Aivosolun ajatukset

Tässä yhden toimivan aivosolun ajatuksia ja tekeleitä. Aivosolun päiviin kuuluu viihdetoimiston pyörittäminen kolmelle pienelle lapselle, askartelu ja käsityöt. Hurahdan uusiin käsityöjuttuihin ja tekniikoihin aina täysillä. Käsitöitä on tullut väkerrettyä itseni ja läheisten iloksi jo yli 25 vuotta.

Sivut

  • Blogi
  • Käsityötekniikat
  • Tilkkutyöarkisto
  • Paidoista peitoiksi 2014
  • Paidoista peitoiksi 2015
  • Tikkauskuviot
  • Yhteystiedot

Tilkkutyöarkisto

Klikkaa peiton nimeä niin linkki vie sinut peitosta kertovaan blogipostaukseen. Varsinaisissa postauksissa on tarjolla enemmän kuvia kyseisistä töistä.

Kettujen talviyö 2015



Keltasininen tähtipeitto 2015


Mustan tähden peitto 2015


Liukuväripeitto 2015


Nallet 2015


Mustaa ja valkoista 2015


Juhlan aika 2015


Karhukävelyllä 2015


Kettujen kesäyö 2015



Täytekakku 2015



Myrskyn silmä 2015



Kukkapeitto 2015



Eläinystävät 2015



Rosalina 2015


Päärynächutney 2015



Sadepisaroita 2015


Hedelmäkimara 2015


Kukkapenkki 2015




Joulupeitto 2014 


Höyhenpuutarha 2014


Tähtitaivas 2014


Vuodenajat 2014

Kevät


Kesä


Syksy


Talvi


Vauvanpeitto 2014. Kaiken alku ja juuri.






Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Etusivu
Tilaa: Blogitekstit (Atom)

Tietoja minusta

Aivosolu
Kotiäitinä tuntuu, että päässä on jäljellä enää yksi toimiva aivosolu. Aivosolua koettelee kolme pientä ihmistä; pikkusolu 01/12, pikkukakkonen 11/13 ja pikkukolmonen 9/16. Arjessa mukana parhaansa mukaan on Mr. solu. Aivosolu stimuloituu askartelusta, käsitöistä ja pikku puuhailuista. Entisessä elämässä aivosolu oli tieteen tekijä, ja toivottavasti myös vielä hamassa tulevaisuudessa.
Tarkastele profiilia

Tervetuloa!

Kuvat on minun, joten ethän pölli omaan käyttöön.

Mikäli tarvitset apua tai ohjeita blogissani esiintyviin askarteluihin, tekniikoihin tms. niin ota reippaasti yhteyttä. Tykkään kivoista kommenteista, joten jätä merkki käynnistäsi!

Blogiarkisto

  • ▼  2020 (4)
    • ▼  huhtikuuta (1)
      • Karanteenineulontaa
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (14)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2018 (28)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2017 (57)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (8)
    • ►  heinäkuuta (18)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2016 (25)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2015 (103)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (9)
    • ►  syyskuuta (17)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (10)
    • ►  kesäkuuta (9)
    • ►  toukokuuta (8)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (8)
    • ►  tammikuuta (9)
  • ►  2014 (137)
    • ►  joulukuuta (12)
    • ►  marraskuuta (7)
    • ►  lokakuuta (12)
    • ►  syyskuuta (12)
    • ►  elokuuta (15)
    • ►  heinäkuuta (11)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (13)
    • ►  huhtikuuta (12)
    • ►  maaliskuuta (11)
    • ►  helmikuuta (11)
    • ►  tammikuuta (10)
  • ►  2013 (194)
    • ►  joulukuuta (11)
    • ►  marraskuuta (11)
    • ►  lokakuuta (14)
    • ►  syyskuuta (16)
    • ►  elokuuta (16)
    • ►  heinäkuuta (17)
    • ►  kesäkuuta (20)
    • ►  toukokuuta (16)
    • ►  huhtikuuta (17)
    • ►  maaliskuuta (17)
    • ►  helmikuuta (20)
    • ►  tammikuuta (19)
  • ►  2012 (57)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (15)
    • ►  lokakuuta (17)
    • ►  syyskuuta (11)

Pinterest

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Tunnisteet

ajatuksia (49) arki (126) askartelu (65) avautumisia (20) EPP (6) juhla (4) kasvit (26) keittiö (45) kestovaipat (21) kierrätys (88) kokkaus (32) kutominen (27) käsityöt (279) lapset (11) lasityö (1) maalaus (3) merkkaus (13) neulaaminen (4) neulominen (65) näyttelytyö (15) ompelu (203) projekti (17) puutyöt (1) sisustus (2) säilöntä (12) tikkaus (75) tilkkutyöt (171) video (1) virkkaus (26) äkkiä (9)
Powered By Blogger
Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.