torstai 3. tammikuuta 2013

Jämäkankaita

Kattelin tuossa kangasvarastoani, ja totesin, että silpuksi on mennyt. Sitten koneen ääreen googlettaan, että mitä jämäkankaista voisi tehdä. Suurin piirtein kaikki löytämäni jämäkankaan hyödyntäjät tekevät kankaistaan lastenvaatteita. Mulla jämäkankaat tarkottaa sellasta pienen pientä silppua. Yhdenkin ehjän sienen voi säästää, kun sen voi joskus aplikoida. Nyt tätä silppua sit oli kuitenkin liikaa...

Ottobren ilmaiskaavoista (netistä) löysin parikin ideaa. Tässä niistä ensimmäinen.


Pehmokirjaimia siis. Tein pikkusolun nimen. Tässä vaan osa kirjaimista, mutta onneksi lapseni nimessä ei ole kovin montaa aata. Olis menny hermot. Meinas mennä hermot muutenkin, oli aika pientä piperrystä, mutta sopivaa pienille kangastilkuille.

Sitten, sain Maijalta http://rynttyliisa.blogspot.fi/ ihka ekan tunnustuksen. Siistii! Tänk juu veri meni. Mulla ei oikein oo kelle sitä jakais (kun ei voi kai Maijalle takasinkaan antaa...). Nyt sit kai pitäs kertoa 8 asiaa itestä... Aika monta, katotaan saanko yhtään keksittyä.


1) Tykkään remontoida, ja työkalut pysyy hyvin kädessä.
2) Ikävöin Islannin ulkoilma uima-altaita erityisesti näin talvisin
3) Haluaisin mennä töihin, mutta vielä ei ole onnistanut
4) En tykkää ruuanlaitosta
5) Makaroonilaatikko ei oikein maistu enää, kun söin sitä joskus liian usein
6) Juuri nyt haluaisin syödä suklaakakkua (mitä muuten onkin pakastimessa, joten menen kohta hakemaan!)

En nyt tähän hätään keksi enempää.


3 kommenttia:

  1. No nyt mua sit vaivaa mikä sen pikkusolun nimi on!

    VastaaPoista
  2. Hih, tuli mieleen se vitsi, että tiiäkkö miten hullua pidetään jännityksessä... En viitsi pikkusolun nimeä tänne laittaa. Laittakoon ite nettiin sit vanhempana jos haluu.

    VastaaPoista
  3. Sama juttu mullakin. Pari kertaa on tainnu kummankin naama vilahtaa kokonaan, mut muuten mää yritän piilotella niitä ja niitten nimiä. Osote on tiätysti kans semmonen mitä en kyllä kerro. :-)

    VastaaPoista