Tällä kertaa tuli 10 tiimaimua, 1 oli jo valmiina. Lisäksi 6 taittoimua vanhasta hailakan siniseksi värjäytyneestä pyyhkeestä. Jostain pitää vielä toinen pyyhe löytää, mutta eiköhän se jostain putkahda. Tiimaimuissa on paljon nallea. Oli joku vanha yöpaita saksien alla. Kuten joskus jo mainitsin, nykyään pyrin laittamaan toisen puolen kuvakangasta, kun niitä on kivampi pyörittää pesuun ja pois. Lisäksi toinen love imu, 3 viulunsoittajahiiri/morsiusneitohiiri imua ja tietysti joskus pitää olla merkkikamaa, eli yhdistyneet benettonin värit. Nää pintakankaat on nyt tosi vaaleita, mutta pitää muistaa laittaa vaippaan kuvat alaspäin. Toisella puolella on yksivärisiä vanhoja t-paitoja. Näitä oli kiva tehdä, kun tuli niin nopeesti.
Itse vaippoja pääsin tänään tähän jamaan. Kuoret ja sisäkerrokset leikattu 7ään vaippaan. Enempää en jaksanut. Toi keltanen on aika karmeen väristä, mutta en mä sitä kyllä muuhunkaan käytä. Toivottavasti tämä setti on viimeinen vaippojen ompelu. Tähän taitaa mennä kaikki PULlit mitä kotona on. Jos vielä pitää jotain harkkahousuja tehdä niin sit pitää tilata uutta materiaalia. Näiden ompelu vaan ei enää oikein kiinnosta. Jonkun verran jää hukkapalaa ja reunasta vielä isompaa palaa varastoon. Ehkä mä sit joskus saan aikaseks itelleni niitä kestositeitä. Toi sininen lammaskangas on muuten ihan huippua, mutta se haalistuu tosi paljon heti ekassa pesussa... Muuten mennään tosi pinkillä. Leikkaamatta on vielä valkopohjainen, sienikuvioinen PUL. Saa nähdä koska tätä hommaa pääsee jatkamaan. Ompeluun menee ainakin paljon aikaa.
Pikkusolu on oppinut karkaamaan vaipanvaihtopaikalta, menemään itse istumaan, tulemaan jokseenkin turvallisesti alas seisomasta ja heiluttamaan (viimeinen pääasiassa ruokapöydässä) viikon sisään. Mitähän se seuraavan viikon aikana oppii? Käveleen ja pukeen itte haalarit? Vai onks nää sit vasta hiihtoloman jälkeen...
Mun tarttis kans tehrä imuja. Sisko laitto tilaukseen 10 imua, en taira tännään kuitenka jaksaa. Softis on parasta kestositeisiin. :-)
VastaaPoistaMikä on softis? Mä en tiiä kun sen pehmeen jäätelön...
VastaaPoistaSe on semmosta kosteussulkujutskaa. Tuala mun postauksesa on linkki siihen ja muihinki aineisiin joita mää käytin omisa räteisäni. Mää otin kaavat Vaippailmiö -kirjasta, mut jos nyt joskus teen lissää, ni teen kyl pitempiä. Ainaki pari senttiä pituutta lissää yö- ja päiväsiteisiin. Siälä kirjasa toi softiskin neuvottiin ja tuli kyl hyviä sillä.
VastaaPoistaNiin se postauksen linkki unohtu:
VastaaPoistahttp://rynttyliisa.blogspot.fi/2013/01/persratteja.html
Tuleeks se sit niinku pullin sijaan? Mulla vähän jäi pulleja... Googletin sitä nopeesti, mut en jaksanut niin perehtyä, että oisin ymmärtäny mitä eroa sillä on pullin kans, muuta kun ehkä ohuempi.
VastaaPoistaSe on vähän niinku pul ilman kangasta, semmosta vetelää muovia. Se laitetaan kankaiden väliin. Siis imun ja ohuen trikoon joka estää sitä rättiä luisumasta väärään paikkaan housuisa. Kylhän puliaki voi käyttää, mut suasittelen kumminki laittamaan alimmaiseks sitä trikoota. Tai sit testaamaan ensin että pyssyyks se paikallans pelkällä pulilla.
VastaaPoista