perjantai 14. kesäkuuta 2013

Mä vaan teen vähän hitaammin; jatko-osa

Housuista innostuneena pistin tavotteet heti korkeelle ja aloin ommella niiden pariksi ulkotakkia. En oo sellasta(kaan) värkänny vielä ennen. Kankaana samaa pinkkiä kuin edellisen postauksen housuissakin. Kaavat piirsin jostain kaupallisesta takista ja vähän muokkasin.

Vastoinkäymiset kankaan kanssa jatku heti kättelyssä. Kertokaas nyt jotkut paremmin ompelua osaavat, että miten tollasta luistavaa kangasta pitäis ommella? Onko ainoa vaihtoehto aina harsia kappaleet kiinni? En halunnu tehdä sitä siks, että koitin välttää ylimääräsiä reikiä kankaassa. Ehkä ois voinu ommella saumurin sauman "alta"... Koitin venyttää/pitää kireellä alimmaista kangasta, mutta se onnistu vaihtelevasti.

Suurin virhe tapahtui hupun kohdalla. Tein siihen 2 saumaa, kun yhdelläkin ois pärjänny, kun ois huppua vähän muokannu. Suorat saumat sain jotenkin ommeltua, mutta se hupun kaari oli kyllä täynnä ärräpäitä. Jos pikkusolu on saanu aivosolut vähenemään yhteen niin se on vissiin saanu hermosolut, tai ainakin hermostuvat solut, jakaantumaan villisti. Nollasta sataan taas nanosekunnissa, eikä ollu kaukana että jollekin kankaalle tai koneelle ois tapahtunu läheltäpititilanne. Noh, vuorotellen saumurilla ja ompelukoneella sain hupun kasaan. Ihan pikku rypyistä en todellakaan jaksa nyt välittää.

Vetskari löyty tällä kertaa omasta takaa, joskaan ei pinkkinä. Yks pinkki ois ollu, mutta se oli liian lyhyt. Sain kasan avonaisia vetskareita Mr. solun äidiltä. Ne on kans jostain 80-luvulta, sillon se ompeli omille muksuilleen. Täysin sopivan mittasta ei ollu, mutta lyhensin yhden sopivaksi. Vetskarikin vähän kupruilee, joten ei mennyt sekään ihan putkeen, vaikka toisena puolena oli luistamatonta materiaalia.

Tässä se nyt on. Hihansuissa on kuminauhakuja aukolla varuiksi. Samoin hupun käänteessä on alhaalla aukot, jos täytyy lisätä kumpparia tai narua. Huomenna vasta pääsee testaileen tätä. Tulipahan tehtyä. Hetkeen en kyllä tosta kankaasta ainakaan takkia tee, ellei jotain hyviä neuvoja tipu tohon ompelun onnistumiseen. Tässäkin saumoista paistaa päivä läpi, mutta jos tarvii niin kai ne voi jessellä teipata.


4 kommenttia:

  1. Hiano!!! Mun miälestä toi sininen vetskari on kiva, ilman sitä se olis paljon pliisumpi. Sitä en kyl ossaa sannoo, että miten liukasta kankasta ommellaan...

    VastaaPoista
  2. Pikaisen googletuksen tuloksena oli, että nyt pitäs jostain taikoa teflon paininjalka... Sillä kai pitäs ompelun luonnistua.

    VastaaPoista
  3. Sellasta teflonteippiä myydään jota voi liimata paininjalkaan, mut mää olin luullu että se toimii vaan sellasten "tahmasten" materiaalien ompeluun, niin ko vaikka pul. Mut saattais se tosiaan liukkaalla kankaallaki toimia.

    http://www.kestovaippakauppa.com/Teflonteippi

    VastaaPoista
  4. Joo mä kans jatkogoogletuksissa törmäsin tollaseen teippiin. En vaan tiiä jaksanko teipin kanssa pelata. Täytyy vähän kysellä paininjalkaa jostain. Nyt on kyllä tauko taas ton kankaan ompelusta, eli kiirettä ei oo (vielä).

    VastaaPoista