaPoista