Luontipuut on saaneet viikonlopun aikana telineen. Nämä puut on vanhat (tosi vanhat) kotona tehdyt versiot, jotka on aikanaan ollu katosta kiinni. Mä en kuitenkaan halunnu kattoon mitään koukkuja laittaa, joten tehtiin puille teline. Hyvin pelittää. Eka reikä oli liian iso, siksi kuvassa näkyy tyhjä reikä. Mittalangankin laitoin jo valmiiksi, kun sormet jo syyhyää käydä hommiin.
Vähän vielä kiiloilla tuettiin systeemiä niin pyörii tasasemmin.
Kävin ostamassa uuden kaiteen. Oli pakko koittaa, että se sopii paikalleen, vaikka sen varmaan joutuu vielä loimitusta varten ottamaan pois luhasta. Tossa sitä on hyvä säilyttää siihen asti niin ei varmasti väänny missään kieroon.
Toikalta Toijalasta (tai mikä Akaa se nykyään onkaan) tarttui kaiteen lisäksi mukaan myös iso rullasukkula (kanalasta löytyi pienempiä, mutta ajattelin nyt tämänkin sitten ostaa), pellavanyöriä, keinokuitunyöriä ja stoppareita ja valmiita keinokuituniisiä 400 kpl. Ihan toi määrä niisiä ei riitä, mutta otan toisista puista loput.
Huomenna oli tarkotus mennä luomaan loimi ja muutenkin laittaa vielä puihin niisivarsia jne. Kävin tänään hakemassa lankaa, ja niillä ei ollut kaikkia värejä tarpeeksi. Hitsin hitsi. Lankaa sais huomenna puolen päivän jälkeen, mutta en tiedä onko taas hetkeen asiaa kaupunkiin. Keskiviikkona saan ne sitten toisella kyydillä jos en ennen sitä käy itse hakemassa. Meni taas sielä lankakaupassa suunnitelmatkin perinteisesti uusiks. Toivottavasti pikalaskelmat meni suunnilleen oikein... Tulikin yksi väri vielä lisää ja sillee. Nyt ei taas auta muu kuin istua käsien päällä ja/tai tehdä jotain muuta. Joitakin kudontaan erikoistuneita blogeja oon löytänyt ankaran googletuksen jälkeen, joten ehkä selaan niitä. Osa ei kyllä enää ole aktiivisia, mutta voi niistä ideoita silti poimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti