lauantai 13. lokakuuta 2012

Syystouhuja

Nyt kun ei ole pariin päivään satanut ainakaan ihan koko päivää niin oltiin eilen ja tänään Mr. solun kanssa puuhommissa. Piti siirtää klapeja paikasta a paikkaan b talvelta suojaan. Nyt selkä ei kiitä, mutta ehkä se taas ensi vuonna iloksi muuttuu kun on liiterissä jotain millä tupaa lämmittää.

Syystouhujen jatkeena päätin vihdoin ja viimein repiä luumut puusta. Siis ne, jotka eivät vielä vapaaehtoisesti olleen sieltä alas hypänneet. Tein niistä luumumarmeladia. Kilo kuorittuja luumuja ja paketti hillo-marmeladisokeria. Oli kiva tehdä taas puuhellalla ja tuli mukavan lämmin kämppäänkin. Poltettiin kyllä vielä takassakin läjä puita, joten kai sitä sitten yöllä hikoillaan.


Tässä niitä marmeladeja rivissä. Laitoin keitokset lastenruokapurkkeihin. Ensinnäkin saa niitä purkkeja kaapista kiertoon ja toisekseen on hyvä kerta-annoskoko. Yhden purkillisen voi heittää vaikka sämpylätaikinaan tai suklaakakun väliin. Sokeroituna en ehkä vielä anna pikkusolulle. Sen on syönyt jokusen luumun, tai siis yrittänyt syödä, ihan sormiruokana.

Ostin tänään pikkusolulle nokkamukin. Se on sellanen halvin mahdollinen, jossa on kupissa 2 kahvaa ja kansi, jossa on 3 reikää. Sieltä siis tulee ihan sitä vettä ulos imemättä. Ajattelin, että josko se kansi vähän auttais, että ei ihan joka paikkaan loiskuis. Pikkusolu on tänään sillä kovasti harjotellut. Kyllä se jo iltapuurolla muutaman siemauksen vettä sai siitä suuhunsa ihan itse. Suurin osa meni tietysti ohi suun suoraa syliin. Ja osa sitten loiskui ulos kun sitä kuppia piti ees taas veivata. Yllättävän hyvin kuitenkin, ehkä jaksan kokeilla huomennakin. Vettä nyt ei tarvii edes pahemmin "siivoilla", senkus pyyhkii vaan pois ettei jää lammikoita.

Sarjassamme suklaaleivonnaisia tein tänään vielä unelmatorttua. Pohjasta tuli tosi kuohkea ja se olis ehkä saanut olla minuutin pari kauemmin uunissa. Toisaalta, nyt se on mehevän kostea. Sisälle sitä aitoa oikeaa täytettä eli voikreemiä. Nam. Ohje on yhdistelmä eri lähteistä ja hioutunut tälläiseksi muutaman kerran kokeilun jälkeen. Tämä on riittävä pohja uunipellille, ei liian paksu eikä liian ohut. Täyte on hioutunut samaan tapaan kokeilemalla.


Pohja:
5 munaa
1,5 dl sokeria
0,75 dl perunajauhoja
1,5 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vaahtoon varovasti sekoittaen. Paista 225 C 5-7 min, kumoa sokerin päälle. Kun pohja on jäähtynyt levitä täyte ja rullaa torttu jääkaappiin.

Täyte:
75 g voita
2 tl vaniljasokeria
2 dl tomusokeria
1 keltuainen

Vatkaa kunnolla sekaisin.

3 kommenttia:

  1. Mää en enää uskalla käyttää pilttipurkkeja hilloissa. Viimeks kun käytin, ehkä vaan joka viides sulkeutui tiiviisti, siis siten että se keskikohta painui alas hillon jäähtyessä. Onnistuitko sää paremmin?

    VastaaPoista
  2. Ei se keskikohta kaikissa mee alas mullakaan. Oon tehnyt niin, että jos ei mene alas niin käyttöön nopeammin. Kyllä ne hetken säilyy jääkaapissa muutenkin. Viimisenä käytetään sitten ne joista se kansi on painunut alas. Joskus auttaa kun sitä vähän sormella avittaa ja se jääkin alas. Mutta joo, harmillista kun ne on niin vaikea saada kiinni. on hyvän kokoisia purkkeja.

    VastaaPoista
  3. Joo, ne on just sopivan kokoisia esim kakun väliin. Mää teen vaan aina liikaa hilloo, oli kiire käyttää niitä jotka ei menny kunnolla kii. Tänä vuonna en viittiny vaivautua tekemään ollenkaan ko on toi vauvakin tossa. Tein vaan omenasössöö pakastimeen, sillä saa talven lätyt hillotettua. :-)

    VastaaPoista