torstai 2. tammikuuta 2014

Ristiäisistä

Ne ristiäiset siis oli tuossa joulun jälkeen. Välipäivänä koitin haalia kaupasta nauhoja ristiäismekkoon ja kukkia pöydälle. Nauhoihin en ollut aivan täysin tyytyväinen, mutta olivat sentään tummansinistä, eikä vaaleaa. Vähän turhan tummaa vain, kun näytti lähes mustalta. Kukkasissa ei paikallisessa marketissa ollut ihan hirveästi valinnanvaraa, joten niillä mentiin mitä oli. Koitin voimistella jotain poikamaista vibaa kukka-asetelmiinkin.

Nappasin kaupasta pari vaaleenpunasta kimppua ja palastelin ne kotona. Osa päätyi tähän pieneen siniseen kenkään. Kukat on tökitty oaasiin. Tätä oli taas hauska tehdä. Nää kukat onneks vivahtaa vähän violettiin ja niissä on isot vihreet keskustat niin ei oo ihan super tyttömäinen asetelma.


Nämä vaaleanpunaiset gerberat taas... Pistin vaasin pohjalle sellofaania ja sinisiä jääpalapusseja. Vaasi ois ollu muuten liian syvä näille kukille ja sai tälläkin vähän sitä sinistä mukaan. Meinas vaan noi muovit kovasti kellua tuola kipossa.


Pari jätkänkynttilää tuikattiin tuleen juhlan kunniaksi. 


Kastepöydällä kukat ja kynttilät itse tehdyn liinan päällä.


Ruokapöydässä punanen joululiina näytti yksin jotenkin tyhmältä. joten pistin siihen päälle tälläsen pienen kirjotun liinan. Liinaa valkatessa tein huomion, että niissäkin kaikki kukat on yleensä punasia, korkeintaan keltasia. Pitää varmaan askarrella pojan juhlia varten vielä sellainen, missä on sinisiä kukkia. Pitäis tästäkin tapauksesta maalata taulukin jossain vaiheessa, niinkun pikkusolusta ristiäismekossaan. Saa nähdä koska ehtii.


Onneks nämäkin juhlallisuudet on nyt ohi. Aina vähän ylimäärästä hössötystä tälläset, ja sekottaa päivärytmin. Vaikka onhan se välillä kivaa, että käy väkeä ja kakkua tulee korvista. Sitä on vielä pakastinkin täynnä... Arki jatkuu ilmeisesti seuraavan rintatulehduksen merkeissä. Tällä kertaa odotan ainakin huomiseen lääkärille menoa, koska nyt on vaan pientä lämpöä. Se saattaa johtua siitäkin, että joku muukin pöpö on iskenyt, kun kurkku on kipeä ja nokkakin tukossa. Jos noi tissit tokenis tällä kertaa vaan hautomalla ja imettämällä...

2 kommenttia:

  1. Ihanat kukkaset! Hianosti soppii pojan ristiäisiin. Nimmee ko en voi täälä kysellä (vaikka kauheesti kiinnostaiski), niin kyselen nyt sit, että miksikäs sää sitä kutsut täällä blogissa? Pojaks oot tainnu mainita, mut muuttuuko se viälä Poikasoluks tai jotain? :-)
    Harmi toi tissitulehdus, ja flunssakin viälä. Ei oo herkkua olla kippee piänen vauvan kans. Paranemisia.

    VastaaPoista
  2. Kai se kulkee tona pikkukakkosena edelleen täälä blogissa. Nimi on lyhyt ja ytimekäs perus suomalainen vanha nimi.
    Joo, ei paljo äideille jaella saikkua vaikka ois pää kainalossa. Ekalla kerralla maitoa tuli jo paljon ja nyt sitä näyttää tulevan aivan valtavasti. Ei toi pieni jaksa syödä kaikkea ja meinaa tukehtuakin kun sitä tulee kun puutarhaletkusta. Toivottavasti toi tuotanto vähän tasaantuu meidän molempien takia...

    VastaaPoista