maanantai 13. lokakuuta 2014

Pipareita

Nyt on tullu taas vähän tikkailtua. Pitää saada hakaneulat irti siitä joulupeitosta, että voi käyttää ne seuraavaan peittoon.

Tikkasin pipareita. Nam. Otin mukaan vaan sydämiä ja piparinkuvia. Oli vähän joutusampaa piirrellä, kun oli vaan kaks mallia. Koitin pitää tikkausta ilmavampana kuin mitä yleensä tulee tikattua. Isot kuvat auttaa siinä kyllä mukavasti. Välitilaan tikkasin vaan koukeroa. En halunnu nyt tehdä taas silmukoita, kun niitä on jo tullu tehtyä. Voi olla, että tän peiton nimeks tulee pipareita narussa tms ihan vaan ton tikkauskuvion takia. Piparien lisäksi tikkasin ojassa valkosen alueen ympäri. Tein itelleni ohjaintyökalunkin, mutta totesin, että ilman mitään apuvälineitä pelkästään käsillä ohjaten tuli parasta jälkeä. En käytä tikatessa hanskoja enkä mitään muutakaan. Tussilla piirtelen viivoja tarvittaessa; kädet vie, kädet tuo. Nyt on vähän mietinnässä miten lopun peiton tikkaan. Tähdenkin sain kuuseen paikalleen (kuvan oikea yläkulma).


Tikkausten muhiessa on aikaa taas käydä seuraavien lahjotusten kimppuun. Mahtavia värejä näissäkin paidoissa! 


Paitojen lisäksi sain lakanoita. Ruskeanharmaa on pussilakana, jossa on iso reikä. Sehän ei minua haittaa. lakanassa on sydämiä ja koukeroita. Värinä haastava, kuviona kiva. Paketeissa (!) olevat on myös pussilakanoita. Mahtaiskohan mennä tyttöjen peittoihin taustaksi? Pakettilakanoissa on myös paljon valkosta, jos tarvii leikata täytteeksi johonkin. Katsotaan...


Pitäis tehdä listalla lojuu yksi aikuisten villasukka, molempien lasten villasukat ja pikkusolulle neulottu+virkattu kauluri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti