Tässä raakatuotos vasemmalla ja pariin kertaan maalattu tuotos oikealla. Näyttää jo ihan valkoiselta, eikä jää pinta huokoiseksi. Halvalla vesivärisiveltimellä on hieman haastava saada pinnasta täysin tasaista (siihen vaikuttaa kyllä myös taikinan kovettuessa muodostuneet loivat epätasaisuudet), mutta tämä riittää meikäläisen projektiin.
Nyt täytyy varmaan tehdä uus satsi keittiökittiä, koska totesin, että pienet kukkaset on parhaita siihen tarkotukseen mihin ne ennen pitkää toivottavasti päätyy. Niitä pitää siis tehdä lisää. Toisekseen, huomasin, että toiset reiät on väärässä kohdassa... Maalaan kuviot kolmeen kertaan oikealta puolelta ja kerran tai kaksi nurjalta. Lisää projektipäivitystä tulossa jahka kerkiän askarrella.
Sorruin tänään taas myös ostoksille. Surffailin netissä paikallisen kangaskaupan tarjontaa, ja lähdin lähes siltä istumalta kohti kauppaa. Aivan superhurmaavaa trikoota tarjolla! Tämä meni heti odottamaan pesua ja jatkojalostusta. Ostin samalla kuvassa oikeassa yläkulmassa näkyvää resoria pienen pätkän, kun sattui värit niin kohdalleen. Kankaan kuosi on Sari Ahokaisen suunnittelema "pony bloom" jos jotakuta kiinnostaa tarkemmin googletella. Resorikin on vissiin kotimaista tekoa.
Hih, vähäks söpö kangas! Ja mitäköhän noista kukkasista mahtaa valmistua...? :-)
VastaaPoista