Molempina aamuina suo oli jäässä ja samoin marjat. Oli hyvä kulkea kun ei koko ajan uponnut polvia myöden. Marjatkin oikein kolahteli ämpärin pohjalle. Sunnuntaina paistoi mukavasti aurinkokin. Sunnuntaina olin liikkeellä ilman lapsia. En muista koska viimeksi olisin saanut olla rauhassa metsässä. Ei tarvinnu miettiä kenenkään muun eväitä tai päikkäriaikaa. Oikein mukava reissu.
Paikotellen marjaa oli ihan paljon. Ja isoja.
Osa marjoista oli tälläisiä pisaran muotoisia. Hauskaa.
Tässä puolukat survottuna. Kai tästä pari puolukkapuuroa tulee. Salama vähän kirkasti punaista.
Kaksi päivää ja kaksi kilon jugurttiämpäriä karpaloita (muut joukkueen jäsenet poimi saman verran). Kuulemma karpalokiisseli on hyvää. Maistoin yhtä karpaloa ja mun makuun se tarvii kyllä todella paljon sokeria. Katsotaan uskallanko keittää kiisselin pelkistä karpaloista vai piilotanko ensin mustikkasopan joukkoon. Hyvää uutta viikkoa!
Vähemmän näpräystä ja muuta sekoilua ja enemmän lasten kanssa oloa niin ehkä muksus oppis puhuun!!
VastaaPoistaNii. Trolli.
VastaaPoistaIhania marjakuvia! Laita vain reippaasti sokeria karpalokiisseliin, hyvä siitä tulee, En itsekään tykkää happamista marjoista, mutta kiisselissä karpalo menee ja siinä on hieno aromi. En ole ikinä vielä näissä käsityöblogeissa nähnyt trollin kommenttia, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Vähän väärä areena, nimettömänä ja tietämättömänä on helppo ampua puun takaa. Syyllistäjiä on riittänyt maailma sivu. Ota käsillä tekemisestä kaikki ilo irti jatkossakin!
VastaaPoistaJoo, ajattelin kyllä edelleen tehdä käsillä kaikkea. Ei kai niitä mukuloita nyt illalla tarvii herättää katsomaan jos mä ompelen jne... Trollatkoon jossain muualla.
PoistaHienoja kuvia suolta.Tänä vuonna marjoja piisaa.Joka paikkaan nuo trollit ehtiikin,ei kannata huomioida.
VastaaPoistaHeh, katsotaan kuinka pääsen marjojen makuun. Mahtokohan olla ensimmäinen ja viimenen kerta suolla?
Poista