Kävin tänään heräteostoksilla. Tai siis kävin eurokankaassa kysymässä josko niillä ois pulleja. Ei oo pitkään aikaan ollu, mutta nyt oli, tosin kaikki hailakoita yksvärisiä pastelleja. Noh, voi niistäkin tehdä jos ei jaksa odottaa nettitoimituksia. Niitä en kuitenkaan tänään ostanu, mutta samalla kun jututin sitä myyjää päädyttiin kaivamaan ulkoilukangaslaaria. Sieltä käteen sattu ärjyvän pinkki sadekangas. Se on kakkoslaatua, koska sadesuoja ei oo koko matkalta yhtä paksu, mutta saa siitä ulkohousuja tehtyä. Ei oo tarkotus olla näillä ulkona kaatosateessa, mutta ehkä näillä pärjää kosteella hiekkalaatikolla. Värivaihtoehdot oli aika huonot. Sitä pinkkiä oli vaan yks pala, ja loput oli jotain tumman sinistä tai huomio-neonkeltasta tai -oranssia. En tällä(kään) kertaa tarttunut niihin. Toi pinkkikin on kyllä sen verran huomioväri, että kyllä se lapsi sieltä laatikosta löytyy varmaan vaikka pimeessä.
Päätin sitten taas kerran ihan äkkiä sutasta pikkusolulle ulkohousut. Muuten menikin tosi nopeesti, mutta tota kangasta on todella ärsyttävä ommella. Vetelee miten sattu ja luistaa niin, että päällekäiset kankaat ei mee tasan. Onneks yhdistin sisähousujen kaavoista niin, että näissä ei oo ulkoreunassa saumoja ollenkaan. Ei siis ollu paljon ommeltavaa.
Näitä pikkusolu pääsi jo sovittaan. Mahtu päälle, joskin leveydestä ottaa ensimmäisenä kiinni. Pitää laittaa näiden alle ohutta vaippaa... Puntin suissa on kuminauhat, täytyy kattoa pitääkö lisätä vielä lenksut jalan alle. Ainakin pikkusolu pysty sisällä käveleen nää päällä, täytyy testailla myöhemmin onnistuuko myös istuminen, ja varsinkin sielä hiekkakasassa. Nää ei onneks imekään sitä hiekkaa niin kun jokku collarit. En teippaillu saumoja mitenkään, joten ei näillä vesilätäkköön voi istua. Mut olipahan ensimmäinen ulkoilukangasompelukokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti