lauantai 12. lokakuuta 2013

Hiljasta on

Hohhoijjaa. Nyt on pari perjantaita mennyt väitelleitä juhliessa. Jotenkin viikonloputkin jää ihan tyngiksi, kun yksi ilta menee hummaillessa. Mitään en oo ehtiny tekeen käsityörintamalla. Ainoastaan pakolliset kauppaostokset ja pesukoneiden pyöräytykset on viikolla hoidettu. Molemmille väittelijöille tein muistoksi pienet rautalankaenkelit. Osallistuin myös yhteislahjoihin, mutta koska molemmat väittelijät oli meikäläiselle läheisiä niin halusin jättää myös jonkin persoonallisemman muiston.

Tänään aamulla startattiin heti kaupunkiin. Ai niin, tällä viikolla Mr. solu teloi itsensä pariksi päiväksi kyynärsauvakuntoon. Kokeili vähän turhan jämäkästi nilkan nivelsiteiden kestoa, ja huonostihan siinä kävi. Käytiin ettimässä sille lääkärin suosittelemaa nilkkatukea, mutta eihän se erikoisliike vielä meidän liikehdintäaikaan auki ollu. Pah. Jäi sit tällä kertaa ostamatta. Onneks kotoa löytyy urheilutaustan takia jos jonkinlaista systeemiä, joten ehkä me pärjäillään niillä. Arki on vaan ollu erityishaastavaa kun toinen ei pysty käveleen ja toinen ei pysty tekeen mitään muuta. Eikä välillä edes käveleen... Mutta eiköhän sekin tästä pikku hiljaa, kotona menee jo ilman keppejä kohtuu ketterästi. Mut joo, tänä aamunakaan ei sitten muuta ehditty, ja nyt kirjottelen tyhjänpäiväsyyksiä tässä koneella...

Samalla kaupunkireissulla ehdin käymään iittalan tehtaanmyymälässä ja törmäsin tähän.

Paratiisi Lautanen 21 cm purppura
kuva on kopioitu täältä, kun mun muinaispuhelimessa ei oo ees kameraa... Tää jotenkin iski meikäläisen makuhermoon kun metrinen halko. Just mun väreissä. Sitä ois saatavana vuoden loppuun... Pistin vakavaan harkintaan, josko kirjottaisin tästä joulupukille.

Muutenkin oon pyöritelly noita joululahjaideoita tässä pitkin viikkoa. Mikä ois sellasta vähän pidempiaikaista, itse tehtävää lahjaa, joka kelpaisi lapselle? Tähän mennessä oon päätynyt supersiistiin huppupyyhkeeseen. Voisin tehdä sellaset molemmille muksuille, ja ne ehkä menis sit muutaman vaatekoon yli. Vaatteitakin tietty, mutta jotenkin tykkään tehdä niitä aina sitten kun tarvitaan.

Royal-tuotteella on aika kivoja joustofroteekuoseja.

 
Tästä pikkusolulle (http://www.royal-tuote.com/joustofrotee-riemukukka-vihre-p-2258.html)


ja tästä pikkukakkoselle (http://www.royal-tuote.com/joustofrotee-aalto-vihre-p-2259.html). Kankaat on tosi leiveitä, joten pyyhkeiden jälkeen jäisi vielä askarteluvaraa vaikka joihinkin vaatteisiin. Nämä ei sitten ole mitään maksettuja mainoksia, vaan ihan omia mieltymyksiä, kuten tuo iittalan lautanenkin. Noi menis molemmat samalla yksvärisellä taustakankaalla. Mut en mä tiiä... onko muita ideoita? Kylpytakkiakin mietin, mutta taitaa tollasella huppupyyhkeellä olla kuitenkin pidempi käyttöikä. Eikä meillä oikein oleilla pyyhkeissä pitkiä aikoja joten kylpytakki tuntuu siks vähän hassulta pukea ja riisua... Tummpua ja sukkaa tietysti varmaan vielä pukkaa, ainakin yhdet sukat on puikoilla. Tää on taas tätä mega-aikasta jouluhässäkkää, mut jos meinaa jotain ite tehdä (varsinkin minä tänä vuonna) niin pitää olla ajoissa liikkeellä. Lelujahan voi hakea kaupasta vaikka vasta aattona, mutta en oo oikein keksiny mitään leluakaan mikä pikkusolua vois kiinnostaa. Ehkä tumput, sukat ja pyyhe riittää. Muualta varmaan pukkaa tavarapaljoutta ihan riittämiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti