maanantai 12. tammikuuta 2015

Alku aina hankalaa...

Tässä eräänä iltana uhosin, että googletan neulaamista. Noh, niin googletin ja löysinkin ohjeita. Kuvanlukutaitoa ja mielikuvitusta kyllä vaadittiin, mutta tässä kuvakollaasi siitä, miten alku todellakin oli hankalaa.

1) Ehhh... Pikkusolukin ehkä pystyis tähän. Tästä ei tämän enempää jää jälkipolville kerrottavaa.


2) No ei kauheesti parantunu.


3) Kas kas, jotain jo vähän lupaavampaa. Mutta ei siltikään vielä oikein.


4) Kyllä se tästä. Nyt vaan loppu lanka kesken, kun on yrittäny jo niin monta kertaa.


5) Jo'oo, just noin, ahaa, sä osaat! (Pahoittelen korvamatoa jälleen kerran.) Mutta osaan neulata suoraa pötköä!


Itseasiassa kokeilu on jatkunut langan jatkolla, käännöksellä ja toisen kerroksen tekemisellä, mutta niistä ei oo kuvia. Nyt pitää kattoa jostain ohje jonka mukaan vois tehdä. Tää on siitä veikeetä hommaa, että purkaa ei voi...

Muuten onkin sitten ollut tätä ohjelmassa. Meillä on tilkkukilta ens viikonloppuna ja ohjeistus oli, että näytä jotain (vanhaa) ennennäkemätöntä. Ei mulla sellasia oo. Mulla on niin vähän tilkkupeittoja, että kaikki ne on jo näytetty. Useampaan kertaan. Ajattelin viedä Pipareita narussa ja pikkusolun Höyhenpuutarhapeiton näytille uudestaan, kun niiden tikkaukset on nyt valmiit. Näistä pinoista koitan saada jotain uutta tilkkupintaa näytille, mutta katsotaan nyt.


Ai niin ja mulla on se Maijan 11 maratoonikin vielä vastaamatta... Milläs mä sen nyt muistan tehdä tässä joskus.

3 kommenttia:

  1. Sinä olet päässyt kintaan teossa pitemmälle kuin minä. MInulla loppui aikanaan noihin alkusolmuihin =D

    VastaaPoista
  2. Alku aina hankalaa sanoi yks tyttökin jonka piti opettaa mut tekemään neulakinnasta. Harmittaa oikein, etten ehtinyt perehtymään siihen, opettelin silloin sitten vaan tekemään lautanauhaa. Mut kyllä määkin ton vielä opettelen. Ne alotussilmukat on kuulemma hankalat kokeneemmallekin.

    VastaaPoista
  3. Mää löysin kohtalaisen hyvän ohjesivun tohon neulaamiseen. Kirjottelen uutta postausta jossain vaiheessa jos homma vähän etenis... Alkusolmuun löysin myös hyvän ohjeen ja enää se ei ole se vaikein juttu ollenkaan!

    VastaaPoista