lauantai 17. lokakuuta 2015

Emmäätiiä, sano sää

Lienee taas iskenyt joku syysväsymys tai muuten vaan määh, kun ei mitään saa aikaan. Koitin vähän ulkonakin pistää pihaa talviteloille, mutta keskenhän sekin on vielä. Sen verran siivoilin kylmää varastoa, että näin reilun viiden vuoden jälkeen löysin sieltä retkikirveen. Ostettiin talon entisiltä asukkailta köntissä kaikkea ruohonleikkurista kottikärryihin ja siitä väliltä. Kirves on sitä perua... Onneks löysin nyt, enkä seuraavan viiden vuoden päästä. Eiköhän sille tule käyttöä.

Siivoillut oon yrittäny myös ompeluvaraston suhteen, mutta edelleen se on täysin räjähdyksen jäljiltä. Pari projektia on työn alla, jolla on tarkotus saada tavaraa varastosta liikkeelle. Sain kasan villapaitoja vähän aikaa sitten. Tai oikeastaan villapaitojen osia. Yhtä koitin huovuttaa pesukoneessa ja se huopui liikaa. Toista koitin huovuttaa (lasten kanssa) pesuhuoneen lattialla, mutta se ei oikein huopunut tarpeeksi. No ei sen väliä. Tein osista peiton. Se olis tarkotus mennä pyörän peräkärryyn lämmikkeeksi. Eli siitä tulee retkivaruste. Se tulee varmasti likaantumaan jne, joten en käyttänyt ihan kovasti aikaa sommitteluun. Ajatuksena oli, että paksut villapaidat olis lasten lämmikekohtia ja kirkkaan siniset osat välejä ja reunoja. Jouduin laittamaan mukaan myös vähän liikaa huopuneen palan, koska muuten olis loppunu palat kesken.

Auttakaas nyt hyvät käsityöläiset naista mäessä. Jätänkö näin vai laitanko lakanaa taakse? Ompelin palat yhteen 3piste siksakilla ja saumat vähän venyvät. Muutenkin saattaa olla vähän mutkaa... Tää on tällänen perus villapaidan kirous. Se on hyvä sitten, kun se päällä on kieriny vuorenrinnettä alas. Jos laitan lakanan taakse niin sitä pitäs varmaan vähän tikkailla kiinni muualtakin kun vaan reunoista. Jos palat saa hyvin venytettyä niin siitä ehkä tulis siistimpi.(?) Toisaalta, miksi tämän pitäis olla yhtään siistimpi kun tarkotus on lämmittää ulkoretkillä. Emmäätiiä sanokaa ny jotain. Teen sitte taas mitä huvittaa.


Toinen projekti olis tää farkkukasa. Näitä on säilötty pitkään ja hartaasti ja nää vie aikas paljon tilaa. Päikyn vanhempainillassa luettiin lasten ideoita päikystä ja joku oli kertonu, että olis kiva jos olis toinen säkkituoli, kun on vaan yks. Näistä voisin tehdä päikkyyn toisen säkkituolin. (En oo vielä kysyny ottaako ne sellasta lahjotuksena, mut jos ei niin kai se kotonakin kelpaa.) Mistähän sitä sisusmujua sais ilmaseks? Ei se ny kai paljon maksakaan, jos jaksaa käydä hakemassa... Tässäkin on nyt vähän vielä mietintämyssy päässä, että teenkö helpolla isoista paloista (nopeasti valmista) vai alanko kikkailla. Voipi olla, että nyt on vuorossa näitä "isoista paloista nopeasti" juttuja vaihteeksi.


Voihan plääh. Taitaa tämäkin ilta kyllä vierähtää telkun ääreessä, vaikkei sieltä tuu yhtään mitään oikeesti katottavaa. Huomenna alkaa kattoremppa.

2 kommenttia:

  1. Vähimmän vaivan periaate. Nyt on lämmittävä pala valmis käyttöön, mitä sitä enempää hienostamaan. Ja ehkä sulle olisi terapeuttisempaa tehdä jotain inspiroivaa, siis sitten kun inspiroi, eikä tehdä vain sen takia että sulla on jotain materiaalia. ??

    VastaaPoista
  2. Saatat olla ihan oikeassa, että pitäs tehdä jotain inspiroivaa. MUTTA joskus on vaan pakko työntää sitä materiaalia eteenpäin. Ehkä se helpottaa sitä inspiraationkin tulemista. Mentaalihygieniaa, tiiätkö. Katsotaan nyt kun taas selviää tästä seuraavastakin flunssasta. Ehkä sitten on taas voimia ja inspistä.

    VastaaPoista