lauantai 20. heinäkuuta 2013

Omppuhaalari

Olen taas sortunut. Mä oon yrittäny pitää yllä sellasta periaatetta, että en hankkis uusia kankaita ennen kun saan vanhoista tehtyä jotain järkevää. Sitten aina välillä tulee kierreltyä nettikauppoja ja kappas kun aina jotain kivaa on tarjouksessa. Niin oli perjantainakin. Ja taas tuli tilattua kangasta. Tänään aamulla ryömin kiltisti tuhoamaan niitä olemassa olevia kankaita.

Aamulla sain leikattua haalariin palaset. Mä oon jotenkin nyt tosi tykästyny noihin unihaalareihin. Tai siis tykkään niitä tehdä, en pitää päällä. Onneks pikkusolu ei vielä sano vastaan ja saan pukea sen mihin haluan. Siispä teen unihaalareita. Ei oo pitkään aikaan tarvinnu säätää kankaan riittävyyden kanssa ihan niin pajon kun tänään. Piti jo kaavoista nipistää pituutta, että sain palasen riittämään. Mutta riitti kuitenkin. Pistin pidemmät resorit puntteihin ja hihoihin niin kai se sillä hoituu. Yksi kangas pelistä pois.

Illalla sit oli ompelun vuoro ja niin kun aina väsyneenä, homma meni aivan kikkelis kokkelis. Ompelukone teki jotain ihan omiaan, saumuri katko lankaa, leikkasin resoriin reiän keskelle palasta niin, että ei meinannu riittää loppuun asti jne... Ompelumasiinat oli oman huollon jäljiltä, joten vika ei kai niissä ollut tällä(kään) kertaa, vaan istui ihan siinä penkillä. Valmista nyt kuitenkin tuli taas kerran taistelun jälkeen. Koekaniini vaan kerkes meneen jo nukkuun, joten sovitus tapahtuu vasta huomenna.


Ostin tänään kangaskaupasta ekaa kertaa metrivetoketjua. Sitä oli tarjolla vaan mustaa, harmaata ja valkosta. Oisin ostanu ruskeeta, mutta valmisketjut oli max 60 cm pitkiä. Ei toi mustakaan tossa nyt pahalta näytä, ja kai se toiminta on se tärkein. Mä tykkään, että noissa haalareissa vetskari menee alas toista punttia. Sitä ei oo pakko niin pitkälle käyttää, jos ei tarvii, mutta vaippahommissa usein tarvii. Siksi tässä vaiheessa vielä välttelen lyhyempiä ketjuja. Tällä ketjulla pääsin ihan resoriin asti. Vähän pitäs vielä jotain paitoja varmaan ommella valmiiks varastoon niin sais vielä lisää kankaita pois hyllystä. Voi sitten hyvillä mielin odotella postia.

2 kommenttia:

  1. Erelliseen postaukseen viitaten, kukkapeitosta tuli ihan älyttömän hiano!

    Mulla on ollu pari päivää himo ruveta ompelemmaan, mut koitan hillitä itteeni. Tarttis noita mehujaki ruveta kohta keittämään ja muutenki on kaikenlaista. Kesken ne ompelukset jäis. Mut pakko kysyä, mistä sulla on kaava tohon haalariin? Vai teetkö jonkin valmiin haalarin mukaan? Näyttää hyvän malliselta.

    VastaaPoista
  2. Mä piirtelen noita kaavoja hyviksi havaitsemistani vaatteista. Sitte ne muokkautuu ite tehdessä tarpeen mukaan. Mun kaavoista tuppaa tuleen vähän aina isoja verrattuna alkuperäseen, vaikka kuinka koitan "pienentää" piirtäessä. Toi haalarin kaava on vähän leveä, mutta toisaalta mahtuupahan päälle vaikka pikkusolulla oiskin massakausi menossa...

    VastaaPoista