keskiviikko 27. elokuuta 2014

Villaa ja vilttiä

Sain ajoissa valmiiksi perjantaina lahjaksi lähtevät villasukat. Mallia miesten lyhytvartiset. Päättely on vielä vähän vaiheessa, ja taitaa kyllä olla viime tinkaan asti. Ei nyt nappaa.


Posti kantoi tänään myös laatikkoon pari päivää sitten Myllymuksuilta tilaamani merinovillaneuloksen (lapsen teemavärissä, eli oranssina). Tuli kyllä todella nopeesti. Tästä pitäis sit värkkäillä pikkukakkoselle haalaria, kun se rikkaruoho on kasvanut ulos jo kaikista äitiyspakkauksen haalareista. Olin ajatellu, että se ois pärjänny tän syksyn niillä, mutta se oli viime neuvolassa jo 74 cm pitkä ja äitiyspakkauksen villahaalari on kokoa 70. Vanuhaalariin se mahtuu vielä just ja just kun avaa hiha- ja lahjekäänteet. Taitaa toppahaalarikin olla liian pieni tänä talvena. Onneks käytin sitä jo viimetalvena. Noin 80 cm haalarikaavaa ei taida mulla vielä ollakaan... Mut onneks ehkä 74 ja 86 niin pääsee vähän helpommalla.


Jatkoin myös tilkkupeittojen väsäämistä. Ekana vuorossa pikkukakkosen peitto, koska siihen on takakangas jo valikoitunut. Taustaksi tulee tummahkoa harmaata. Voe voe, tämän kanssa turasinkin sitten monta tuntia ja kertaa. Ekaks: nyt on vähän rajalliset tilat. Mulla ei oikein oo paikkaa, jossa rauhassa kasata näitä kakkuja. En voi oikein tehdä olohuoneen lattialla, jos muksut on päivän aikana kotona. Pitäis siis olla paikka, johon saa oven kiinni. Värkkäilin siis vähän turhan pienellä pinta-alalla ja sekös teki hommasta hieman haastavaa. Noh, monta kertaa käänsin ja väänsin ja sitten luovutin. Olkoon. Katsotaan miten tikkautuu... 

Tokaks: toiveikkaana ostin valkosen merkkaustussin. Halusin ei-haihtuvaa mallia, että voin piirtää ja jättää piirrokset odottaan vaikka seuraavaan päivään. Violetilla taikatussilla pitää piirtää ja ommella suht nopeesti ennen kun merkkaus häviää. Tussi oli kyllä ihan rahan tuhlausta. Tai sitten se on tehty vaan mustia kankaita varten. Kuvassa näkyy testikukka jopa yllättävän hyvin. Paljaalla silmällä, kevyesti kehnossa valossa saa kyllä käyttää mielikuvitusta. Pitänee siis kuitenkin piirtää sillä violetilla. En tiedä kuinka hyvin se näkyy tässä harmaassa.


Kolmanneks: oli taas ongelmia hakaneulojen kanssa. Niitäkin piti kääntää ja vääntää kun ekan neulotuskerran jälkeen tajusin, että ainakin osa pitää siirtää väärälle puolelle. Suunnitelma menee siis niin, että tikkaan ainakin ensimmäisen osan väärältä puolelta. Syy selviää sitten aikanaan. Sitten tajusin, että sinne väärälle puolelle pitäsi saada myös tilkkupinnan poikittaissaumat näkyviin. Kun tussi kerran petti niin piti keksiä jotain muuta. Päädyin sitten taas harsimaan, vaikka viimeks taisin juuri vannoa, etten enää harsi. Ei oo käsityöläisen elo helppoa. Toki tässäkin tuli todistettua vanha sanonta, että työ tekijäänsä opettaa. Ehkä se pikkusolun peitto menee sit vähän nopeemmin, kun tässä ensin koitan kaiken moneen kertaan. Vanuksi koitan tähän nyt sitä Hobbsin sekotetta.


Eilen sain taas myös aivan loistavan (omasta mielestä tietty) tilkkuidean. Vähän alkaa vaikuttaa siltä, että mun tilkkuprojektit läikkyy jo pitkälle ens vuoden puolelle...

2 kommenttia:

  1. Minullekin nuo merkkausjutut ovat olleet vähän haastellisia. Käytän joskus Pilot Frixion Pen nimistä kynää. Se ei ole alunperin tehty ompelukäyttöön ja sitä saa ihan kirjoitusvälineitä myyvistä liikkeistä. Se lähtee kankaasta pois silittämällä, tai oikeasti se ei lähde, vaan muuttuu näkymättömäksi. Jos viet työn pakkaseen, niin viivat voivat palaavat takaisin, mutta silittämällä ne voi taas häivyttää. Joiltain jenkkisivuilta olen lukenut, että jotkut todella tarkat tilkkuilijat eivät sen käyttöä hyväksy, koska ei tiedetä, mitä se tekee kankaille pitkällä aikavälillä. Kynää saa aika monessa värissä. Kyselit Tilkunviilaajan blogissa, mistä hän ostaa kankaansa. Suosittelen vielä yhtä paikkaa, Forssassa on kangaskauppa nimeltä Kankainen. Kun saat joskus vapaapäivän, niin hurautapa kangasretki ensin Forssaan Kankaiseen ja sen jälkeen Humppilan Tilkkutexiin. Kankaisella on myös verkkokauppa (ommellaan.fi), mutta siellä on vain pieni osa heidän valikoimistaan. Tilkkutexilläkin on verkkokauppa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkeistä! Pitääkin googlettaa noiden kauppojen aukioloaikoja. Jos vaikka joku viikonloppu lähtisin retkelle. Tai vaikka perheen kanssa... Olis taas uusia ideoita, joihin voisi käydä hamstraamassa kangasta. Käytän tällä hetkellä sitä violettia haihtuvaa kynää. Sillä saan kirjotettua ja ommeltua vuorotellen. Lisää hommaahan se tuottaa, mutta ainakin se haihtuu pois ja näkyy ihmeen hyvin myös tuossa harmaassa kankaassa.

    VastaaPoista