Seuraavaa tikkausta hahmottelin näin. Kaikki lähti tuosta pionin mieleentuovasta kukasta, jonka (tai saman tyylisen, en ihan muista) näin pari päivää sitten crazy mom quilts blogissa. Linkki on blogiin, koska en alkanu enää selaan sitä kyseistä postausta esiin. Oon lukenu blogia läpi, ja koska sitä on jotain 7 vuotta (!) niin yksittäisten juttujen löytäminen lienee lähes mahdotonta näin jälkeenpäin. Kukka kuitenkin tarvii jotain muuta vierellensä, ja sitä koitin kehitellä tuohon paperille.
Sitten se tuli. Aika monta välivaihetta oli ennen tätä, mutta pääasia, että lopulta tuli.
Muutenkin iski sitten vähän piirustusvimmaa. Ja kun ei aina osaa piirtää omasta mielestä riittävän hyvää niin otetaan muotit avuksi. Näitä oon käyttäny useamminkin eri projekteihin. Merkkausjuttuihin oon piirtäny kukkia läpi esim. onnittelukorteista jne. Hätä keinot keksii.
Kai mun täytyy sellanen joulutilkkuilukin vielä tehdä, kun kerran tikkaussuunnitelma on jo näin pitkällä...
Kankaitakin hamstrasin. Ikeasta. Kaks yksväristä aluslakanaa ja yks pussilakanasetti (pilkullinen) jossa toinen puoli on punasella pohjalla valkosia pilkkuja ja toinen puoli toisinpäin. 2,5 m lakanaa maksaa 7 e. Vähän kangas on ohutta, mutta se käy vallan mainiosti esim. applikaatioihin tai vaikka peiton taustaksi.
Huomenna saattais olla aamupäivällä hetki aikaa ommella. Koska puuhommiin on liian kuuma. Myös lasten joululahjapeittojen tikkausten suunnittelu on hyvällä mallilla. Nyt vaan harjottelen vielä tota vapaatikkausta ja tyhjennän peittopinoa ennen varsinaisia isompia koitoksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti