perjantai 14. marraskuuta 2014

Kässämessuilla

Kävin tänään kässämessuilla. Niin kävi moni muukin. Ajattelin ensin, että tokihan ne perjantaina jo aukeavat ysiltä aamulla. Onneks tarkistin. Vähän ennen kymppiä olin Pirkkahallin huudeilla, ja niin oli moni muukin. Aivan sairaasti porukkaa. Onneks olin ostanu lipun etukäteen (sain vielä kympillä), koska jonossa meni kaverilla 15 min. Minä sain kävellä suoraa jonon ohi.

Oli taas kiva käydä kattelemassa ja hakemassa inspiraatiota. Kävin muutamassa paikassa kattomassa kankaita ja ompelulankoja, mutta kankaissa varsinkin iski runsaudenpula. Jotenkin vaan ihan jäädyin, ja ostin vaan yhden kangaspalan Kankaisen osastolta. Olishan sielä niitä kankaita ollu vaikka kuinka ja paljon. Sekä puuvillaa, että trikoota. Ruuhkassa en edes jaksanut vanuja katsella. Haen sitten poppanavakasta taas hobbsia ihan paikan päältä... Kaikenlaista neulaakin oli tarjolla, ja tulihan siinä sivistystäkin taas sivussa. Niitäkään en ostanu sieltä, mutta nyt tiedän mitä hakea sitten taas seuraavaksi. Langatkin jäi ostamatta, kun tarjouslaareissa ei ollu valkosia... En ollu valmiiks miettiny, että käviskö joku muu väri, enkä alkanu sieläkään arpoa. Tilaan sit jostain kun hermo menee...

Sammallampaalla oli ihan tosi ihania huovutettuja pupuja (niiden tuttujen pullokuulereiden lisäksi), mutta en raaskinut sellaistakaan ostaa. En oikein keksinyt sille käyttöä. Harmi, jos se olis ollu painavampi niin se olis ollu vallan ihana ovistoppari ja olisin sen mukaani poiminut.

Tuli sieltä nyt jotain sentään ostettua. Pala kangasta, kristallienkeli (niin kuin aina ennekin) keittiön verhoon roikkumaan, tarroja (opetetaan pikkusolua pukemaan itse niin niitä kuluu), huopapyörylöitä sydänrei'illä (50 senttiä kappale, menee varmaan kattilan alusiksi) ja huopaisia sydämiä askarteluun. Kuvaushetkellä tarkasti aseteltuja tarroja käytiin juuri pöllimässä paikalta.



Ostin myös lapsille kivan puisen dominopelin. Se meni heti kotona takavarikkoon, kun palasia käytettiin heittotähtinä...

Pfaffin osastolla bongasin tämän. Pakkohan sitä oli vähän käskeä. Aika kiva peli. Ihan hyvin meni vaikka oli lenkkari jalassa... En hoksannut sielä kysyä, että vuokraisko ne sitä. Viis tonnia pelkästä tikkaukseen sopivasta koneesta on ehkä vähän ylilyönti tässä vaiheessa. Varsinkin kun edelleen pitää liikuttaa itse työtä eikä konetta.

Novitan osastolla oli taas megaruuhka ja huonot tarjoukset. Raitalangat oli suunnilleen samaa hintaa kun marketissa alepäivinä (eli nyt). Jonot oli monta kymmentä metriä joten en edes vaivautunut. Muuten jäi oikeastaan lankajutut kokonaan kattomatta. En oo kauheesti nyt neulonut ja lankaa saan sitten kaupastakin. 

Kaverin kanssa haahuillessa meni taas kevyesti monta tuntia. Kolme hallia messuja on kyllä aika paljon. Kivahan sielä on käydä kattomassa, mutta aika lailla samaa kamaa joka vuosi. Suosittelen lämpimästi ennakkolippua! En tiedä muutenkaan niistä messutarjouksista, että kuinka "tarjouksia" ne oikeasti on. Toki sinne sais monta sataa euroa helposti hukattua, mutta tila kotona asettaa joitakin rajoitteita. Onneksi. Jos tietää mitä aikoo hetikohta käyttää niin säästäähän siinä postikuluja tai etsimisaikaa jos ostaa kaiken messuilta. Ehkä tänään vielä tuota omaa pfaffia käskemään...

3 kommenttia:

  1. Ihan vähän vaan harmittaa, etten päässyt messuille tänä vuonna. Vaikka en todellakaan rakasta ihmistungoksia, olisihan siellä ollut kiva käydä...

    VastaaPoista
  2. No, ei tarvii kovasti harmitella. Itekään en tykkää siitä ihmismäärästä. Mietin millasta mahtais olla sielä myöhään perjantaina illalla. Meillä näyttää muodostuneen tästä jo muutaman vuoden perinne. Katotaan kauanko jaksetaan samoja juttuja käydä kattomassa...

    VastaaPoista
  3. Olen muutamana vuonna voinut ottaa lomapäivän perjantaina, ja siellä oli silloin muutama tunti ennen messujen sulkemista melko hiljaista, sai kulkea ja katsella ihan rauhassa. Sain tämän vinkin yhdeltä näytteille asettajalta, jolle tuskailin tungosta. Tiedä sitten, toimiiko tuo, kun messujen suosio näyttää vaan kasvavan.

    VastaaPoista