Pesimisvimma

Pesimisvimma on totisinta totta. Täälä hippo sen kun siivoaa ja järjestää, sitten taas uudestaan ja uudestaan. Parit päikkärit päivässä pitää hipon toimintakykyisenä... Ai että kun olo on muhku ja jostain syystä syömistä tekee mieli koko ajan vaikka todellakaan ei ole nälkä. Eikä todellakaan kannattais koko aikaa syödä.

Kaikenlaista valmistelua tässä ehtii tehdä ja onhan se talvikin kohta tulossa. Uudelle tulokkaalle on olemassa äitiyspakkaus, joten piti tehdä jotain noille vanhemmillekin. Tein molemmille tumput ja sukat. Jämälangoista vieläpä. Jes, jotain sentään pois laatikoista! Viimeaikoina kun on taas tullu vähän turhan paljon lisää kamaa niihin laatikoihin...

Pesimisvimmaan kuuluu kaikenlainen pienten asioiden hypistely. Kaivoin vielä kerran nämä pikkuvaipatkin valmiiks esiin. Nyt ne on käyttövalmiina odottamassa (vink vink masuasukki!). Jos edellisiin versioihin on uskominen niin nää mahtuu ehkä ekan kuukauden. Korkeintaan 2. Veikkaan sitä kuukautta tällä syömisellä... Mut on ne söpöjä.

Nyt lisää järjestystä kämppään! Tuleepahan siivoiltua kaappeja ja käytyä läpi muksujen pieneks jääneitä vaatteita ja rikkinäisiä leluja.

Pieniä juttuja

Tossa muutama postaus sitten avauduin, kun vuoden alkupuolella tärppäs useampikin työpaikka ja tässä kevään ja kesän aikana tuli väännettyä parhaillaan kolmea työtä yhtä aikaa. No, ei ollut ne ainoat mitkä tärppäs. Näitä oon tässä värkkäillyt omaan käyttöön. Pikkupeitto, pikkusukat ja pikkuhaalarit. Näihin verhoutuva ihmisverso saapuu maailmaan jonkun ajan päästä. Mieluiten tietty ennemmin kuin myöhemmin, mutta tällä hautomishistorialla turha toive... Voi siis olla, että blogi taas hetkeks hiljenee kun h-hetki koittaa. Sitä ennen koitan kuitenkin viimeistellä yhtä sun toista, joten toistaiseksi postattavaa on luvassa.

Tässä vielä peitto yksinään. Valitsin kaikkia kivoja kankaita ja koitin tehdä mahdollisimman unisexiä. Tikkasin kiemurakuviota, mutta se ei kovin hyvin näy tässä kuvassa. 

Takapuolen tein useammasta palasta. Pitäydyin kuitenkin suikaleissa, ettei aikaa mennyt taustaan ihan kohtuuttomasti.

Valmiiksi pestynä ja pakattuna, ready to go!

Disaster bakery

Oon tässä viimeaikoina koittanu vähän kunnostautua kodinhengettärenä. Tänä vuonna tulee taas valtavasti omenaa ja koitan edes jonkun osan niistä käyttää ja säilöä. Siispä tässä taas päivänä eräänä pistin biojalostamon pystyyn. Oon tehny aika paljon ompuista mehua mehumaijalla. Sisarukset tuhoaa sitä ihan kiitettävään tahtiin ja itsekin käytän usein joskus leivonnassa. (Mää enää mitään usein leivo...)

Tässä mun pienimuotoinen biojalostamoni. Toisessa marjat ja toisessa omenat. Pakastimet alkaa uhkaavasti täyttyä...

Ja sitten mä päätin kuitenkin ruveta vielä leipoon... Ajattelin, että marjan- ja omppujenjalostuksen jatkoks pistän pakkaseen vähän leivonnaisiakin. Valitsin mokkapalat, koska on helppo tehdä. Joo... Olihan se helppo siihen asti kun sen tiputti uunin jälkeen lattialle. Voe kikkelis kokkelis. 

Pulliakin tein. Voisilmäpullia. Muuten hyvä, mutta loppu voi kesken. Lisäks oli aika lähellä etten polttanu niitä uunissa. Mutta onneks lähellä ei lasketa. Keräsin mokkapalataikinan lattialta ja kuorrutin. 

Siistit palat meni pakkaseen ja loppu todistusaineisto tuhottiin nopeasti koko perheen voimin. 

Disaster bakery on itseasiassa iseknyt jo vähän aikasemmin. Ajattelin että juhlistetaan arkeen paluuta ja kesäloman loppua vähän herkuttelemalla. Tein kääretortun mustikkatäytteellä ja unelmatortun mansikkatäytteellä. Vähän jostain ohjeesta soveltaen, mutta ei sit kuitenkaan ihan riittävästi... Tähän asti pääsin ihan hyvin, mutta sitten tulikin mieleen, että mitenkäs tuo täyte nyt pidetään sielä rullan sisällä? Olihan siinä liivatetta vähän joo, mutta se ois tässä vaiheessa pitäny jämäyttää (ja täytteet oli jo hetken ollu jääkaapissa, koska oli vielä löysempiä ennen tätä). Noh, ei ollu aikaa ja/tai tilaa laittaa tälläsenä kylmään (ja miten sen sittenkään ois rullannu?) joten ei kun rullalle. (Eikä sitä liivatetta ois varmaan ollu ees tarpeeks, että ois hirveesti jämähtänykkään.)

Mustikkaversio pysyi jokseenkin kuosissa vaikka vähän valuikin joka puolelle rullaa. Ja ihan hyvältä näytti ja maistu kun oli ollu jääkaapissa yön yli. Rullapohja imi itseensä sopivasti kosteutta, joten sen jälkeen täyte pysy jo rullan sisällä.

Tämä mansikkatäyte olikin sitten ihan taattua disaster bakery tavaraa. Sitä tursus ja pursus ihan joka puolelta, rulla ei meinannu millään rullautua, vaan liuku vaan kaksinkerroin. Pakotin rullan pyörähtämään edes kerran ja huusin Mr. solun apuun. Valutettiin täytettä molemmista päistä paperia erilliseen kulhoon. Sitten piti vaihtaa paperi, koska se oli aivan täytteessä... Täytettä olis ollu ainakin kahteen torttuun. Mr. solu söi ylimääräsen täytteen iltapalaks...

Seuraavana päivänä molemmista tortuista sai kun saikin leikattua palasia kesäkekkereitä varten! Molemmat maistu ihan hyviltä, joskin jostain syystä tuo suklaa mansikka yhdistelmä kulu nopeammin pois. Tässä tätä täydellistä elämää taas muidenkin ihmeteltäväks. Hah.

Pitäsköhän tänään kokeilla kääretorttua omenasosetäytteellä... Mutta oikeesti, jos keksitte mihin voi hukata paljon omenasosetta niin vinkkejä otetaan vastaan. Lapsille ei oikein maistu puuron kanssa, eikä mikään jugurtin sekaan juttu oikein riitä...

Loppukiri

Kesälomakin tuossa sivussa vierähti. En pitänyt kovin pitkänä, mutta pienen hetken kuitenkin. Meidän tilkkukilta järjestää/osallistuu tilkkutyönäyttelyyn Virossa. Siihen kuormaan piti toimittaa tuotoksensa eilen. Kesäloman loppukiriksi muodostui siis työn saaminen valmiiksi. Toki ripustuskujaa ompelin vielä toissa iltana. Kauas muuttanut kaverikin odottaa pian vauvaa saapuvaksi, joten pikkupeittokin meni loppukirin piikkiin.

Vironmatkalle heitin mukaan karapeiton. Tämä onkin hetken tovin jo odottanut reunuksia. Tein ensin vain värikkään keskiosan, mutta peitto vaikutti vähän pieneltä. Pistin vanhan pussilakanan lihoiksi ja tein valkoiset reunat. Kankaassa on ihan tosi hempeitä valkoisia kukkia, jotka näkyy vaan tietyssä valossa ja kun katsoo tarkkaan. Peitossa on muutenkin paljon vanhoja kierrätyskankaita. Peiton lopullinen koko on jotain 180x140 luokkaa. Nimeksi tuli omenapuutarha. Taidan jostain syystä olla mieltynyt kaiken maailman puutarhanimiin... Ulos on ollut ihan turha yrittää mennä kuvaamaan, koska joko sataa kaatamalla tai joka paikassa on ihan liti märkää. Nämä kuvat muistin sentään ottaa juuri ennen kiltaan lähtöä... Tausta ja reunat sain kokonaan omista varastoista, mutta kantti piti käydä ostamassa. Tosi hyvin onnistui tuollainen aaltoilevakin kantti. No problem.

Meinasin ensin tikata peiton lasinpohjamallilla, eli ympyröitä karoja myötäillen, mutta omenankukat veivät voiton. Tässä lähikuvaa nurjalta puolelta. Sielä tikkaus näkyy aika hyvin.

Tässä vielä nurjapuoli isompana pintana. Tuo sävyihin sopimaton pallokangas on se ripustushiha. Se ei tullut jäädäkseen, joten otin ensimmäistä kangasta jota oli tarpeeksi. Tämä palautunee kotiin sitten joskus syys-lokakuussa.

Vauvanpeittokin piti siis väsätä. En tiedä kumman merkkinen kaveri on tulossa, joten yritin tehdä mahdollisimman unisexiä. Omasta mielestä onnistuin hyvin. Jätin punaiset kankaat pois, koska niissä on niin vahva assosiaatio tyttöön, mutta muuten valitsin vähän kaikkia värejä. Tikkaus on suoria viivoja kuviota mukaillen. Tätä tikatessa päässä soi vaan thunder struck... nänänä nää nänä näänää. Sopiva keli oli myös ulkona... Ja mikään sata salamaa tän nimeksi EI tule,

Takapuoli vihreää Tula Pinkin salt wateria. Nämä kaikki kankaat oli varastoista. Taustakin valikoitui sekä värinsä että kokonsa puolesta. Ei ollut aikaa alkaa kasailla palasista. Kanttauskin löytyi varastosta ja se menikin ihan tosi limitille. Piti vähän jo venyttää, että sain riittämään kokonaan ympäri, mutta kerrankin näin päin! Tähän pitää ommella vielä saatesanat ja sitten postiin mitä pikimmin.

Hohhoijaa. Hyvää viikonloppua! Jos vaikka jaksaisi mehuja keittää...