Toiveajattelua

Ostin tänään uikkarit. Täytyy se kai myöntää, että hätäsektion seurauksena tullut pystyarpi navasta alaspäin häiritsee itseä niin paljon, että bikinikausi on omalta osalta pysyvästi ohi. Omasta ulkonäöstä tykkääminen sai leikkauksessa kyllä todella ison kolauksen. Tähän asti mun kaikki uikkarit on ollu bikinimallia. Kaksosasesta uikkarista en luopunu vieläkään, mutta tässä versiossa saa mahaa vähän paremmin peittoon. Nää on Finnwearin tuotteita. Olkoon se sit mun panostus vaikka siihen "osta kympillä kuussa enemmän kotimaista" kampanjaan. On sillä Nanso Groupilla vielä suomessa jotain toimintoja, mutta en mä kyl oikeesti tiedä kuinka paljon. Mr. solun kommentti kaupassa oli: "ihan hyvältä näyttää...mut mahtaako noilla olla käyttöä..." No joo, voi olla ettei oo, mut on ainakin jotain päälle pantavaa jos pitää uimaan tai rannalle/altaan reunalle lähteä. Toivossa on hyvä elää, että joskus vielä uikkareissa huvittais oleilla.

Tässä on kuulkaas avokadon siemen. Pikkukakkonen sai tänään avokadobanaanisosetta ja tämä jäi siitä yli. Ajattelin istuttaa...jos huomenna vielä ehtii, tänään en enää jaksa. Onks teillä eksoottisia siemeniä kasvatuksessa?

Käytiin pikkukakkosen kanssa vähän aikaa sitten neuvolassa. Paino oli vähän notkahtanu alaspäin, joten terkka suositteli ruokamäärän kevyttä lisäämistä. Nyt saa pikkukakkonenkin alkaa lihansyöjäksi. Keittelin sille tänään jauhelihaa. Tässä siis tämän illan kokkaukset. Koitan nyt pakastaa nää tälläsessä kuutioboksissa, jos ne ois sit helppokäyttösiä. Pitäis tehdä samaan tyyliin porkkanaa, maissia, omenaa jne niin ois helppo ottaa kotiruokaa tarjolle. Kai päärynääkin voi pakastaa soseena niin ku omenaa? Toki sillon sitä pitää ehkä hetki keittää... Muuten kyllä vaan rapsutan päärynästä lusikalla suoraa suuhun. Mutta voi kuinka autuaasti sitä tälläsetkin jutut unohtaa, vaikkei siitä niin kauaa oo kun tota ensimmäistä lasta varten tein kuutioita pakastimen täydeltä... Pitäs kyllä koittaa pakastaa sitä avokadobanaaniakin.

Kaverikirppistelyä

Mä oon tääläkin joskus todennu, että en varsinaisesti harrasta kirppiksiä. Ei vaan tuu lähdettyä. Kierrätystä kavereiden ja sukulaisten kesken harrastan kylläkin. Tänään matalaan majaamme tuli taas lasti vaatteita. Oon jo hetken kattellu, että pikkusolu alkaa tarvita hiljalleen isompaa päällepantavaa. Mietin jo, että pitäis varmaan kaupasta hakea pari paitaa tai kangasta, mutta eipä tarvii. Taannoinen tapetointikeikka poiki vaatepalkkion. Samoin tämän päivän käynti kaverilla.

Aikasemmin sain jo kasan kenkiä ja pipoja. Nyt on ens talveks varmaan talvikengät ja sen lisäks syksyn/ens kevään saappaat, crocks kopiot kesäks jne pikkusolulle. Tässä vähän kuvia tän päivän saaliista. Ihan kauhean rauhassa en näitä saanut käydä läpi...

Kuvan vasemmassa laidassa oleva raidallinen huppari oli ehkä koko satsin lemppari. Kivat värit, eikä ihan pelkkää vaaleanpunaista. Sattuu olemaan juurikin ihan sopiva, eli menee heti käyttöön. Ja jos äiti saa päättää niin kovaan käyttöön.

Tässä jätesäkissä piilottelee ulkovaatteita. Ens syksyn välikausikamaa ja ehkä talveenkin jotain. Saa nähdä mahtuuko sillon vielä. En saanu parempaa kuvaa, koska pikkusolu omi koko pussin ja tunki sinne lisää kamaa koko ajan. Oikeassa laidassa heiluttelee pikkukakkonen.

Tässä nyt jotain järjestyksen yritystä. Kasa trikoopaitoja, kasa college/neulepaitoja, 1 veluuriasu, 1 t-paita/kesähame, kasa housuja ja muovikassissa vielä vähän isompia vaatteita varastoon. On näitä taas paljon. Toivottavasti ehtii kaikkia käyttää. Ei ainakaan tarvii kauppaan mennä vaatteita ostaan... Ihan vasemmassa laidassa näkyy vielä raidalliset hello kitty uikkarit... Kovasti on vaaleanpunasta, mutta onneks mukana on myös vähän violettia, oranssia ja tummanpunasta. 

Huomenna mennään laittaan lattiaa Mr. solun veljen kämppään. Toivottavasti saadaan hyvä pätkä sitä tehtyä niin saadaan edes jotain edistystä siihenkin projektiin.

Mä vaan ihan äkkiä teen, osa 3904

Pikkusolu on nyt ollu kokopäivä ja yökuivana hyvän aikaa. Vahinkoja toki sattuu, joskus useammin, joskus harvemmin. Vaikuttaa siltä, että mansikkakeitto pistää pissan tulemaan liukkaasti. Yhtenä päivänä tuli housuun parikin kertaa, vaikka muksu osaa yleensä jo viittilöidä apua potalle menemiseen. Jos lähdetään autolla liikkeelle niin aina käytetään ennen matkaa potalla. Meillä on myös autossa varapotta, jos pistäydytään jossain missä pottaa ei ole. Pikkusolu ei siis suostu vielä pytylle tekemään mitään, koska se vissiin jännittää siinä istumista niin että itku tulee. Tänäänkin taas käytettiin potalla joka välissä aina kun pysähdyttiin. Silti kävi tapaturma. Toista kertaa pissa tuli autossa housuun. Edellisellä kerralla jo suunnittelin ompelevani istuimeen imun. En sitä sillon tehny ja istuinkin oli toinen, mutta tänään taas istuinta siivotessa mietin josko se ois vaivan väärti.

Oli onneks muuten sellanen istuin, jossa joku suunnittelija oli miettiny miten kangasosat riisutaan pesuun. Ei tarvinnu vöitä irrotella ja pujotella kaiken maailman hankalat kolot ja kuminauhat ennen kun päällinen lähti irti. Helposti pois ja suihkuun. Kiitos suomalaisille suunnittelijoille (kaiketi). Meillä on siis klippanin istuin.

Tässä on istuin riisuttuna pehmusteesta.

Tässä täysin muotovalio istuinimu. Löysin sopivan palan pullia jonka ompelin pohjalle "vesieristeeksi". Muuten imuun on ronsikisti vapaalla kädellä saksittu 4x froteeta. Saumuri taas suorastaan hihkui innosta päästessään ompelemaan näin paksua kamaa. Frotee on mutkien kautta pelastettua tavaraa. Onneks taas olin hamstrannu varastoon. Mr. solu totes siinä mun saksiessa, että meillä on kyllä noita froteita joka lähtöön. Niin onkin, ja monta kertaa niitä on tarvittukin.

Tässä imu istuimessa. Tähän päälle tulee sitten se varsinainen istuinpehmuste, kunhan kuivuu. Ompelin tämän tarkotuksella niin, että se taittuu ylöspäin selkänojaa vasten istuimen perällä. Istuin on siihen suuntaan laskeva, joten sinne myös kaikki valuu. Yllättäen pehmuste oli märkä myös suhteellisen edestä, joten tein myös reisien alle ulottuvat lipareet. Ihan kaikkia koloja en saanu saumurilla ommeltua, mutta riittävästi, että rätti pysyy kasassa. Nyt jos vahinko käy niin ei tarvii muuta kun irrottaa istuimen pehmuste ja imu pesuun. Nyt piti roudata koko istuin pois autosta. Voishan tän periaatteessa laittaa pehmusteen päällekin, mutta ajattelin, että alla pysyis paremmin paikallaan. Jos laittas päälle niin ei kyllä haittais vaikka muksu ois pepusta kurasilla housuilla istuimessa istumassa...

Meillä on tähänkin asti ollu vanha pyyhe auton peräpenkillä osittain juuri tälläisten onnettomuuksien takia. Se onneks tälläkin kertaa imasi suurimman osan, ja auton penkki oli pinnasta vain juuri ja juuri kostea. Usein kyydissä olevat vieraat on luullu, että meillä on koira, kun jo ennen lapsia oli peitto tai pyyhe penkin suojana. Ei oo, eikä tuu, mutta penkki pysyy halvalla siistinä. Aina voi heittää minkä tahansa kassin ja turvakaukalon penkille eikä tarvii pelätä, että koko penkki on ihan likanen. Valkonen pyyhe penkillä on opettanu ainakin sen, että sitä todella tarvitaan.

Draamaa elämään

Meidän elämä on nykyään kovin dramaattista. Tai ehkä lähinnä pikkusolun elämä on dramaattista, itse on vähän enemmän katsojan roolissa... Välillä on jo niin paljon draamaa, että lipsahtaa tahattoman komiikan puolelle. Esimerkkejä traagisista tapauksista:

- ei mennä ulos (koska juuri sieltä tultiin ja on ruoka-aika)
- kenkiä ei saa ottaa pois jalasta (koska ollaan lähdössä)
- keittiön laatikoita ei saa avata/tyhjentää
- tiskikoneen tyhjennystä pitää odottaa
- likaisia astioita ei tyhjennetä tiskikoneesta
- ei saa mätkiä pikkuveljeä
- mummi lähtee kotiin
- pitää mennä nukkumaan
- pitäisi herätä
- ei saa räplätä ulko-oven kahvaa (jonka jo taisi hajottaa)
- ei saa työntää imuria pitkin huushollia ja sammuttaa sitä jatkuvasti (koska yritän imuroida)
- pitää mennä potalle (silloinkin kun 100 varmasti on hätä)
- ei saa ruoka-aikaan kolmatta palaa juustoa (koska kakka ei tule ulos)
- ei saa kuudetta lihapullaa
- laittaa lihapullan kokonaisena suuhun eikä saa pureskeltua (pitänee tehdä pienempiä pullia ens kerralla)
- ei saa haahuilla suojatiellä
- ei saa työntää lastenvaunuja (tielle)
- lähdetään kävelylle väärään suuntaan
- pitää istua pyörän päällä (haluaisi työntää pyörää, mutta se taas ei onnistu kun ketään ei ole ohjaamassa)
- ei pääse keinumaan tai nostetaan pois keinusta
- lähdetään pois leikkipuistosta

Tässä nyt mainitakseni muutamia... Näitähän riittää ja joka päivälle sattuu useampia. Ei ole helppoa pienen ihmisen elämä. Mut ei oo pienen ihmisen äidinkään elämä aina helppoa.

Omasta elämästä sen verran, että tähän mennessä oon saanu pihaistutukset aika hyvin kuosiin. Paketillinen kukkasipuleita on nyt piilotettu eri puolille pihaa ja mielenkiinnolla odotan, että mitä nousee ja koska. Toivottavasti jotain edes. Kasvimaalle istutin vasta tillit ja sipulit, muuten se vielä odottaa kasveja. Onneks sain pihahommia niin hyvin tehtyä, koska nyt ei taida olla ulos menemistä hetkeen. En oo syöny allergialääkkeitä, koska imetän, ja nyt on päällä aivan järkyttävät allergiaoireet. Koko päätä kutittaa sekä sisältä että ulkoa (korvien kutina on ehkä ärsyttävintä), silmät vuotaa ihan kun itkisin (en kuitenkaan itke, ainakaan koko aikaa), nenä on tukossa tai vuotaa solkenaan ja kurkkukin on karhea. Saatan joutua käväsemään apteekista hakemaan jotain helpotusta pikapuoliin, koska meidän kotitie on sumeana vihreästä siitepölystä. Tulis edes kunnon sade joka huuhtelis pölyt viemäreihin ja ojiin asti, eikä vaan tienpientareelle. Draamaa ja kärsimystä on siis ihmisen elämä, heh...

Härkä pavuksi

Kyllä on kasvuvoimaa tällä kaverilla! Eilen illalla pienen pieni vihreä laikku pilkotti mullan seasta. Nyt on tällänen "pikku"taimi. Tää on siis vihreä papu. Taitaa olla joku pensaspapujen jengiin kuuluva kaveri.

Tänään sain valmiiksi pari kuukautta resoreita odottaneen paidan. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan... Vähän on vielä iso meidän pojulle, mutta kohta se jo sopii kun poika kasvaa lähes edellä mainitun tahtia.

Ahkeruus on ilomme...

laiskuus intohimomme. Eilen ja tänään olen kyllä oikeasti ollut ahkera. Eilen sain käännettyä kasvimaan. Mr. solu autto kompostien kanssa ja taas saatiin kottikärryllinen hyvän oloista multaa maihin. Sielä on varmaan kaikki rikkaruohonsiemenet mukana viimevuodelta, mutta niin se kiertokulku vaan menee. Mä kannan niitä ruohoja taas tänäkin vuonna sit sinne kompostiin... Otin osan mullasta ruusuille, kun ne kai tykkäis kovasti kompostista. Nyt on siis kasveille peti valmiina odottamassa. Pitäis vaan vielä päättää millä sen maan täyttää ja missä järjestyksessä.

Tämän päivän ilouutinen on se, että yks mun papu itää! Vähänkö hienoa! Sain äitiltä uusiakin pavun siemeniä, mutta tää on jotenkin ekstra spesiaali, kun se on niistä viimevuotisista siemenistä. Nyt vaan tarvii pitää se hengissä. Mr. solu haluu maalle taas herneitä. Ehkä mä istutan herneet ja pavut maissien juurille niin ne hoitaa sit maissin typpilannotuksen samalla. Kesäkurpitsan siemenet on edelleen hakusessa. Mulle riittäis varmaan kaks kesäkurpitsaa. Kehäkukansiemenet on odottamassa. Pussi on ollu menossa ulos jo moneen kertaa, mut sitten on taas tarvittu käsiä muuhun kun istutushommaan ja ne odottaa edelleen.

Tänään leikkasin viimesetkin ruusut ja etupihan kuollut koristepihlajakin saatiin kaadettua. Leikkasin myös kuivat oksat pois marjapensaista, kun niitä oli muutama sinne jääny kevätharvennuksen jälkeen. Nyt ne on valmiina kesää varten. Ainakin osa kuukausimansikoista näyttää selvinneen talvesta ja ehkä paremminkin vielä viime syksyn hukutuksesta. Samoin idänunikot on jo hyvällä alulla. Valmiiks hävitty taistelu voikukkia vastaan on myös alotettu ja muutama astiallinen rikkaruohoja on jo saatu hengiltä. Pitäs kyllä edelleen kasvatella vaan niitä voikukkia ja rönsyleinikkejä niin ei tarttis jännittää, että itääkö joku vai ei... Iltasella pyöräytin vielä simat tulemaan. Huomenna tuleekin taas kylmä ja sitten ajattelin olla laiska.

Tässä vähän kukkaloistoa ulkoa.

Ja tää unohtu eilisestä postauksesta. Tää kannustaa mua urheilemaan ja elää hengessä (tai hengästymisessä) mukana...

Urheiluhullu

Tai ehkä vaan pelkkä hullu. Olin joskus joukkueurheilija ja satunnaisesti myös yksilöurheilija. Sitten sain lapsen ja joukkueurheilu lensi hyvin pitkälti ikkunasta ulos. Kävin kyllä vielä joissain reeneissä ja turnauksissa, mutta lapsen kanssa on vähän vaikea sitoutua reenaamaan tiettyyn aikaan tietyssä paikassa. Varsinkin kun puoliso on käytännössä ammattiurheilija ja iso osa vapaa-ajasta kuluu yksin lapsen kanssa, koska "iskä on reeneissä". Itse on aika vaikea reenata samaan aikaan. Olen miettinyt lopettamista, vaikka olen tainnut jo kyllä lopettaakin... Ei ole kiva käydä vaan sillon tällön hönäämässä, kun ei enää pääse siihen kuntoon ja taitotasoon johon periaatteessa olis rahkeita. Joukkueessa oli paljon kavereita, mutta kukaan muu ei tällä hetkellä ole samassa elämäntilanteessa (muilla ei oo vielä lapsia) niin tuntuu, etten oo enää ihan samoissa ympyröissä ajatuksenkaan tasolla. Myös ohjattu yksinurheilu jäi osittain ajanpuutteen takia. Yhden lapsen kanssa vielä jaksoin vaunulenkkejä kävellä jopa pari kertaa päivässä, mutta sekin on jäänyt nyt toisen lapsen saamisen jälkeen. Valitettavasti en ole geenimanipuloitu äiti, joten kädet ja jalat ei vaan riitä kaikkeen.

Molemmissa raskauksissa painoa tuli lisää 16-17 kiloa. Nyt, noin 5 kk toisen lapsen syntymästä olen taas suunnilleen samassa painossa kuin ennen lapsia. Ehkä kilo vielä "pudotettavaa", mutta toisaalta saa se jäädäkin, koska paino on pituuteen nähden aika alhainen. Uskon siihen, että keho löytää oman painonsa taas, kunhan muistaa kuunnella omaa kroppaansa. Syö kun on nälkä, juo kun on jano, nuku kun on väsy -tyyliin (joo, lasten kanssa noistakin voi joutua tinkimään, mutta kohtuus kaikessa). Sektion jälkeen olin 3 kk tekemättä oikeastaan mitään. Jotain lantionpohjan vahvistuksia silloin tällöin tuli tehtyä ja vähän kävelyä. Kun 3kk tuli täyteen loppui mahdollisuus käyttää sitä tekosyytä. Tars tehrä jottain...

Nyt 5 kk jälkeen olen tehnyt jotain. Ainakin yrittänyt. Välillä olen käynyt lenkillä. Mutta. Nyt pitäis vissiin löytää uus harrastus. Juttelin Mr. solun kanssa siitä, että ois kiva, jos ois sellanen harrastus, joka ei tuntuis rangaistukselta joka kerta. Mr. solu totes siihen, että "osta uudet reenivaatteet". Pitäis kai sit, ainakin vois näyttää paremmalta tai urheilullisemmalta. Oon ennenkin kokeillu tota juoksemista, mutta ei se kyllä oikein tunnu olevan mun juttu. Kintut ei tykkää ja maisema ei vaihdu. Hyviä puolia siinä on mm. että voi mennä koska vaan, voi lähteä kotiovelta, ei kestä kauaa saada itseään kuoleman partaalle, koska se käy kuin itsestään. Ehkä se tuntuu vähän vähemmän rangaistukselta, jos ja kun kunto vähän paranisi? Ei oo kyllä mitään muutosta ollu havaittavissa näinä parina kuukautena... Toki, en mä nyt ihan sika paljon oo juossukaan ennen näitä parempia kelejä. Voisko parempaa kuntoa ostaa jostain? Vähän käytettykin kelpais... Kaverin kanssa ollaan välillä käyty kävelyllä tai välillä vähän hölkkäiltykin, mutta kaveriin on aina myös oma säätönsä. Pyöräily olis muuten varmaan ihan ok, mutta siinä on aina vastatuuli (oon ajanut joskus ihan valtavan paljon pyörällä) ja pyörälenkkiin menee kauemmin aikaa, kun pitää ajaa joku tre-hki lenkki... Sitäpaitsi, mulla ei oo ollu pyörää enää vuosiin, kun joku pölli sen. Meni vissiin tarpeeseen.

Ja voe kikkelis kokkelis, menin sit kattomaan omaa sivuprofiilia peilistä tänään ilman paitaa. Ei oo kolmas vauva tulossa, vaikka siltä näyttääkin. Eihän tässä nyt vielä oo kauaa masuasukin poistumisesta, mutta ei tilanne taida parantua tekemättä mitään. Kaikesta kunnon kohotuksesta ja kiinteytyksestä tekee haastavaa myös se, että mulla ei tällä hetkellä ole juurikaan inspistä puskea itseäni mukavuusalueen ulkopuolelle. Eli, jos juoksu tuntuu pahalta niin sitten kävelen. Jos oikeasti olis harrastus josta tykkäis, niin varmaan motivaatiokin ois parempi. Pitääkö käydä hypnotisoijalla että alkais tykätä lenkkeilystä?

Jos ois parempi kunto niin vois päivisin jaksaa paremmin. Ei ehkä tarttis ottaa päikkäreitä niin ehtis päivälläkin tehdä jotain. Saattais myös jaksaa mukuloiden kitinöitäkin paremmin. En kyllä oo varma onko kunto ja pinnan pituus suoraan verrannollisia suureita... Kertokaas nyt, mitä harrastatte ja miks. Tarviiko itsensä aina repiä harrastuksen pariin? Voiko jotain edes kutsua harrastukses, jos siitä ei tykkää vai onko kidutussessio parempi termi?  Ja kerro ihmeessä jos tiedät paikan mistä vois ostaa paremman kunnon, kestävämmät jalat ja lisää aivosoluja. Kiitos ja anteeks...