Sillon joskus, kun ei ollu mukulaa, juhannusta vietettiin millon mitenkin. Illalla sai kukkua niin pitkään kun jaksaa, ja aamulla sai nukkua niin pitkään kun jaksaa. Meillä oli nyt toinen lapsellinen juhannus. Tänä vuonna pikkusolu ei käyny saunassa (viimevuonna pelkäs vihtaa jne) vaan laitettiin sille ulkoilmakylpylä. Viihty vallan mainiosti ja sai roiskia ja räiskiä niin paljon kun halus. Lapsettomana juhannuksena ruuallakaan ei ollu niin väliä. Grillin ääressä notkuttiin sillon kun oli nälkä ja syötiin ihan liikaa. Lapsellinen juhannus on ihan samanlainen kun normipäivä. Ruokaa pitää olla tiettyyn aikaan. Syötyäkin tuli vaan vähän liikaa, ja toki grilliruokaa. Itse pääsin käymään saunassa päivällä. Iltasaunoihin, ainakaan vieraissa, ei ole enää asiaa, koska kotona pitää olla alkuillasta laittamassa iltapalaa. En valita, en oo ikinä ollu mikään hilluja. Ei mee seuraavakaan päivä pilalle kun malttaa mennä ajoissa nukkuun. Jaksaa sit (melkein) herätä pikkuihmisen kanssa taas aamulla.
Koska juhannus oli hyvin pitkälti kuin mikä tahansa muu päivä niin eipä tullu taukoa käsitöistäkään. Kävin taas vähän kutomassa. Matto on edistyny tällä kertaa aika verkkaseen, ei oo oikein ollu kutomishimoa viimeaikoina. Tää on tällästä prinsessavaahtokarkkia. Ei ehkä sittenkään ihan meikäläisen makuun, mutta katsotaan nyt kuitenkin kun saan valmiiksi.
Mattoa on tukilla jo niin, että meinaa ahtaaksi käydä.
Edistin myös keskeneräisiä neulostöitä. Tein vihdoin
parin oranssiraitaiselle sukalle. Edellisen valmistumisesta olikin jo hetki. Lankaa taas jäi, joten tein jälleen kerran pienet sukat samaan syssyyn. Ohjeisiin löydätte
tätä kautta. Mä oon kovasti tykästyny tohon pikkusukkien malliin. Tykästyin myös tähän lankaan. Jotain tarjous 7-veljestä se on. Päättely vielä puuttuu, mutta sekin hoitunee piakkoin. Ja arki jatkuu taas...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti