sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Tuliaisia retkiltä

Huomasin saaneeni uusia lukijoita! Tervetuloa mukaan! Helmee :)

Oltiin eilen meidän urheilulajin kauden päättäjäisissä. Ehdittiin siinä kiertää vähän kaupungillakin ennen syömistä ja illan istujaisia. Meidän tumppumysteeri ei ole vieläkään ratkennut ja sekös vasta aivosolua raastaa. Yritettiin käydä tullintorin sukkamyymälässä, jos sielä ois ollu finnwearin tumppuja, mutta sehän oli tietysti menny puoli tuntia ennen kiinni kun sinne ehdittiin. Sukka on siis edelleen tumppu. Vaikka sitä vähän niinkun tarttis kyllä sukkanakin.

Pyörähdän usein Nanson liikkeessä hämeenkadulla hiplaamassa vaatteita. En mä niistä kaikista tykkää, osa on aivan kauheita, mutta joskus sielä on tosi kivoja juttuja. Oon varmaan aikasemminkin täälä sanonu, etten taida olla niiden suurinta kohdeyleisöä, koska poistoissa on aika usein jotain mua kiinnostavaa. Niin tälläkin kerralla. Kävin siinä juuri ennen pikkukakkosen syntymää pyörähtämässä kyseisessä liikkeessä ja silloin tämä revontulimallisto oli uutuus. Tykästyin siihen, tosin olisin kaikista mieluiten halunnut sen oranssin version. Tämä oli kuitenkin ainoa jäljellä oleva kappale. Sattui sopimaan päälle, ja tummansininen on myös jokseenkin meikäläiselle sopiva väri (tässä sitä on vaan vähän, mutta asustaa voi aina) joten t-paidan hinnalla otin mukaan. Kuosi on vuodelta 1966 ja Lenita Airisto on jotenkin sekaantunut sen suunnitteluun. Lisää voi lukea Nanson sivuilta jos kiinnostaa. Tässä oli siis meikäläisen eilisen retken tuliainen. Suurempaa käyttöä tälle tulee sitten joskus kun imetys loppuu, tai ainakin harvenee päivällä. Vähän on helmat korviin mallia siihen hommaan.


Mr. solu lähti muksujen kanssa tänään ilta-ajelulle. Ne meni ABClle munkille. Pikkusolu oli sitten pissannut housuun matkalla, onneks kuitenkin sielä ABCllä, että pääsivät vaihtamaan kuivempaa vaatetta päälle, mutta kuomiinhan sen lopulta lorahti. Tuliaisena siis pussillinen märkiä housuja ja märät kengät. Huuhtasin kuomat pariin kertaan vedellä sisältä, jos vaikka haju vähän laimenis. Nyt ne kuitenkin pitäis saada kuivaksi huomiseen mennessä. Onneks tänään aamupäivällä lämmitettiin takkaa. Nyt kengät on takan edessä tehokuivauksessa. Telineenä toimii harsolla vuorattu baarijakkaran jalka...


Kaverin remppa eteni eilen aamulla laminaatin laittoon. Kävin sielä taas pyöräyttämässä asennuksen vauhtiin. Ens viikolla pitäis käydä varmaan listoja laittamassa. Mulla on ihan hirveä hinku rakentaa. Ja nyt mä haluisin sellasen vanhan tyylisen aukivedettävän puusohvan. Valkosen.  Ei hajuakaan mihin sen laittasin, kun just vietiin yks sohva porukoille varastoonkin, mutta sellasta nyt vailla kuitenkin...

2 kommenttia:

  1. Aargh! Kirjotin pitkän pätkän Nansosta ja puusohvista ja siittä miten mukulat terrorisoi mun yrityksiä kommentoida blogeja kännykällä. Nyt tiatokone terrorisoi sulkemalla selaimen, tuuraa kai mukuloita ko ne on nukkumassa.

    Mut joo, revontulen haluan mullekkin ja puusohvat on käteviä. Ja kiva ko mun puikkopidikepostauksesta oli sulle hyötyä. Näin tiivistetysti. :-)

    VastaaPoista
  2. No höh. Onneks sait ees tiivistelmän laitettua :) Mullakin on kyllä ollu vaikeuksia kommentoida välillä sun blogia, kun yhtäkkiä kommentointiloota pompsauttaa jonkun herjauksen, että suljeppa kommentit. Huomasin kyllä että kun vastaa etten sulje niin saan kirjottaa loppuun. Se puikkopidike on aivan huippu!

    VastaaPoista