Kotona taas

Nonniih, reissut on reissattu ja ollaan turvallisesti takaisin kotona. Olipahan retki. Periaatteessa homma meni ihan putkeen, pikkusolu käyttäytyi hyvin, saatiin ruokaa ja unta jne. Silti olo on kaikkea muuta kuin iloinen ja rentoutunut. Kyllä se arjen pyörittäminen vaan on helpompaa kotona, vaikka se tarkottaakin samaa settiä päivästä toiseen. Retki suuntautui siis Italian Riminille. Matka ei ollut mikään puhdas lomamatka, vaan osallistuttiin kolmatta kertaa erään urheilulajin rantaturnaukseen. Aikataulu oli siis osittain meistä riippumaton, ja onneksi matkassa oli mukana myös Mr. solun porukat (kulkivat kyllä eri lennoilla eri päivinä). Tässä seuraa nyt vähän avautumista matkan tapahtumista...

Lentomatkailu. Mennessä saatiin ekalle matkalle pikkusolulle oma penkki, ja matka menikin ihan rattoisasti. Itse en juuri välitä lentämisestä, mutta välillä täytyy. Evästä oli kotoa mukana, joten ruuasta ei tarvinnut ressata. Toisella lennolla oltiin sitten sardiinipurkissa, jossa oli vain 2 penkkiä rinnan, joten pikkusolu oli sylissä ja välillä seisoi lattialla. Ei suostunut nukkumaan päikkäreitä koko päivänä, mikä vaikeutti illalla nukkumaanmenoa, koska päällä oli kitinäshow.

Takaisin tullessa koko matkan pikkusolu oli sylissä. Isompi kone oli aivan täynnä, joten helpotusta ei herunut. Kitinä loppui, kun huomattiin, että on kakat vaipassa ja saatiin alle kuiva vaippa. Loppumatka menikin taas ihan hyvin, vaikkakin parin tunnin sylissä vaivaaminen ottaa kyllä voimille. Lisäksi pikkusolu meinasi käydä naapurin eväiden kimppuun. Syöminen koneessa on muuten tosi hankalaa, jos mukulalla ei ole omaa istuinta. Molempia pöytiä ei voi avata ja aika pian sitä krääsää ja roskaa on siinä yhdellä pöydällä niin paljon ettei sekaan enää mahdu. Koita siinä sitten pitää lapsen kädet irti tavaroista... Laskeutumisissa ei ollut mitään ongelmaa, kunhan rusinatarjoilu pelasi.

Italialaisten palvelualttius. Kun päästiin määränpään kentälle (pieni!), jouduttiin odottamaan laukkuja joku 45 min, vaikka meidän kone oli ainoa koko kentällä. Pikkusolun ruoka-aika oli mennyt jo ajat sitten (onneksi oli sentään syönyt niitä rusinoita) ja kysyin tullimiehiltä, että oisko mikroa. Ei ollu. Ei puhunu edes englantia. Sit saatiin vihdoin kamat ja mentiin hakemaan vuokra-autoa. Kysyin joka tiskiltä, että oisko mikroa, jolla lämmittää ruokaa. Ei ollut (ja yhdeltä tiskiltä näki, että niiden takahuoneessa oli mikro). Koko terminaalissa ei ollut mikroa!!! Piti sitten lähteä lähtöterminaalin puolelle ruokaa lämmittämään. Onneksi sielä sentään oli kahvio, jossa oli mikro. Joo, saatiin sit syötettyä mukula ja reissu jatkui. Jaksaa muuten joka kerta hämmentää kuinka huonosti saapasmaassa puhutaan englantia.

Hotellilla mukana oli vedenkeitin ja pikakaurahiutaleita. Pikkusolu veti puuron aamuin  illoin koko matkan ajan. Hotellissa palvelu pelasi muutenkin paremmin, aina pääsi lämmittämään ruokaa jos oli jotain lämmitettävää. Keittiö jopa keitti/mikrotti perunat ja porkkanat mitä Mr. solun äiti kävi lähikaupasta hakemassa. Aamupalalta sai kananmunaa ja puuroon luumuja. Muuten hotelli ei ole ainakaan meidän seuraava majapaikka, jos lapsen kanssa liikutaan. Ei ollu pinnasänkyä, eikä äänieristeitä. Päikkärit oli hyvä ottaa, kun sillon oli hiljasta. Huone oli ihan ok, iso ja myös iso kylppäri. Sängyt oli kyllä sit jotain melko epämukavaa. Yleensä jenkkisängyissä on petauspatja ihan syystä. No, näissä ei ollu. Lähes mustelmat olkapäissä kun jouset painoi. Lisäks ne natisi ihan sikana kun käänsi kylkeä...

Kun kerran ollaan Riminillä jo pari kertaa aikaisemmin käyty, ei jaksettu stressata suunnistamisesta ja kartoista niin kovasti. Suuntima suunnilleen ja muuten sitten seurattiin opasteita. Tai lähinnä yritettiin seurata. Niissä ilmeisesti on italian moottoriteiden suurin säästökohde. Suomessa on tottunut siihen, että kun ajaa Tre-Hki motaria niin aina välillä tulee kyltti, missä lukee paljonko matkaa on jäljelllä erinäisiin paikkoihin. Ei Italiassa. Meidän exit rampin ilmoitus tuli 500 m ennen kyseistä ramppia. Koko matkalla (about 1 h ajoa) ei ollut yhtään kylttiä Riminille. Bolognaan kyllä ilmoitettiin (joka oli kauempana), mutta ei sinnekään, että kuinka paljon matkaa vielä olisi. Joka tapauksessa ihmisnavigaattori ohjasi lähes sukkana perille. Ainoastaan viimeisillä yksisuuntaisilla kaduilla kierrettiin pieni rinksa.

Perillä ilmaantui seuraava ongelma pikkusolun ruokailujen suhteen. Italialaisten aikataulu/päivärytmi on ihan eri kuin mitä meidän. Pikkusolu syö noin klo 11 ja 17. Näihin aikoihin vain ei ole mikään auki. Liian aikaista lounaalle ja illalliselle. Yksi ravintola oli auki aamusta iltaan, syötiin sielä sitten ainakin kerran joka päivä. Pikkusolun lounas hoitui monena päivänä Mr. solun äidin toimesta peruna ja porkkana linjalla. Illalla otettiin sitten pikkusolu mukaan ravintolaan, että vanhukset pääsi viettämään omaa aikaa. Makarooni kyllä kelpasi. Ja leipä. Pikkusolu ois kyllä varmaan elänyt pelkällä leivälläkin koko matkan...

Kelistä. Ei ollut kuin morsian. Onneks oli toppavaatteet mukana. Ei sielä lunta ollut, mutta kylmä tuuli kävi koko ajan, varsinkin rannalla. Aurinko paistoi yhtenä päivänä (saatiin ne aurinkorasvatkin käyttöön, mutta vain naamaan) ja muuten oli synkkää ja tihkua. Ihan märäksi ei onneksi kastuttu missään vaiheessa.

Muodista. Pakolliset jokavuotiset (tai jokatoisvuotiset) kenkäostokset käytiin tekemässä. Mr. solu ostaa yleensä tältä reissulta kenkiä. Suomessa on kalliimpaa ja huonommat valikoimat. Pikkusolullekin löytyi kesäsandaalit. Muuten ei mitään vaateostoksia tehtykään. Kadulla tuli sitten taas vastaan jotain tosi hämärää. Tällä kertaa ei ole kyseessä aikuisten kokohaalari, vaan naisten housut (varmaankin college), joissa ylhäällä edessä on sellainen hupparitasku (eli tasku johon saa molemmat kädet). ?!? Ne näytti ihan hirveiltä! Ekakskin, koska housut oli pillimallia ja sit sellanen lökötasku siinä edessä. Tokaks, kuka haluaa housuihinsa sellasen taskun! No, voihan sielä itteensä hiplailla samalla kun kävelee... mut ei sielä ainakaan tavaraa voi säilyttää. Ei hyvän näkönen eikä käytännöllinen. Niitä odotellessa tänne sit vaan. Valitettavasti en saanut niistä kuvaa... Yksi kuva rannalta on Mr. solun kännykässä, sen laitan tänne sitten kun sen saan. Muuten matkassa ei ollut kameraa, koska paikka on meille jo tuttu ja kamera olisi kuitenkin hajonnut hiekkaan.

Täs olikin nyt tekstiä sit koko viikon edestä... Katotaan kauanko kestää, että pääsee taas askartelun makuun.