Tässä uusi pipo edestä. Kohdistin ehjän ponin keskelle eteen.
Takapuolen pala on siitä mistä sen sai, eli ei paljon kohdisteltu.
Vuorikankaaksi päätyi kirahvitrikoota, koska ponikangas ei riittänyt. Nyt tätä pipoa voi pitää kummin päin tahansa. Ompelin alareunaan vielä jousto-ompeleella koristetikkauksen. Pysyy paremmin kankaatkin kiinni toisissaan ja pipo kuosissa.
Ponitunikakin tuli valmiiksi. Pikatestissä näytti siltä, että hihat on aika pitkät, mutta ei kai se kovasti haittaa... Resorit voi kääntää. Täytyy katsoa käytössä pitääkö vähän lyhentää. Kaula-aukko on myös melko kireä, mutta menee silti hyvin pään yli. Tässäkin kohdistin ponit edessä niin, että näkyisi kokonaisena keskellä. Kohdistukset onnistui siis tunikassa ja pipossa ilman hukkapaloja, onneksi. Takapuolella tässäkin on pala juuri siitä mistä sen sai.
Kaula-aukkoon laitoin resorin ihan itselle uudella tavalla. Mummi osti pikkusolulle marimekon hameen ja siinä oli tälläinen kaula-aukko. Ajattelin kokeilla itsekin ja ihan hyvin se onnistui. Resori menee edestä pienen pätkän ristiin muodostaen samalla v-aukon. Tää on kätevä tapa laittaa resori, kun ei tarvii saumaa ollenkaan. Päät häviää tohon kiinnityssaumaan.
Ei muuta kun ponit päälle ja menoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti