Eka hymy :)

Elämä on uuden ihmisverson kanssa taas täynnä näitä ensimmäisiä. Tänään tuli eka hymy. Siis sellanen oikee hymy ihan silmät auki, eikä mikään nukahtamisaikaan tapahtunu lihasnykäys tai ilmavaiva. On se hymyilevä pieni ihminen vaan hurmaava. Koitan pitää sen mielessä tässä kirjottaessa kuunellessa kahden mukulan kiekumista...

Huomenna iskeekin paluu arkeen. Mr. solu palaa töihin ja minä heiluttelen sitten käsiä täälä kahden lapsen kanssa. Tai niiden edessä... Tuolla pienimmäisellä ei ole vielä kunnon rytmiä, mutta saattaa olla, että se pakotetaan jonkinlaiseen muottiin hyvin äkkiä. Pikkusolu on aika mustis ja taitaa olla myös uhmis. Hermot on siis meikäläisellä varmasti koetuksella. Nytkin se karjuu tuola petissä, kun ei haluu mennä nukkuun tai jotain. Pysyy sentään petissä. Jos jotain meikäläinen tarttis niin pidempää pinnaa. Saiskohan sitä ostaa jostain?

Tissitarinakin sai ihan uutta jatkoa viimeyönä. Ei oo enää tukossa, nyt on verillä. Mr. solu huomas yöllä, että pikkukakkonen puklaa vaaleenpunasta tavaraa. Aamulla koitettiin korvikkeella, että veri tulee nimenomaan meikäläisestä, eikä vauvasta. Onhan se imetys sattunu ihan perkeleesti, mutta ajattelin, että kyllä se siitä. Ei sit vissiin. Aamulla vasta tajusin, että mistä kohtaa sitä verta edes tulee. Nyt pitää sit toista tissiä pumpata ja syöttää se pullolla. Toisesta pystyy vielä imettään, mutta en tiedä kuinka kauan. Mihinkähän näistä yläkropan ulokkeista vois tehdä reklamaation? Ei oo meikäläistä tehty lastensaamiseen, eikä näköjään hoitamiseenkaan. Nyt bebantteenia ja seuraavaks sit kai rintakumi. En vaan haluis millään niitä alkaa taas käyttää. Hankalaa puuhaa. Toki niin on toi pulloilukin. Plääh. Gimme a break! Hymy, hymy, hymy...