Lahjoituspeitto numero 2

Sain punnerrettua valmiiksi toisen pikkupeiton. Kokoa tällä on noin 82 x 68 cm. Tikkaus on vapaatikkauksella ajeltua "kännipolkua". En keksiny nyt äkkiä suomeks sille parempaa nimeä... Sikin sokin ajelua, mutta ei minkään aikasemman tikkauksen yli. Oon huvikseni nyt ottanu aikaa näitä tikkauksia paukuttaessa. Tähän meni 1 h 20 min. Yllättävän kauan siihen nähden, että tikatessa aika kyllä häviää. Tuntuu, että on menny vasta 5 min ja onkin hävinny jo taas puoli tuntia elämästä... Oh well, tuleepa harjotusta.

Edestä kuvattuna. Noi ruutupaidan palat on oikeesti aika paljon violetimpia kuin mitä kamera saa toistettua...

Palasista koostettu tausta. Kikkailin jämäpaloja mukaan.

Reuna on itsetehtyä vinokanttia edelleenkin siitä violetista ruutupaidasta. Selkäpalasesta saa hyvin pikkupeittoon riittävästi kanttia. Kokeilin nyt ekaa kertaa ommella tollasta ohuempaa kanttia. Ihan hyvin se sit lopulta peittoon kiinnitty. Mitään en kyllä inhoa niin paljon kun ratkomista, ja tässäkin tuli taas vähän sitäkin tehtyä.

Ompelin kantin kiinni etupuolelta ja käänsin taakse verhonipsuja apuna käyttäen. Tikkasin ojassa etupuolelta takaosan kiinni. En oo ennen onnistunu tätä tekemään niin, että se olis peittoon jääny. Nyt löysin koneen mukana tulleiden paininjalkojen joukosta sopivan apuvälineen. En tiedä miks tätä paininjalkaa sanotaan, mutta mä sanon sitä ojatikkausjalaks.Siinä on tollanen punanen ohjuri (jota voi säätää) ja kun sen laittaa kulkemaan kantin käännettyä reunaa niin neula tikkaa automaattisesti ojassa aivan kantin vieressä.

Näin. Ei paljo näy! Tätäkin piti kuvatessa vähän venyttää esiin. Tuo ohjuri pikkusen painaa reunaa, että tikkaus on todella siisti, mutta kyllä senkin saa hyppäämään ton kantin päälle, joten ihan kauheesti ei kannata yrittää painaa. (Toi alareunan kaari on kuviotikkausta, ei kantin kiinnitystä.)

 Eteenpäin, sano mummo lumessa...