Sataa, sataa, ropisee

Voehan kikkelis kokkelis tuota keliä. Minä tykkään sateesta. Minä en tykkää monsuunisateesta montaa kuukautta putkeen. Alkaa jo toden teolla ärsyttää. Eniten korventaa se, että pyykit (=useimmiten vaipat) ei kuivu. Ei ole kuivuneet kunnolla koko kesänä. Aina pitää kokeilla onko joku kokonaan kuiva ja siirrellä imuja paikasta toiseen ja kääntää ja vääntää, että kuivuis edes kahdessa päivässä. Aivosolun taloudessa ei siis ole kuivuria tai kuivauskaappia, mutta on kyllä vakavassa harkinnassa. Periaatteesa en sellaisia energiasyöppöjä haluaisi, mutta rajansa kaikella. Kai sitä pitäis tehdä tuplaimut kaikkiin taskuihin, että olis aina jotain kuivaa. Taskut kyllä kuivuu, kun ei mitään imekään.

En myöskään tykkää siitä, että pihassa pitää kulkea kumpparit jalassa, kun sinne uppoaa nilkkaa myöten. Ei oikein enää maakaan pysty imemään kaikkea sitä mitä taivaalta tulee alas. Tulis edes pakkasta niin ei olis kosteusprosentti koko aikaa täydet 100.

Tänään on korvennut myös tämä vauva-arki taas vaihteeksi. Tai ei edes se arki, vaan nämä viikonloput. Arkena on sentään jonkinlaista rytmiä ja rutiinia päivissä, vaikka käytäiskin perhetuvalla pikkusolun kanssa. Viikonloppuna koko homma meneekin sitten ihan plörinäksi. Hommaa tuntuu olevan monen ihmisen edestä ja erilaisissa paikoissa pitää rampata. Sitten menee taas alkuviikko siihen, että taistellaan normaalirytmiin. On viikonloppusin ihan kiva tehdä ja käydäkin, siksi sitä suostun tekemään, mutta kyllä se mehut imee. Joku muu vois välillä suunnitella pikkusolun ruuat, laittaa vaippaa ja vaatetta mukaan, kärryistä, ulkovaatteista ja istuimista nyt puhumattakaan. Onko paikassa x syöttötuolia, vaipanvaihtopaikkaa jne. Kaikesta selvitään ominkin voimin, mutta esim syöttötuoli nyt vaan helpottaisi hommia.

Kiitos ja anteeksi. Menen neulomaan ja kuuntelemaan sateen ropinaa. Heti kun saan pyykit ripustettua "kuivumaan".