Kuinka monta kertaa haarakiilan voi ommella väärin päin? Vastaus: ainakin 3, ja sit voi huomata, ettei sitä ees tarvii. Omaksi muistutukseksi: oikeat puolet vastakkain on yleensä ihan hyvä alku ompelussa. Konekin alko pitää ihmeellistä viserrystä tänään, vaikka ei siitä oo kauaakaan kun sitä öljysin. No, öljysin vähän lisää niin johan laulu loppui.
Sain kaverilta käyttämättömiä äitiyspakkauksen vaippoja. Nää on jo muutaman vuoden takaa. Pakettiin kuului 3 kuorivaippaa, joista yhtä oli käytetty ja 4 sisäimua, joista kaikki käyttämättömiä. Sisävaipoissa ei ollu mitään kiinnityksiä, joten lienevät aika hankalat käytössä. Tai sit ois pitäny ostaa niitä nipsu-napsu-näpsyjä. Mulla on pientä kokoa kyllä tarrallisia sisävaippoja muutama, joten saan kuoret käyttöön niiden kanssa. Päätin vetää näistä sisävaipoista saumurilla lipareet suoraksi ja käytän niitä imuina.
Nää varmaan käy isompaankin vaippaan imuiksi. Pyöräytän kerran pesussa ja koitan josko ois hyviä yövaipan lisäimuja. Näissä on tollanen avonainen lisäimuläppä, joten pitäs kuivuakin melko nopeesti. Käteen tuntu ainakin ihan hyvältä, katsotaan sitten käytössä.
Samaiselta kaverilta oon myös saanut tyttöjen vaatteita. Käytettyjä siis. Itse en ole mikään suuri hello kitty fani, mutta onhan toi nyt aika söpö paita... Paita oli ollut ilmeisen kovassa käytössä myös edellisessä huushollissa, koska hihat oil kuluneet puhki (kuva alla). Mua ei haittaa, että lapsi kulkee käytetyissä vaatteissa, mutta ois ne nyt kiva olla suunnilleen ehjät. Kävin hakemassa paidan pesukorista ja tempasin hihat uuteen uskoon. Leikkasin kuluneet osat pois ja pistin toista kangasta jatkoksi. Tää on tehty sillai vale pitkähihanen t-paidan alla -tyyliin, eli jatkopalat on kiinni vähän lyhennettyjen hihojen käännösten alla. Paidassa oli syksyinen teema, joten valkkasin tollasen syksyisen punasen/oranssin kankaan. Kangas on itseasiassa äitini vanhaa paitaa, jonka hihoista ompelin housut. Koitin tehdä pikkusolulle sellaset vähän pienempipeppuset housut, kun se kulkee paljon ilman vaippaa ja kaikissa housuissa on vaippavara. Melkein kaikki sen housut roikkuu takaa rumasti. Voi olla, että näihin pitää lisätä vielä kuminauha puntteihin, kun taitaa olla vielä pikkusen liian pitkät. En taaskaan ehtiny illalla kokeilla... Mut tää on nyt hyvä yhteissetti.
Käytön jälkiä. Kaikki värivirheet ei oo edes tahroja, vaan kangas on niin kulunut.
Ehdin myös vähän neuloa ja korjailla tallin ovia, kun on päässyt aika jo vähän niitä painamaan. Ajattelin vielä illalla ottaa taas ikuisuusprojektinkin esiin. Eli pöytäliinaa kirjomaan... Hyvää uuden viikon alkua kaikille!
Etkö sää käyttänyt pikkusolulla tollasia äp-vaippoja? Niitähän löytyy kirppiksiltä paljon halvalla. mulla on niitä 30 kpl varasto joka on nyt kaverilla lainassa. Ne on ihan parhaita vaippoja, pysyy hyvin ilman kiinnityksiä kuoren alla.
VastaaPoistaEi tosiaan hullumpi hello kitty -paita, yleens ne on imelän vaaleenpunasia. :-)
Mulla on kasa niitä myöhemmän tuotannon imse vimsejä. Niitä tarrallisia all in oneja. Ne on kyllä ollu tosi hyviä käytössä. Mä on oikeen ikinä päässy tohon sisä ja kuorivaippajuttuun, kun ite oon tehny niitä taskuja vaan. Piti sillon valita yks systeemi, että sain Mr. solun suostumaan kestoiluun. Toki, kun näytin sille kaupassa vaippapaketin hinnan ja yhtenä iltana vaihdettiin 5 kakkakertsiä kahden tunnin sisään niin siitä tuli innokkaampi kestoilija kun musta...
VastaaPoista