sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Puutarhassa tapahtuu

Puutarha on kyllä vähän liikaa lupaava sana. Ehkä pitäs olla, että pihassa tapahtuu. Meillä on ihan kiva piha, ja onneks siinä on joskus muinoin käytetty ihan pihasuunnittelijaa. Kasvit on monivuotisia ja suht helppohoitosia. Kaikki kasvaa hyvillä paikoilla ja sadevedetkin ohjataan pääasiassa vettä tarvitseville kasveille. Ei siis tarvii paljon kastellakaan.

Parina edellisenä vuonna mun pihanhoito on rajottunut lähinnä marjapensaiden, puiden ja pusikoiden leikkaukseen ja uudistamiseen. En oo istuttanu mitään uutta enkä hirveesti tuhonnu vanhaa, paitsi sen ränsistyneen vuorimännyn. Tänä vuonna on oikeestaan eka vuosi, kun oon ehtiny miettiä jotain kukkajuttujakin. En tänä keväänä leikannut juurikaan enää marjapensaita (teen sen syksyllä) enkä ehtiny leikata omenapuistakaan kun 2. Loput niistäkin menee syksyleikkelyksi.  Mitäänhän en periaatteessa puutarhahommistakaan tiiä, mutta sama juttu niissä kun käsitöissäkin; kokeillen selviää, ja jos ei niin uusia kasveja saa kaupasta. Tai äitiltä.

Tän viikon puhdetyönä on ollu rikkaruohopenkin kaivuu. Sitä aina välillä käynyt lapioimassa, kun pikkusolu on viihtynyt kottikärryjen aisassa hetken kiinni. En muistanu ottaa sitä ihan kaikkein karmeinta "ennen" kuvaa, mutta kuvitelkaa tosta pienestä pläntistä noi rikkaruohot tuuheana joka puolelle. Siinä lähtökohta. Toi puu on se kituva koristepihlaja, joka varmaan taas tykkää entistä enemmän olostaan, kun kutittelin sen juuristoa rautalapiolla...


En ruvennu kitkemään kaiken maailman rönsyleinikeitä ja kanankaaleja, vaan tarjosin niille ilmasen kyydityksen takapihalle kasalle. Tai siis lähinnä Mr. solu tarjos, mä vaan lapioin (niin paljon savea kottikärryihin, etten jaksanu niitä enää lykätä). Joo ja tosiaan maa on ihan täyttä savea.


Tässä vaiheessa projektia mennään nyt. Suodatinkangas on laitettu pohjalle ja päälle pussillinen multaa. Multa loppu, joten jostain pitää hakea lisää. Sainpahan ainakin noi pihlajan juuret paahteelta piiloon. Suunnitelmissa on asentaa kuvan alareunaan pallohortensia ja muuhun penkkiin sit jotain kukkasia, joiden nimiä en tiiä. Äitin puutarhasta käyn hakemassa sitten kun penkki on istutuskunnossa. Jotain maata peittävää niin, ettei pääsis tollaseks rikkaruohoviidakoks enää kasvamaan.


Seuraavassa vähän meidän pihan kukkaloistoa. Nää on mun lemppareita. (Edelleenkään en välttämättä tiedä näiden nimiä oikein, mutta jos te tiiätte niin korjakkaa ihmeessä.) Tässä takapihan korallikeijunkukka. Tätä suunnittelin tonne kaivuuprojektiinkin kivien väliin. Hienot kukat ja isohkot peittävät lehdet. Tänään käytin hetken jos toisenkin raivaamalla heinät tästä puskasta pois. Nyt on siisti kun sika pienenä.


Tämän luulen olevan jalosyreeni. Mahtavat kukat. Tätä en oo onnistunu ees kiduttaan henkihieveriin niin kun sen perus syreenin... Ehkä sekin syksyllä saa saksista.


Piikikäs ruusupuskakin meiltä löytyy. Kauniita tuoksuvia kukkia.


Mä oon nyt alkanu himoita takapihalle violettia syreeniä ja juhannusruusua. Niille ois paikka takarajalla, kun aidassa on aukko. Täytyy vähän kysellä, josko jostain sais syksyllä hakea juhannusruusua. Syreeniä ainakin saa Mr. solun äidiltä.

Ai niin ja sit asiasta ihan muuhun. Pikkusolulle pukkaa nyt tosi monta poskihammasta yhtä aikaa. Pissaako lapset hampaiden puhkeamisen aikaan jotenkin enemmän? Vai onko kyse nyt jostain ihan muusta jutusta. Pikkusoluhan on aina välillä ollu öitä ihan kuivalla vaipalla, mutta nyt 3-4 yötä peräkkäin vaippa on ollu aivan litimärkä ja myös sänky. Ei se päivällä mun mielestä juo mitenkään erityisen paljon, eikä varsinkaan illalla. Päivällä käy ihan normaalisti potalla. En tiiä onko mun uudet vaippaimut täysin kyvyttömiä (vaikka onkin tosi märkiä) vai mistä nyt kiikastaa. Eilen tungin jo harsoakin imuksi, ja tuli oikein muhku vaippa. Mut ei auttanu. Pyysin jo kaverilta paria kertsivaippaa testiin, josko ne pitäis sängyn ja samalla lapsen kuivana. En millään viittis herättää sitä yöllä vaipanvaihtoon. Ja mahtaiskohan yks vaihto edes riittää. Ei se sitä ananastakaan nyt rekka-autollista syöny (on kai diureetti), ja siitäkin on jo monta päivää... Ei riitä lakanat vaihtaa joka aamu, eikä kyllä oikein jaksaminenkaan. Toivottavasti palaa normaalille pienelle yöpissalle pikaisesti.

6 kommenttia:

  1. Määki oon aatellu tota keijunkukkaa ommaan penkkiini, saan sitä ehkä yhdeltä tutulta. Ootteks te kauan asunu siellä? Kuullostaa siltä ko olisitte asunu aika saman ajan ko meki, me ollaan oltu täsä reilu 3,5 vuotta. Mää en oo saanu vielä kauheesti omaa kädenjälkeeni tonne puutarhaan. Pari perennaa oon laittanu.

    Jos pikkusolu nukkuu hampaitten takia levottomasti, ni kyl se saattaa aiheuttaa sitä pissaamista. Mulla ainaki tulee hätä yöllä jos kierin hereillä, mut jos nukun ko tukki ni ei tartte vessasa rampata. Koolla tulee nyt kulmahampaita, sekin nukkuu vähän inisten, mut ei sentään niin levottomasti ko takahampaitten tullessa. Ootko antanu särkylääkettä ennen nukkumaan menoo? Mää annan tarvittaesa Pamol F pureskelutabletteja, nukkuu rauhallisemmin. Ja ohuet lanoliinitetut villahousut vaippakuoren päällä estää hyvin sängyn kastumista.

    VastaaPoista
  2. Me ollaan asuttu kans se reilu 3 v. Edellinen omistaja oli pitäny pihasta tip top huolta. Mun kanssa se on päässy vähän repsahtaan paikoin. Mutta toisaalta oon mä jotain saanu tehtyäkin, kuten noi marjapuskien elvytykset, jotka on pitäny jakaa monelle vuodelle.

    VastaaPoista
  3. Toi saattaa kyl pitää paikkansa toi huonosti nukkuminen ja pissaaminen. Mulla ei oo villiksiä, kun me ollaan käytetty vaan noita pul taskuja. En oo antanu särkylääkettä, kun ei oo kitinää ja nukkumaankin menee ihan kiltisti. Tänään oli sänky kuiva ja vaippa märkä :) Illalla kyllä pissailikin niiiiin paljon, että oisin kyllä ihmetelly jos sitä ois paljon riittäny yöllekin. Ja tein kyllä maailman muhkuimman vaipankin varmuuden vuoks. Toistaiseksi menestys :)

    VastaaPoista
  4. En määkään oo mukuloilla käyttäny villahousuja kuoren sijasta. Ostin äSsälle myllymuksuilta ohuet villahousut kun sillä alko yövaippa vuotamaan. Nyt oon käyttäny niitä jo Koollakin. Jos vaippa vuotaa, niin kosteus ei siirry vaatteisiin kun on "tuplavarmistus", mun mielestä tosi kätevää. Ennen tuli vaattee märäks joka yö, villahousut ei oo pettäny vielä koskaan. :-)

    VastaaPoista
  5. jaa mut tuli mieleen, että sullahan on sitä merinovillakangasta, saiskohan siittä ommeltua housut jotka mahtuis yövaipan päälle? Ei tarttis olla ees istuvat, kunhan peittäis vaipan. Kai merinovilla toimis samalla tavalla ko lampaanvillakin. Kai sitäkin voi lanoliinittaa?

    VastaaPoista
  6. Suuret mielet ajattelee samallai :) Mietin tänään just ihan samaa, kun kävin hakemassa vetskaria merinovillahaalareihin. Täytyy kattoa mihin tää tästä kehkeytyy. Toivoisin, että megapissailu loppuis yhtä nopeesti kun alkokin. Jos ei niin pitää tehdä toimenpiteitä.

    VastaaPoista