lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kasvustoja

Luin jostain viherlehdestä, että omenapuiden oksista kannattais harjata sammalet ja jäkälät pois. Ne hautoo vaan sienitauteja. Oon niitä vähän ohikulkiessa rapsutellu irti. Tänään kattelin niitä vähän tarkemmin. Islannissa ollessa sekaannuin lyhyesti yliopistolla jäkälätutkimukseen. Muistaakseni Islannissa esiintyy jotain 700 eri jäkälälajia. Mun omenapuussa esiintyy varmaan 20! Ihan sika monta erilaista kun vähän tarkemmin kattelee. Tässä vähän kuvia erilaisista kasvannaisista.

Tässä kevyesti ällöttävät kasvustot.



Tässä karvainen osanottaja.


Ja tässä rapsakka.


Kaikkea sitä omenapuissa kasvaakin. Muualla pihassa keltavuokot on jo nupulla ja sinivuokot kukkii jo. Tänään huomasin myös, että kääk, maissit itää jo. Ajattelin, että niillä kestäis kauemmin tulla pintaan. Toi verso pilkotti mullan alta aamulla ja se on kasvanu noin pitkäks päivän aikana! Mä otin ne sieltä kelmun alta pois ettei kasvais niin nopeesti. Ne on tosi honteloita sit kun saan ne ulos... Pavut ei ole vielä ilmottaneet itsestään. Ne olikin mun itse ottamia siemeniä viime syksyn sadosta. Yksi auringonkukkakin puskee jo.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti