keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Materiaaleja

Hip hei. Sunnuntaina illalla lähti kangastilausta royal-tuotteelle ja tänään jo odotti paketti postissa. Kusti on polkenut ihan tosissaan. Ei ole meikäläisellä sitten vapaa-ajan ongelmia taas tulevanakaan viikonloppuna. Toivottavasti ehdin huomenna tai perjantaina pestä kankaat, että on sitten kuivat kun pitää tarttua saumuria sarvista.

Oijoijoi. Kattokaa kuinka herkullisia. Oikeesti tekis mieli heti alkaa leikkeleen, mutta pitää nyt vähän malttaa. Parempi pestä ensin, kun oli vähän eri määrät puuvillaa noissa kirjavissa verrattuna tohon yksväriseen. Vahingoista viisastuneena pitää kyllä saumuroida noi leikkuureunat ennen pesua. Näistä pitäs sitten niitä pikkuihmisten joululahjuksia askarrella. Suunnitelma on jo hatarana päässä, katsotaan mihin lopulta päädytään...


Sorruin myös taas ostamaan lisää lankaa. Tää on sitä samaa, josta tein pikkusolulle syksyn ekat tumput. Sattu oleen alelaarissa (=poistomyynnissä) niin oli pakko tarttua. Tykkään näistä väreistä kyllä. Laatikkoon vaan ei meinaa mahtua. Pitää äkkiä keksiä mitä niistä kaikista langoista tekis... Sukat kyllä kelpaa aina. Sekä itselle että muille.

1 kommentti:

  1. Noi kankaat on kyl täysin munki makuuni, ihania! Ja määki ostin eilen lankaa. Rupesin kutomaan loppuun joskus unohtuneita sukkia ja huomasin, että oon käyttäny yhden väreistä johonki muuhun ajan kuluessa. Onneks väriä löyty.

    VastaaPoista