torstai 2. toukokuuta 2013

Maalaisromantiikkaa

Siivousprojekti etenee. Pikkusolu oli tänään isovanhemmilla hoidossa, joten mä sain rauhassa levitellä kaikenlaista pitkin kämppää. Nuppineulat levittelin kyllä johonkin niin piiloon, etten löytäny koko päivänä (ne on kyllä neulatyynyssä, mutta silti hukassa koko setti). Neulojen puute vähän haittas harrastustoimintaa, mutta onneks vaan vähän.

Oon leikelly monen monta lakanaa ja verhoa kuteeksi, mutta ihan kaikkea en ole raaskinut. Osa niistä on puhutellut heti kättelyssä ja ideoita on virrannut. Tässä nyt pari tekelettä. Täysin kierrätyskamaa, paitsi ompelulanka on uutta. Materiaaleiksi valikoitui ruskeaa ruutuverhoa, valkokukallista pussilakanaa ja joistain toisista verhoista irrotettua pitsiä. Ommellessa taas tajusin, että tämäkin idea on jo kerran keksitty. Maija värkkäili muksuilleen pitsisiä pussilakanoita jo aikaa sitten. Siitä asti se varmaan on alitajuntaa kalvanut, mutta tajusin yhteyden tosiaan vasta ommellessa.

Eli, tein 2 äitiyspakkauksen peittoon sopivaa pussilakanaa. Molemmat on toiselta puolelta täysin valkokukallista kangasta. Toisessa ruutua on vain somisteena, toisessa vähän enemmän. Palat on nyt vähän sellasia mitä sattui saamaan kummastakin kankaasta yhdistämällä.


Kävin oikein mankeloimassa nämä samalla kun hain pikkusolua hoidosta. Tässä lähikuva oikeanpuoleisesta lakanasta. Kukkakuvio näkyy kuvissa yllättävän hyvin, livenä se on lähes näkymätön. Naamioin pitsillä kankaiden saumakohdan.


Tässä tummaa taustaa vasten kukkakangasta.


Ja tässä vielä vasemmanpuoleinen lakana lähempää. 


Luulis kelpaavan näillä nukkua. Saattaa olla, että toinen näistä jää varastoon lahjatarkoitukseen. Meillä on muutama pussilakana käytössä, eikä niitä nyt niin kovin montaa ees tarvii, vaikka uus on tietty vaihteeksi kivaa. Ennemmin ehkä tarttis lisää aluslakanoita, mutta niitä joskus toiste. 

2 kommenttia:

  1. Hih, mää luin tota ja tuli ihan yllätyksenä, että oon ittekki tehny tollasia. Tosiaan, niin oonki. Ihanat pussilakanat teit. :-)

    VastaaPoista
  2. Se on hyvä, että on blogissa muistissa tekeleet :) Voi sitten joskus ihmetellä, että mitä kaikkea sitä on tullu väkerrettyä.

    VastaaPoista