Turhautus maksimus

Ja sen jälkeinen pysyvä väsymys saamattomuus. Ehkä tätä yhdistelmää joku vois uupumukseksikin kutsua. Mua turhauttaa kun tuo vanhempi mukula ei puhu. Se kyllä viittoo joo, mutta joka päivä on koko päivä lähinnä meemin arvausta. Ne useamman viittoman pötkötkin on taas jääny pois, eli taitojen taantuminen ilmeisesti jatkuu. Ja kun ei osaa kertoa että joo vai ei. Tai siis kun kaikkeen vaan pudistaa päätä, mutta kun sekään ei aina tarkota ei mut mikään ei oo IKINÄ joo.

Mua turhauttaa, kun mä yritän sen kanssa ihan liian vaikeita asioita. Sellasia, mitä normaalit kolmevuotiaat tekis. Kuten pyöräilyä/potkupyöräilyä ja sitä ei vois kiinnosta hevon kakankaan vertaa. Tai piirtämistä tai väritystä tai mitä tahansa ns. kehittävää. Mää en keksi mitä sen kanssa tekis, kun mun jutut ei vaan kiinnosta. Tai sitten jotain sukkien pukemisen harjottelua. Kun se ratkee itkemään sillä sekunnilla kun mä en pue niitä sukkia sille. Sitten ne sukat heitellään pitkin maita ja mantuja eikä niitä pueta päälle sitten millään. Pikkukakkonen säestää sopivasti pelleilemällä ruokapöydässä ja jättämällä kaikki ruuat syömättä, mutta sotkee ne tehokkaasti kaikkialle mihin kädet ja lusikka ylettyy. Sille varmaan (toivottavasti) tulee hampaita ja toivottavasti tämä on joku vaihe joka menee äkkiä ohi.

Onneks pikkusolu on sielä päikyssä edes ne 3 päivää viikossa. Se on kyllä tehnyt sille hyvää. Ja mulle myös. Huomenna on taas meikäläisen nakki olla ihan hela dagen iltaan asti molempien kanssa, ja mua väsyttää jo nyt. Toivottavasti ei sada niin päästään takapihalle hiekkalaatikkoon. Johon pitäis hankkia lisää hiekkaa ja muotteja, koska mua kyllästyttää tehdä sitä samaa kalaa miljoona kertaa. Voisko aivot vaan sammuttaa? Voisko mulla vaan olla työpaikka mihin palata ilman sitä hakemista ja hakemista ja hakemista? Sillai, että joku vaan soittas että tuu tänne töihin... Onneks se kesätyö odottaa kulman tai parin takana.

Noin, anteeks taas ja hyvää äitienpäivää. Sain pikkusolulta lahjaks rannekorun. Väkisin tuli mieleen, että paljonkohan se itse siitä teki. Miks ei vaan voi olla tyytyväinen että sai helmikorun? Missä se OFF nappula nyt on!?

Sitä kun hoivaa yhtä pientä oksuripulista niin on aika todennäköstä, että itse saa yllätyskivaa myös. En onneks oksentanu, mutta paha olo oli muutaman päivän ja pelkkä telkkarin ruokamainos kuvotti. Syömättömyys tietty johti akuuttiin energiapuutokseen ja sitä rataa sängynpohjalle katsomaan tuutista tuubaa. Onneks sentään hetkittäin on sukittanut niin oli sielä sängyssäkin jotain tekemistä. Valmistuneena yhdet pienet ja yhdet isot sukat. Päättelen ne tässä ihan hetikohta kun jaksan. Toivottavasti ensi viikko paremmalla mielellä ja energialla.

Kankaista

Miksi kaappi on täynnä kankaita, mutta ei mitään sopivaa? Tää on varmaan samaa ongelmaa, kun se, että on kaappi täynnä vaatteita, mutta ei mitään päällepantavaa... Mulla on paljon ideoita (lähinnä nyt tilkkuilun suhteen), mutta turhan vähän aikaa toteuttaa niitä. Sitten kun joku pääsee toteutuslistalle niin olis kiva, jos olis kivoja kankaita, joista projektia tehdä. Haluaisin kirkkaita ja värikkäitä kankaita. Kunnon sateenkaaren väriskaala... Sitä vaan ei tunnu olevan tarjolla.

Oon entistä enemmän turhautunut Eurokankaan käsityöpuuvillavalikoimaan. En edelleenkään voi käsittää, että 1) käsityökankaat myydään jämäpaloina, eikä kaupassa yleensä ole pakalla puuvillakankaita (poikkeuksena joulukankaat ja yksiväriset), 2) palojen tilaaja tilaa kankaat kiloina - ei väreinä, kuoseina tai minään muunakaan, vaan otetaan kasa, 3) uusi kasa otetaan joskus ja jouluna. Käytönnössä kukaan ei siis tiedä koska tulee ja mitä tulee. Kovin usein ei kannata tilata, koska sitten tulee niitä samoja kankaita kun viimeks... Perus raidat ja pilkutkin tuntuu puuttuvan valikoimasta. Parasta palvelua kuluttajalle? No eipä paljon ole kilpailijoita lähimailla...

Tämä on kuva roskakalenterin takakannesta. Olispa kangasta!

Tää on käsityömessuilta ostettu kangaspala. Tällästä haluaisin enemmän! Raikkaita värejä, ei mitään tunkkasta.

Tääkin löytyy kokoelmasta. Vähän sais olla enemmän sinistä, mutta sitä voi lisätä muuten.

Tässä viimeisimmät eurokankaan ostokset. Onhan nääkin ihan kivoja, mutta... Toi suurimman kuva-alan vievä tumma kangas on kyllä tosi hieno. Sitä on isompi pala varmuuden vuoks. En kyllä tiedä mitä siitä tekis...

Oranssipilkulliseen ja psykedeeliseen vihreään ois pukkaamassa projektia, mutta yksinään niistä on paha nyhjästä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että parhaat mätsit löytyy ikean lakanoista... Punaoranssi ja sinivihreä. Ne on käytännössä yksvärisiä, olisin toivonut kuvioita. Pitääköhän sitä tehdä niistä kloorilla pilkullisia? Suomen nettikaupoissa näyttää olevan aika samanlainen valikoima joka puolella. Ameriikasta tilaaminen taas tulee posteineen ja tulleineen kalliiksi. Karnaluks alkaa näyttää hyvältä vaihtoehdolta... Kertokaahan tilkkuilijat, olisko euroopan alueella hyvää nettikauppaa, jossa vaikka myytäis niitä ameriikan kankaita. Ei tarttis ainakaan niitä tulleja maksaa... 

Näpertelyä

Alkaa aivosolu oleen vähän kireenä tästä helteestä. Toivon sadetta ja kylmää. Talvea. Sitä odotellessa yritin taas edistää tänään jotain käsityötä. Tosi helppoa, kun kaks mukulaa ulvoo olohuoneessa vuorotellen, kun iskä laittaa ruokaa ja äiti lymyää oven takana. Jäi taas sessio lyhyeks ja katkonaiseks, mutta päikkäreiden aikaan sain harsimisen tehtyä sentään loppuun.

Aloin siis koota yhtä tilkkupeittoa. Taustaksi tuli tähän yksivärinen vaaleanpunainen, toki kahdesta osasta koottuna. Tähänkin taas uppos hienosti kangaskorista kierrätyskangasta. Teippasin palan lattiaan niin sain paremmin aseteltua ja siliteltyä vanuosan ja tilkut paikalleen. Täytteeks laitoin palan vanhaa päiväpeittoa.

Tässä kakku valmiina. Harsin sen varsin huolellisesti meikäläisen tekoseksi. En ehtiny sitä kuvata, kun piti kesken senkin homman vaihtaa askartelupaikkaa jne. Voi kun olis se iso askarteluhuone, johon sais oven kiinni ja vaikka lukkoon muksujen takia. Ei tarttis aina siivota paikkoja tai vaihtaa paikkaa jonkun päikkäreiden takia. Tein tätä pikkukakkosen huoneen lattialla ja piti siirtyä siks kun pikkukakkonenkin on nyt nukkunu sisällä päikkärit kun ulkona on liian kuuma. Vaunuissa ei pysty nukuttaan edes varjossa. Enivei, nyt pitäs sit kokeilla sitä vanutikkausjalkaa koneeseen, että sopiiko vai ei. Kävin kyllä hamstraamassa lisää taustakankaita tänään porukoilta. Sielä on se mun "näistä tulee matonkuteita" pino, josta kävin hakemassa pari juttua takasinpäin. Nyt pääsee asentamaan niitä muitakin pikkupeittoja harsintavaiheeseen.

Kävin myös kangaskaupasta hakemassa tänään vohvelikankaita. Näistä lähtee tuleen niitä tuparilahjoja. Ennen pari vuotta sitten tapahtunutta huimaa puuvillan hinnannousua oli ollu sellasta isoruutustakin vohvelikangasta saatavilla (valkoisen sävyissä toki), mutta enää ei ole sellasia erikoisuuksia. Pöh. Pienillä ruuduilla sit mennään. Muilla ois ollu jemmassa yks vanha vohvelikangaspyyhe, mut se on paloauton punasta kangasta. Ei ihan sopinu se väri nyt suunnitelmiin, enkä ihan tienny oisko vastaanottajat tykänny kierrätyslahjasta. Kävin siks hakemassa uutta...

Ne jotka ei halua lukea lapsiperheavautumista voi lopettaa lukemisen tähän. 

Joo, olin siis kangaskaupassa pikkusolun kanssa. Mr. solu heitti meidät sinne ja lähti ite pikkukakkosen kanssa ruokakauppaan. Pikkusolu alko ihan hirveen kitinän sielä kaupassa ja tällä kertaa tajusin että sillä on vessahätä. Tietysti kangaskaupan, ja koko rakennuksen vessat oli just nyt rempassa. Eikä lähellä mikään auki niin "aikasin" aamusta. Sit vaan kulman taakse "puskaan". Mutta ei toi meidän pikkunen suostu puskaan tekeen mitään. Sit vaan takas kauppaan ja toivoin parasta. No ei, kitinä vaan ylty ja kassalla ollessa tajusin, että siinä se vääntää nyt kakkaa housuun. Jes, Mr. solukaan ei ollu vielä tullu meitä hakemaan (autossa on aina mukana varapotta). Noh, maksoin ostokset ja sit rynnättiin takas sinne kulman taakse. Sielä oli jonkun koirankin kakat, joten jätin yllärit sinne... Peitin kyllä lehdellä... Voi morjes, pitänee harjotella puskatoimituksia sit seuraavaks...

Illalla oli taas ilo ylimmillään ja pikkusolu joutu jäähylle kun se taas kerran puri pikkukakkosta. Siinä jäähyllä se sit pisti isot pissat lattialle. No mä sitä roikotin kainaloista sit potalle istuun ja märkiä housuja pois jne, kun keittiöstä kuuluu "läts läts läts". Pojankoltiainenhan se sielä oli hinannu ittensä uimaan pissalätäkköön. Sanattomaks vetää. Jos huomenna ois paremmin. Jos muksut tekis pottaan tarpeensa sillon kun ne sinne vie istunnolle. Ja jos muistais viedä tarpeeks usein... Onneks pyykit kuivuu nopeesti.

Kameli katkesi

En ole kadonnut maanpäältä vaikka blogissa vähän hiljasta on ollukin. Nyt on taas tullu iltasin sujahdettua mukavampaan olotilaan; koomaan. Pikkukakkonen on päättänyt, että aamu alkaa viimeistään klo 6. Tällä viikolla aamu on alkanut myös klo 4:30. Siihen aikaan en kyllä oo suostunu heräämään, mutta siinä kun koittaa huutavaa mukulaa painia takasin höyhensaarille 45 min niin sitten yllättäin ei enää itteä nukutakaan. Päivät ja illat menee siis kevyesti puolilla valoilla, tai kokonaan ilman valoja... Valvomisen lisäksi myös pesula on jälleen ollut täydessä pyörityksessä. Pikkusolu on nyt alkanu pissaan sänkyynsä ihan hirveesti. Se on ollu ilman vaippaa jo yli puoli vuotta, mutta nyt on pahimpina öinä pitäny vaihtaa lakanat kaks kertaa. Onkohan viime viikolla yhtään yötä, että ei ois aamulla viimeistään ollu lätäkkö, vaikka kaikki hommat tehdään samalla tavalla kun viimiset puoli vuotta. Nyt siis katkes kameli ja vaippa meni takasin. Harmi vaan, että taitaa mukula osata jo riisua ittensä siitä paketista... Voi siis olla, että pesula pyörii täydellä teholla edelleen.

Käsitöitä en oo juuri kerenny tekeen, ainakaan valmiiks asti. Yhden työn sain tällä viikolla loppuun. Sain vihdoin ja viimein valmiiks nallekankaasta vauvan peittoon pussilakanan. Tyynyliinojahan tehtailin jo aikasemmin. Taustakankaaks hain valkasematonta puuvillaa. Toi nallekangas on kyllä edelleen ihan super söpöä. Tämä menee pakettiin tyynyliinan seuraks odottamaan käyttäjän syntymistä.

Mulla kun ei oo kovasti keskeneräsiä käsitöitä (muuta kun nurkat väärällään) niin ajattelin taas opetella jotain ihan uutta. Tästä lähtee kuulkaas salomonin solmut. Novitalta kattoin ohjeet. Ei pitäs googlettaa mitään käsitöihin liittyvää, kun aina löytyy jotain mitä ei oo ennen tehny. Nytkin on muutama uus tekniikka/projekti hautumassa tän lisäks. Tota lankaa on ainoastaan 1 kerä joten saa nähdä kuinka pitkälle sillä pötkii. Sain tän läksiäislahjaks kun jäin töistä äitiyslomalle, joten on kyllä jo aikakin, että sille löytyy käyttöä.

Pesula

Tänä aamuna se sit taas varmistu, että pikkukakkosella on vauvarokko. Koko poju on ihan yhtä näppylää. Onneks on jo ohi menossa. Sairastamisen lisäks oon pyörittäny meillä pesulaa. Muksut on ihan yhteistuumin saanu pissattua sänkyyn ja housuun nyt jostain syystä tosi paljon. Viikon sisään on pyöräytetty melkein kaikki lasten pussilakanatkin pesukoneen läpi. On se varmaan kiva mennä nukkuun, kun joka ilta on puhtaat lakanat. Koskahan itelle ehtis vaihtaa? Kai se tästä taas... pikkusolulla tuntuu ainakin olevan välillä jotain vaiheita, että monena yönä tulee pissat housuun, mut sit ei taas pitkään aikaan.

Oon myös pyörittäny rakennusliikettä. Tällä kertaa on tehty ihan itselle. Nyt on piha aidattu niin, että muksut ei pääse takapihalta autotielle. Meille tullessa näyttää siltä, että meillä on koiria, kun joka puolella on aitaa. Ehkä se ei oo huono asia... saattaa pitää loitommalla erilaisten uskontokuntien kierteleviä edustajia. Huvimajaa pitäis vielä sisustaa ja kasvimaa aidata näin kiireellisimpinä projekteina. Meidän "vauva"kerho kokoontuu meillä ens viikolla. Ajattelin, että ollan ulkona, mutta tänään tuli mieleen, että onkohan mulla sen jälkeen enää yhtään ehjää kukkapenkkiä, puuta tai kasvia. Pitänee siis vähän noita kukkapenkkejäkin aidata...

Toivottavasti tää sairastelu menis taas ohi niin vois ehtiä jotain muutakin kun kitinää taltuttaa. Kierto on ollu viime päivinä se, että pikkukakkonen itkee täyttä kurkkua, sit pikkusolu hätääntyy ja alkaa myös huutaa. Molempia koitetaan lohduttaa vuorotellen ja ite haetaan jostain korvatulppaa ja kuulosuojaimia. Sit pikkusolua alkaa ärsyttää toisen jatkuva vinkuna niin se menee ja kurmuuttaa pienempää, joka tietysti itkee entistä enemmän. Tätä sitten toistetaan pitkin päivää. Tänään alko jo itellä mennä aika kovasti hermo. Onneks oltiin mummilassa aamupäivällä niin sain lykättyä lapset vähäks aikaa pois silmistä. Pääsin jopa rauhassa kauppaan niiden päikkäreiden aikaan. Pahimmat patoutumat purin mattoa kutoessa! Kangaspuut on siis taas iskussa. Katsotaan jos tästä jonain päivänä saisi vähän kuvia taas otettua sekä pihasta että matosta. Nyt meen mättään makeeta, jos se vaikka auttais tähän henkisesti jotenkin kovin rääkättyyn oloon.

Urheiluhullu

Tai ehkä vaan pelkkä hullu. Olin joskus joukkueurheilija ja satunnaisesti myös yksilöurheilija. Sitten sain lapsen ja joukkueurheilu lensi hyvin pitkälti ikkunasta ulos. Kävin kyllä vielä joissain reeneissä ja turnauksissa, mutta lapsen kanssa on vähän vaikea sitoutua reenaamaan tiettyyn aikaan tietyssä paikassa. Varsinkin kun puoliso on käytännössä ammattiurheilija ja iso osa vapaa-ajasta kuluu yksin lapsen kanssa, koska "iskä on reeneissä". Itse on aika vaikea reenata samaan aikaan. Olen miettinyt lopettamista, vaikka olen tainnut jo kyllä lopettaakin... Ei ole kiva käydä vaan sillon tällön hönäämässä, kun ei enää pääse siihen kuntoon ja taitotasoon johon periaatteessa olis rahkeita. Joukkueessa oli paljon kavereita, mutta kukaan muu ei tällä hetkellä ole samassa elämäntilanteessa (muilla ei oo vielä lapsia) niin tuntuu, etten oo enää ihan samoissa ympyröissä ajatuksenkaan tasolla. Myös ohjattu yksinurheilu jäi osittain ajanpuutteen takia. Yhden lapsen kanssa vielä jaksoin vaunulenkkejä kävellä jopa pari kertaa päivässä, mutta sekin on jäänyt nyt toisen lapsen saamisen jälkeen. Valitettavasti en ole geenimanipuloitu äiti, joten kädet ja jalat ei vaan riitä kaikkeen.

Molemmissa raskauksissa painoa tuli lisää 16-17 kiloa. Nyt, noin 5 kk toisen lapsen syntymästä olen taas suunnilleen samassa painossa kuin ennen lapsia. Ehkä kilo vielä "pudotettavaa", mutta toisaalta saa se jäädäkin, koska paino on pituuteen nähden aika alhainen. Uskon siihen, että keho löytää oman painonsa taas, kunhan muistaa kuunnella omaa kroppaansa. Syö kun on nälkä, juo kun on jano, nuku kun on väsy -tyyliin (joo, lasten kanssa noistakin voi joutua tinkimään, mutta kohtuus kaikessa). Sektion jälkeen olin 3 kk tekemättä oikeastaan mitään. Jotain lantionpohjan vahvistuksia silloin tällöin tuli tehtyä ja vähän kävelyä. Kun 3kk tuli täyteen loppui mahdollisuus käyttää sitä tekosyytä. Tars tehrä jottain...

Nyt 5 kk jälkeen olen tehnyt jotain. Ainakin yrittänyt. Välillä olen käynyt lenkillä. Mutta. Nyt pitäis vissiin löytää uus harrastus. Juttelin Mr. solun kanssa siitä, että ois kiva, jos ois sellanen harrastus, joka ei tuntuis rangaistukselta joka kerta. Mr. solu totes siihen, että "osta uudet reenivaatteet". Pitäis kai sit, ainakin vois näyttää paremmalta tai urheilullisemmalta. Oon ennenkin kokeillu tota juoksemista, mutta ei se kyllä oikein tunnu olevan mun juttu. Kintut ei tykkää ja maisema ei vaihdu. Hyviä puolia siinä on mm. että voi mennä koska vaan, voi lähteä kotiovelta, ei kestä kauaa saada itseään kuoleman partaalle, koska se käy kuin itsestään. Ehkä se tuntuu vähän vähemmän rangaistukselta, jos ja kun kunto vähän paranisi? Ei oo kyllä mitään muutosta ollu havaittavissa näinä parina kuukautena... Toki, en mä nyt ihan sika paljon oo juossukaan ennen näitä parempia kelejä. Voisko parempaa kuntoa ostaa jostain? Vähän käytettykin kelpais... Kaverin kanssa ollaan välillä käyty kävelyllä tai välillä vähän hölkkäiltykin, mutta kaveriin on aina myös oma säätönsä. Pyöräily olis muuten varmaan ihan ok, mutta siinä on aina vastatuuli (oon ajanut joskus ihan valtavan paljon pyörällä) ja pyörälenkkiin menee kauemmin aikaa, kun pitää ajaa joku tre-hki lenkki... Sitäpaitsi, mulla ei oo ollu pyörää enää vuosiin, kun joku pölli sen. Meni vissiin tarpeeseen.

Ja voe kikkelis kokkelis, menin sit kattomaan omaa sivuprofiilia peilistä tänään ilman paitaa. Ei oo kolmas vauva tulossa, vaikka siltä näyttääkin. Eihän tässä nyt vielä oo kauaa masuasukin poistumisesta, mutta ei tilanne taida parantua tekemättä mitään. Kaikesta kunnon kohotuksesta ja kiinteytyksestä tekee haastavaa myös se, että mulla ei tällä hetkellä ole juurikaan inspistä puskea itseäni mukavuusalueen ulkopuolelle. Eli, jos juoksu tuntuu pahalta niin sitten kävelen. Jos oikeasti olis harrastus josta tykkäis, niin varmaan motivaatiokin ois parempi. Pitääkö käydä hypnotisoijalla että alkais tykätä lenkkeilystä?

Jos ois parempi kunto niin vois päivisin jaksaa paremmin. Ei ehkä tarttis ottaa päikkäreitä niin ehtis päivälläkin tehdä jotain. Saattais myös jaksaa mukuloiden kitinöitäkin paremmin. En kyllä oo varma onko kunto ja pinnan pituus suoraan verrannollisia suureita... Kertokaas nyt, mitä harrastatte ja miks. Tarviiko itsensä aina repiä harrastuksen pariin? Voiko jotain edes kutsua harrastukses, jos siitä ei tykkää vai onko kidutussessio parempi termi?  Ja kerro ihmeessä jos tiedät paikan mistä vois ostaa paremman kunnon, kestävämmät jalat ja lisää aivosoluja. Kiitos ja anteeks...

Asiakaspalvelusta

Musta on tullu vissiin vaativa asiakas. Saatiin eilen pikkusolu aamupäiväks hoitoon, joten lähdettiin kaupoille. Tarkotus oli ostaa nurmikonparannustavaraa, multaa ja auto. Tai siis mentiin autokaupoille katteleen, kun pitäs tuo pirssi vaihtaa vähän isompaan. Edellisenä päivänä myös käytiin yhdessä autokaupassa kattomassa.

No, eka mentiin sinne paikkaan, jossa myydään puutarhakamaa. Nurmikonparanteet löyty kyllä ihan mukavasti. Meillä oli kärry, pikkukakkonen turvakaukalossa sielä kärryn isossa osassa ja nurtsikamat kärryn alla. Sit etittiin sitä multaa. Ne oli ulkona, mutta ulko-osaston portti oli kiinni eikä sielä kassaa oltu edes kytketty. Kärryt ois pitäny hakea kulkemalla koko kaupan läpi edes takasin. Kysyin sit myyjältä, että voisko tota porttia avata sen verran, että voitais lastata isot säkit siitä suoraa autonperään. Maksaisin ne kassalle eka (kai niillä sielä multapussin enari löytyy!?!) ja tulisin sit kuitin kanssa siihen portille. Myyjä lähti ystävällisesti kysymään isommalta pampulta ja minä kuljin perässä. Ei pystyny! Ois pitäny hakea ne kärryt sieltä kaukaa pihalta, ajella ne ulko-osastolle, lastata multapussit niihin, kärrätä pussit kaupan läpi autolle ja nostaa autoon. Jäi ostamatta. Omasta mielestäni tämä asiakaspalvelutilanne olis ratkennu paremmin esim. seuraavasti: 1) joo, voin tulla avaamaan sen portin, tai 2) kun teillä on vain muutama pussi niitä multia niin päästän tuosta sivuovesta teidät hakemaan kärryt niitä varten ja tulen vaikka auttamaan lastauksessa, 3) teillä kun näyttää tuota tavaraa (sis vauvan) olevan muutenkin niin minäpä kipaisen hakemaan teille ne kärryt (tai lähetän tämän apulaisen, joka oli kokoamassa huvimajaa ulko-osastolla hakemaan niitä kärryjä). Oisko joku näistä vaihtoehdoista ollu parempi kun se "ei pysty, *nap nap tietokonetta*".

Ilman multaa jatkettiin sitten autokaupoille. Huom. autokaupat vaikuttaa olevan auki vähän niin kun pankit. Päivällä, kun normaalit, työssäkäyvät ihmiset ei ehdi sinne asioille. Myyntiä kai sitten kuitenkin tulee, vaikkei päivällä väkeä käykkään, kun myyjien työpisteitä on kuitenkin useita. Ilmeisesti autokaupoilla menee myös tosi hyvin, koska myyjiä ei ole mailla halmeilla, ne suorastaan katoaa kun kusi lumeen siinä vaiheessa kun astuu liikkeeseen sisään. Tai jos myyjä sattuu olemaan paikalla niin ei kyllä pätkääkään kiinnosta. Me varmaan ihan huvin vuoks tullaan koko poppoo kattoon autoja ja sovitetaan istuimia takapenkille ja mittaillaan että mahtuuko Mr. solun taakse yhtään mitään vai ei. Tiedoksi myyjille, ei tulla ihan huviks! Myös infon tädille voisi kertoa, että mistä myyjän edes löytää kun sellaista tarvii. Ehkä ikkunallinen kahvihuone olis hyvä juttu tai jotain.

Toinen autokaupan raivostuttava juttu oli se, että mitään ei voi sanoa suoraan ja heti. Pikku hetki (joka venähti 5 min katoamistempuksi) kun käyn hoitamassa yhden jutun, pikku hetki kun käyn kattomassa jne. Ei voi sit sanoa, että valitettavasti en ehdi teitä nyt palvella, mutta tässä vieressä on myyjä joka ehtii. Tai haen jonkun myyjän joka ehtii. Jos haluan suuntaa-antavan arvion vanhan autoni arvosta niin ei sen selvittämiseen VOI mennä 10 min takahuoneessa. Ne tekee autokauppaa työkseen, kyllä nyt suuruusluokan tietää vähän nopeemmin. Vai ei?

En tiedä oliko viimisessä autokaupassa sitten se ainoa myyjä, jota oikeasti kiinnosti, vai osasinko siinä vaiheessa jo riittävän pontevasti vaatia palvelua, mutta siitä sentään jäi hyvä mieli. Annoin myyjälle 5 min aikaa tehdä alustava tarjous "ennen kun vauvakopassa räjähtää". Tämä oli ainoa myyjä, joka kävi ulkona katsomassa vaihdokkia! Koko prosessissa meni ehkä kuitenkin se 15 min, mutta tämän myyjän ei tarvinnu lähteä käymään missään välissä tai varmistaa vaihdokin hintaa takahuoneessa ja saatiin koko ajan hyvää palvelua. Nyt on harkinta päällä ja seuraavana pitää varata koeajoa...

Myös siitä jäi hyvä mieli, kun ruokakaupan kassa kiitti siitä, että olin kääntänyt kaikkien tavaroiden viivakoodit lukijaan päin. Kassa sanoi, että harva ajattelee ostosten asettelussa kassahenkilökuntaa. No, en mäkään oikeesti ollu tähän mennessä kassahenkilöä ajatellut, vaan sitä, että pääsen mahdollisimman nopeasti ulos kaupasta, kun pippailu käy nopeesti. Usein sielä kassalla kun on myös henkilö, jota ei ihan hurjasti kiinnosta, tai sitten sellanen "ykskätinen rosvo", joka ei voi käyttää hommaan kuin yhtä kättä. Taisi tulla molemmille siitä asettelusta hyvä mieli tällä kertaa.

Oletko itse saanut hyvää tai huonoa palvelua ja mitä olit ostamassa? Osaatko vaatia hyvää palvelua? Vedinkö nyt itse herneen nenään tässä hommassa?

Eka hymy :)

Elämä on uuden ihmisverson kanssa taas täynnä näitä ensimmäisiä. Tänään tuli eka hymy. Siis sellanen oikee hymy ihan silmät auki, eikä mikään nukahtamisaikaan tapahtunu lihasnykäys tai ilmavaiva. On se hymyilevä pieni ihminen vaan hurmaava. Koitan pitää sen mielessä tässä kirjottaessa kuunellessa kahden mukulan kiekumista...

Huomenna iskeekin paluu arkeen. Mr. solu palaa töihin ja minä heiluttelen sitten käsiä täälä kahden lapsen kanssa. Tai niiden edessä... Tuolla pienimmäisellä ei ole vielä kunnon rytmiä, mutta saattaa olla, että se pakotetaan jonkinlaiseen muottiin hyvin äkkiä. Pikkusolu on aika mustis ja taitaa olla myös uhmis. Hermot on siis meikäläisellä varmasti koetuksella. Nytkin se karjuu tuola petissä, kun ei haluu mennä nukkuun tai jotain. Pysyy sentään petissä. Jos jotain meikäläinen tarttis niin pidempää pinnaa. Saiskohan sitä ostaa jostain?

Tissitarinakin sai ihan uutta jatkoa viimeyönä. Ei oo enää tukossa, nyt on verillä. Mr. solu huomas yöllä, että pikkukakkonen puklaa vaaleenpunasta tavaraa. Aamulla koitettiin korvikkeella, että veri tulee nimenomaan meikäläisestä, eikä vauvasta. Onhan se imetys sattunu ihan perkeleesti, mutta ajattelin, että kyllä se siitä. Ei sit vissiin. Aamulla vasta tajusin, että mistä kohtaa sitä verta edes tulee. Nyt pitää sit toista tissiä pumpata ja syöttää se pullolla. Toisesta pystyy vielä imettään, mutta en tiedä kuinka kauan. Mihinkähän näistä yläkropan ulokkeista vois tehdä reklamaation? Ei oo meikäläistä tehty lastensaamiseen, eikä näköjään hoitamiseenkaan. Nyt bebantteenia ja seuraavaks sit kai rintakumi. En vaan haluis millään niitä alkaa taas käyttää. Hankalaa puuhaa. Toki niin on toi pulloilukin. Plääh. Gimme a break! Hymy, hymy, hymy...

Matkustelua

Oltiin viikonloppu reissussa, siitä blogihiljaisuus. Käytiin vaasassa. Pikkusolu oli taas mummilla ja vaarilla yökyläilemässä. Älkää siis luulkokaan, että meikäläinen olis johonkin jakaantuun lähtenyt. Ehei, kohta aletaan ottaa kaikenlaista poppakonstia ja sadetanssia käyttöön...

Lähdin mukaan reissuun, kun ajattelin, että ei me Mr. solun kanssa päästä sit taas pitkään aikaan kaksistaan yhtään mihinkään. Toki vaasassa oli myös turnaus, jota mentiin kattoon ja hengaan joukkuelaisten kanssa, koska Mr. solun nilkka ei vielä kestä itse pelaamista. Taka-ajatuksena mulla oli myös pysähtyminen parkanossa reiman ja nanson tehtaanmyymälöissä. Reimalta on yleensä aina tarttunu jotain mukaan. Parkanon nansolta ei niinkään, mutta kun se on siinä vieressä niin aina tulee käytyä.

Tällä kertaa halpistarjonta oli aika heikkoa. Eihän sieltä nytkään tyhjin käsin lähdetty, mutta ei mitään huippua kyllä löytyny. Pikkusolulle ostin jouluksi hameen ja uudelle tulokkaalle bodyn ja haalarin. Mitään kenkiä tai ulkovaatteita ei ollu juurikaan alennuksessa, saati sitten tutan tän syksyn mallistoa. (Joskus on osuttu paikalle "kaikki puoleen hintaan" hetkellä...) Eipä se matka ihan kauheen paljon paremmin jatkunu. Menomatkan pystyin vielä kohtalaisesti istuun autossa, mutta alkaahan se tukalaa olla. Pelipaikalla ehdin neuloa pienistä sukista yhden varren. Säälittävä saalis reissulta. Oma jengi sössi pelinsä niin, että ei päästy edes niiden kanssa samaan aikaan syömään. Käytiin sit Mr. solun kanssa kaksin meksikolaisella pihvillä. Se oli ihan hyvää, ainakin vaihtelua perus hamppariin. Sitten olikin jo niin myöhä, että meikäläisellä alkoi uni painaa ja Mr. solu liittyi joukkueen vahvuuteen baarijonoon ja tanssilattialle. Yhteistä aikaa...

Hotellin sänky taisi olla viiminen niitti tän reissun arkkuun. Ei sopinu meikäläiselle ja tälle mahtavalle muhkulle sitten ollenkaan. Hyvä, että pääsin aamulla kävelemään, kun selkä oli niin kipee. Suoraa eteenpäin meni joten kuten, mutta kun piti rampata aamupalapöydästä ruokaa hakeen ja takasin niin meinas kyllä itku tulla. Katottiin aamulla vielä pari peliä ja lähdettiin sitten lounaan kautta kohti kotia. Takasin tulo talvirajotuksilla (kuivassa ja auringonpaisteisessa säässä!) olikin sitten taas melko tuskaa. Pinna oli loppumatkasta jo hyvinkin piukeana. Ei vaan taida toi matkailu olla mun juttu. Oon sitä täälä varmaan ennenkin jo manannu... Mut ei oo mun juttu tää raskaana oleminenkaan, ei sen puoleen. Nyt on jo todella tukalaa kun ei henkeäkään saa tarpeeks.

Pikkusolu oli viihtyny mummilassa hyvin. Toki oli vetäny perus nukkumaanmenoshown. Sen verran myöhään oli nukahtanu, että meni se kellojenkin siirto vissiin kerrasta yli tällä kertaa.

Tänään koitin vähän harrastella ompelusten parissa. Lähdin innokkaasti tuhoamaan sitä uutta ponikangasta. Siitä on pari melkein valmista tuotosta odottamassa, mutta koska meikäläisen harrastus joustaa, venyy ja paukkuu tälläkin kertaa niin valmista tullee vasta huomenna. En uskalla ompelukoneella enää suristella nyt kun pikkusolun pitäis jo nukkua. Piti koneet siirtää uuden tulokkaan tieltä pikkusolun seinän taakse... Tuotoksista esittelyä siis tuonnempana. Toistaiseksi taivuin ompelukoneen ääreen vielä kohtuu hyvin. Toivottavasti se edes jatkuu vielä. Muuten pitää siirtyä pelkästään neulontaan... No joo, tässä näitä kuulumisia, toivottavasti pian saan myös jotain näytettävää.

Toivottavasti tämä päivä loppuu pian

Tänään oli otsikkovaihtoehtoja. Myös "pissapäivä" ja "toivottavasti tämä viikko loppuu pian" oli varteenotettavia vaihtoehtoja. Mr. solu lähti perjantaina reissuun, joten olo on sen mukainen. Tätä ei taida uuteen nousuun kääntää edes illan sokeriannos. Valitettavasti tästä nyt tulee taas yksi väsyneen äidin avautumispostaus, mutta jos sellaset ei kiinnosta niin skippaa.

Pikkusolu on tässä viimeiset pari viikkoa oleillut ilman vaippaa. Muuten siis, paitsi yöllä ja silloin, jos lähdetään käymään jossain pidemmällä. Päivät menee ihan kivasti (yleensä), toki vahinkoja sattuu. Oon jättäny sen vaipan laittamisen pois, kun ei se oikein tykkää niistä, ei tykkää kävellä vaippa päällä (ja koitan sitä kannustaa kävelemään mandollisimman paljon, koska en myöskään itse jaksa sitä enää kanniskella yhtään mihinkään), ja koska on aika sama mulle pesenkö vaatteita vai vaippoja. Pikkusolu on päivisin pääasiassa mummin hoivissa ja se on tosi hyvä tulkitseen sanatonta vessahätäviestintää. Kyllä mäkin usein oikeeseen osun, havemmin nyt tulee turhaa käytettyä potalla. Muutama viikko sitten selkeästi tapahtui muutosta siihen suuntaan, että rakon hallinta alkaa olla enemmän tiedostettua.

Sitten on näitä päiviä. Nukuttiin (tai nukuin) tänään vähän pidempään ja pikkusolun aamupissa oli tullut vaippaan. Ja vaipasta ulos. Tyynylle. Voitte päissänne miettiä miten se mukula sielä sängyssä on makoillut, kun mikään muu osa sängystä kuin se tyyny ei ollut märkä ja tyyny oli sängyn päädyssä normaalilla paikallaan. Nooh, siitä nyt selvittiin siis tyynyn ja tyynyliinan vaihdolla ja aamukakat sentään tuli normaalisti pottaan. Lähdettiin kurvaamaan asioilla ja siitä suoraa mummilaan, eli ei juurikaan pidempi matka kuin "normaalisti". Pikkusolu on monta kertaa jo ollu tuon pikkumatkan ilman vaippaa. Tänään se sit kuitenkin onnistui pissaamaan myös turvaistuimeen. Ison pissan. Tulihan se joka lävestä läpikin, onneksi meidän takapenkillä on suojapyyhe kaiken alla. Joka tapauksessa piti se istuin irrottaa ja pistää päälinen pesuun. Taidan tässä heti kohta, ehkä huomenna jos jaksan, ommella istuimeen vähän imua varmuuden vuoksi. Ei meinaan ole helpoin homma irrottaa päälistä, saati saada sitä paikalleen. Noh, tulipahan siivottua sekin istuin, sielä oli edellisen käyttäjän rusinavarasto pehmusteen alla... Ja tuli pitkästä aikaa vaihdettua se auton penkin suojuspyyhekin vähän siistimpään tapaukseen. Siitä kyllä näkee kuinka paljon moskaa autonpenkille kantautuu.

Noh, päivä jatkui vähän helpommissa merkeissä, tosin ennen päikkäreitä pissat tuli vielä syöttötuolin pehmusteeseenkin... Ja joka kerta kun sielä potalla käytiin niin pissat tuli sinnekin. Illalla pikkusolu käveli taas ite kohti pottaa ja heti kun sen siihen pistin istuun niin tuli iso pissa... Voi näitä päiviä. Onneks toi kaikki ei sentään ollu kakkaa... Eikä ollu vapaa-ajan ongelmiakaan kun päivä meni siivotessa...

Tämä kasvava huvikumpu alkaa kyllä nyt jo haitata harrastustoimintaa. Osittain siksi, että lähes koko ajan supistaa, eikä sit viitti oikein mitään riehua. Osaks sen takia, että se on vaan tiellä; ei taivu eikä voi olla joissain asennoissa ollenkaan. Osaks sen takia, että se yksikin toimiva aivosolu on koko ajan jossain järkyttävässä hormonisumussa ja mistään ajattelua vaativasta ei vaan tuu mitään. Ja osaks ihan vaan siks, että koko ajan tekee mieli vähintään maata, yleensä nukkua.

Tän päivän suurin saavutus oli saapaspidikkeet. Pikkusolu oli eilen mummin kanssa ekaa kertaa metsäretkellä. Saapas oli sielä meinannut hukkua, kun oli lähteny jalasta kesken kaiken. Kävin tänään ostamassa sellaset tumpun pidikkeet, että voin nipsasta saappaat kiinni sen puntteihin. Noi ois tosi helppo tehdä ite, jos ois ollu vanhoja henkseleitä tai jotain seminaarinimilappuja. Mut ei ollu niin ostin... Ite tehdessä niistä vois tehdä sillai pidemmät, että vois laittaa kuminauhalenksun tyyliin meneen saappaan alta minkä tahansa housujen kanssa. Mut kyllä ne varmaan näinkin toimii.

Voi kun tuo mukula nukahtais nyt nopeesti, että mä voisin alkaa vaan koomata... Toivottavasti ens viikolla saa jotain vähän tehtyäkin. Tosin tästä parin viikon rupeamasta saattaa toipumiseen mennä pari päivää.

Paska aamu

Jos et halua pilata päivääsi kakkajutulla, älä lue enempää. Nyt vaan on pakko avautua tänne bittiavaruuteenkin. Tänään oli taas pikkusolun hoitoaamu perhetuvalla, joten tietysti juuri tänä aamuna sattui paska-aamu. Aamupissan pikkusolu sai ihan normaalisti toimitettua pottaan. Kun kakkaa ei heti kuulunut niin päästin neidin valloilleen kodinhoitohuoneeseen ja kävin laittamassa aamupuuron mikroon. Tapahtui sillä välin toisaalla; kakat tietysti lattialla. Onneksi lattialla eikä matolla, eikä pikkusolu ollut edes ehtinyt astua tuotokseensa. Nappasin siitä palleron peppupesulle, mutta ähinä kuullosti vähän siltä, että "äiti en lopettanut vielä". Noh, potta alle uudemman kerran. Siivosin siitä lattialta sitten mörköpötköt pyttyyn ja kävin samalla itse vessassa. Samaan aikaan toisaalla; pikkusolu oli jatkanut toimitusta pottaan ihan kunnon pötkön verran. Hupi ei ollut loppunut siihen, vaan se oli tunkenu molemmat kädet pottaan, oli kyynerpäitä myöten käsistä kakassa, oli sitten sivellyt tavaraa pitkin itseään ja jatkanut vielä pesukoneeseenkin, kun siinä edessä istuskeli. Samalla tätä levitystoimintoa tehdessä se oli tietysti ripotellut sitä tavaraa siihen matollekin sellaisina pieninä kikkareina. --- Vähän veti kyllä sanattomaks.

Ei se nyt sentään karannut siitä potalta niin kuin illalla pari kertaa, mutta en mä nyt ihan tätäkään odottanu. Ilmeisesti se ei ole hyvä juttu jos lapsi istuu potalla hiljaa... Siitä sitten mukula suihkuun jne. Päästiin hoitoonkin melkein ajoissa, ja vielä aamupala ehdittiin syödä ennen sitä. Kyllä taas tuli sellanen olo, että tän täytyy tapahtua jollekin muulle. Toivon todellakin, että tää tuotosten tutkimusvimma ei kestä kauaa. Sitte kun hain pikkusolun hoidosta niin sillä oli eri housut jalassa kun mennessä. Eivät olleet tajunneet vaihtaa pissavaippaa ajoissa vaan se oli falskannu. Se oli kyllä ihan liti märkä, joten siinä täytyy olla ainakin kahdet, ehkä kolmet pissat. Ei mikään ihme ettei enää imeny. Sitä ei sentään tarvinnu siivota ite muuta kun kamat kuivumaan kotiin tullessa. Syvä huokaus. Päivä jatkuu, mutta pelottaa ajatella mitä tänään vielä saadaan aikaan... lattialle. En ottanu kuvia. Epätoivo oli liian suuri.

Hauskaa... kunnes ei enää

Tässä vaiheessa molempien mielestä oli vielä ihan hauskaa.

Tässä vaiheessa ainakin äidiltä loppui hauskuus. Ehkä myös vähän pinna... Ja mainittakoon, että pikkusolu ei siis osaa vielä(kään) syödä itse, vaan tämä on tuotos siitä, mitä tapahtuu kun sylkäisee äidin antaman lusikallisen suusta kaaressa ulos. Onneksi, ONNEKSI pöydässä on muoviliina!

Onneks nää uudet matonkuteet sentään on mahtavia. Ihanan perinteisen näköstä. Jonkun rimpsuhameen (tai luulen sen olleen rimpsuhame) tähän saksin. Herkullista.

.

Kirpparilla

Kävin tänään kattomassa sen MLL kirpparin. Olin heti kärppänä paikalla pari minuuttia yli 10. Tuli todistettua, mä en osaa olla kirpparilla. Olo oli kuin kala kuivalla maalla. Väenpaljous ahdisti ja samoin pöytien tonkiminen. Ehkä osittain syynä oli se, että en oikein nyt tarvinnu mitään pikkusolulle. En siis jaksanu penkoa. Haalareita kattelin vähän, mutta näytti siltä, että kaikki välikausihaalarit lennähti ovesta ulos jo tasan kymmeneltä.

Mun mielestä sielä oli kallista. Reiman käytetyistä toppahaalareista pyydettiin säännönmukasesti 25 e. Ei niistä tarvii uutena paljon sen enempää maksaa alennus/poistomyynnissä. En uskaltanu ostaa ens talvekskaan mitään toppaa, kun yhet reiman haalarit on odottamassa. En tiedä mahtuuko ne mut tälle talvelle ne oli liian isot. Toivon, että mahtuvat, reimat on aika reilut. Yhtä kestovaippataskua kattelin, vaikutti vanhalta äitiyspakkauksen taskulta. Siitä pyydettiin 3 e niin totesin, että teen ite. Sitä kokoa kun sattuu olemaan vaikka kuinka paljon jo kotonakin niin ei ehkä ees tarvii tehdä.

Tosi paljon oli myös pikkusolulle väärän kokoista vaatetta. Ihan pikkuvaatteita ja 100 cm ja vähän yli oli tosi paljon. Just niitä haalareitakin. En viitti ostaa sit taas niin isojakaan, että joutuu marinoimaan niitä kaapissa pari vuotta. Pikkuautoja meillä ei tarvita, enkä sit jaksanu sukellella väenpaljoudessa pöytien alle kattomaan muitakaan leluja. Kun tulin kotiin niin kävi ilmi, että päivän paras lelu on ketsuppipullo. Suuri sijoitus tulevaisuuteen...

Aion kyllä mennä vastakin harjottelemaan kirpparilla käyntiä. Pitäis joskus käydä ihan kattomassa paikalliset kirpparit noin ihan jo yleissivistyksenkin vuoks. Mietin kyllä kotimatkalla, että ehkä mieluummin pyöritän jotain sukulais-kaveri systeemiä. Myyjänäkin oli yks perhetuvan tuttu... Ois me sen kanssa voitu muutenkin tehdä bisnestä, ei ois tarvinnu maksaa sen sitä pöytävuokraakaan. Toki kirpparilla se pääsee varmemmin eroon kaikesta ylimääräsestä, mä oon valikoiva. Alelaarit ja itse tekeminen pitää vaatevarastonkin sopivan pienenä...

Kerran Italiassa...

Tässä lupaamani kuva matkalta. Kuva on otettu viimeisenä päivänä rannalla. Seuraavana aamuna siis lähdettiin kohti kotia. Kaunista ja kesäisen lämmintä shortsikeliä. Pah. Toivottavasti kohta täällä.

Kotona taas

Nonniih, reissut on reissattu ja ollaan turvallisesti takaisin kotona. Olipahan retki. Periaatteessa homma meni ihan putkeen, pikkusolu käyttäytyi hyvin, saatiin ruokaa ja unta jne. Silti olo on kaikkea muuta kuin iloinen ja rentoutunut. Kyllä se arjen pyörittäminen vaan on helpompaa kotona, vaikka se tarkottaakin samaa settiä päivästä toiseen. Retki suuntautui siis Italian Riminille. Matka ei ollut mikään puhdas lomamatka, vaan osallistuttiin kolmatta kertaa erään urheilulajin rantaturnaukseen. Aikataulu oli siis osittain meistä riippumaton, ja onneksi matkassa oli mukana myös Mr. solun porukat (kulkivat kyllä eri lennoilla eri päivinä). Tässä seuraa nyt vähän avautumista matkan tapahtumista...

Lentomatkailu. Mennessä saatiin ekalle matkalle pikkusolulle oma penkki, ja matka menikin ihan rattoisasti. Itse en juuri välitä lentämisestä, mutta välillä täytyy. Evästä oli kotoa mukana, joten ruuasta ei tarvinnut ressata. Toisella lennolla oltiin sitten sardiinipurkissa, jossa oli vain 2 penkkiä rinnan, joten pikkusolu oli sylissä ja välillä seisoi lattialla. Ei suostunut nukkumaan päikkäreitä koko päivänä, mikä vaikeutti illalla nukkumaanmenoa, koska päällä oli kitinäshow.

Takaisin tullessa koko matkan pikkusolu oli sylissä. Isompi kone oli aivan täynnä, joten helpotusta ei herunut. Kitinä loppui, kun huomattiin, että on kakat vaipassa ja saatiin alle kuiva vaippa. Loppumatka menikin taas ihan hyvin, vaikkakin parin tunnin sylissä vaivaaminen ottaa kyllä voimille. Lisäksi pikkusolu meinasi käydä naapurin eväiden kimppuun. Syöminen koneessa on muuten tosi hankalaa, jos mukulalla ei ole omaa istuinta. Molempia pöytiä ei voi avata ja aika pian sitä krääsää ja roskaa on siinä yhdellä pöydällä niin paljon ettei sekaan enää mahdu. Koita siinä sitten pitää lapsen kädet irti tavaroista... Laskeutumisissa ei ollut mitään ongelmaa, kunhan rusinatarjoilu pelasi.

Italialaisten palvelualttius. Kun päästiin määränpään kentälle (pieni!), jouduttiin odottamaan laukkuja joku 45 min, vaikka meidän kone oli ainoa koko kentällä. Pikkusolun ruoka-aika oli mennyt jo ajat sitten (onneksi oli sentään syönyt niitä rusinoita) ja kysyin tullimiehiltä, että oisko mikroa. Ei ollu. Ei puhunu edes englantia. Sit saatiin vihdoin kamat ja mentiin hakemaan vuokra-autoa. Kysyin joka tiskiltä, että oisko mikroa, jolla lämmittää ruokaa. Ei ollut (ja yhdeltä tiskiltä näki, että niiden takahuoneessa oli mikro). Koko terminaalissa ei ollut mikroa!!! Piti sitten lähteä lähtöterminaalin puolelle ruokaa lämmittämään. Onneksi sielä sentään oli kahvio, jossa oli mikro. Joo, saatiin sit syötettyä mukula ja reissu jatkui. Jaksaa muuten joka kerta hämmentää kuinka huonosti saapasmaassa puhutaan englantia.

Hotellilla mukana oli vedenkeitin ja pikakaurahiutaleita. Pikkusolu veti puuron aamuin  illoin koko matkan ajan. Hotellissa palvelu pelasi muutenkin paremmin, aina pääsi lämmittämään ruokaa jos oli jotain lämmitettävää. Keittiö jopa keitti/mikrotti perunat ja porkkanat mitä Mr. solun äiti kävi lähikaupasta hakemassa. Aamupalalta sai kananmunaa ja puuroon luumuja. Muuten hotelli ei ole ainakaan meidän seuraava majapaikka, jos lapsen kanssa liikutaan. Ei ollu pinnasänkyä, eikä äänieristeitä. Päikkärit oli hyvä ottaa, kun sillon oli hiljasta. Huone oli ihan ok, iso ja myös iso kylppäri. Sängyt oli kyllä sit jotain melko epämukavaa. Yleensä jenkkisängyissä on petauspatja ihan syystä. No, näissä ei ollu. Lähes mustelmat olkapäissä kun jouset painoi. Lisäks ne natisi ihan sikana kun käänsi kylkeä...

Kun kerran ollaan Riminillä jo pari kertaa aikaisemmin käyty, ei jaksettu stressata suunnistamisesta ja kartoista niin kovasti. Suuntima suunnilleen ja muuten sitten seurattiin opasteita. Tai lähinnä yritettiin seurata. Niissä ilmeisesti on italian moottoriteiden suurin säästökohde. Suomessa on tottunut siihen, että kun ajaa Tre-Hki motaria niin aina välillä tulee kyltti, missä lukee paljonko matkaa on jäljelllä erinäisiin paikkoihin. Ei Italiassa. Meidän exit rampin ilmoitus tuli 500 m ennen kyseistä ramppia. Koko matkalla (about 1 h ajoa) ei ollut yhtään kylttiä Riminille. Bolognaan kyllä ilmoitettiin (joka oli kauempana), mutta ei sinnekään, että kuinka paljon matkaa vielä olisi. Joka tapauksessa ihmisnavigaattori ohjasi lähes sukkana perille. Ainoastaan viimeisillä yksisuuntaisilla kaduilla kierrettiin pieni rinksa.

Perillä ilmaantui seuraava ongelma pikkusolun ruokailujen suhteen. Italialaisten aikataulu/päivärytmi on ihan eri kuin mitä meidän. Pikkusolu syö noin klo 11 ja 17. Näihin aikoihin vain ei ole mikään auki. Liian aikaista lounaalle ja illalliselle. Yksi ravintola oli auki aamusta iltaan, syötiin sielä sitten ainakin kerran joka päivä. Pikkusolun lounas hoitui monena päivänä Mr. solun äidin toimesta peruna ja porkkana linjalla. Illalla otettiin sitten pikkusolu mukaan ravintolaan, että vanhukset pääsi viettämään omaa aikaa. Makarooni kyllä kelpasi. Ja leipä. Pikkusolu ois kyllä varmaan elänyt pelkällä leivälläkin koko matkan...

Kelistä. Ei ollut kuin morsian. Onneks oli toppavaatteet mukana. Ei sielä lunta ollut, mutta kylmä tuuli kävi koko ajan, varsinkin rannalla. Aurinko paistoi yhtenä päivänä (saatiin ne aurinkorasvatkin käyttöön, mutta vain naamaan) ja muuten oli synkkää ja tihkua. Ihan märäksi ei onneksi kastuttu missään vaiheessa.

Muodista. Pakolliset jokavuotiset (tai jokatoisvuotiset) kenkäostokset käytiin tekemässä. Mr. solu ostaa yleensä tältä reissulta kenkiä. Suomessa on kalliimpaa ja huonommat valikoimat. Pikkusolullekin löytyi kesäsandaalit. Muuten ei mitään vaateostoksia tehtykään. Kadulla tuli sitten taas vastaan jotain tosi hämärää. Tällä kertaa ei ole kyseessä aikuisten kokohaalari, vaan naisten housut (varmaankin college), joissa ylhäällä edessä on sellainen hupparitasku (eli tasku johon saa molemmat kädet). ?!? Ne näytti ihan hirveiltä! Ekakskin, koska housut oli pillimallia ja sit sellanen lökötasku siinä edessä. Tokaks, kuka haluaa housuihinsa sellasen taskun! No, voihan sielä itteensä hiplailla samalla kun kävelee... mut ei sielä ainakaan tavaraa voi säilyttää. Ei hyvän näkönen eikä käytännöllinen. Niitä odotellessa tänne sit vaan. Valitettavasti en saanut niistä kuvaa... Yksi kuva rannalta on Mr. solun kännykässä, sen laitan tänne sitten kun sen saan. Muuten matkassa ei ollut kameraa, koska paikka on meille jo tuttu ja kamera olisi kuitenkin hajonnut hiekkaan.

Täs olikin nyt tekstiä sit koko viikon edestä... Katotaan kauanko kestää, että pääsee taas askartelun makuun.

Matka lähestyy

Hohhoijjaa. Pitäis lähteä kohtapuoleen matkalle. Oma pakkaaminen on jo infernaalinen projekti, mutta pakkaaminen sekä itselle, että pikkusolulle on jo räjäyttänyt sekä kämpän, että aivosolun. Aivosolu on nyt siis täysin kooma-asennossa, ja tavarat on edelleen pakkaamatta. Kuten jo aikaisemmin kerroin, pikkusolu ei syö purkkiruokaa. Tässä on nyt sitten vähän mietintää, että mitä otetaan mukaan ja mitä ei. Tällä hetkellä ollaan päädytty siihen, että otetaan matkapäivälle molemmat ruuat mukaan. Ei tarvii sit matkan aikana ressata kuin omista safkoista. Puurohiutaleita otetaan mukaan 2 annosta joka päivä, mikä annospusseihin pakattuna oli kokonainen paketti pikakaurahiutaleita.

Hain eilen kaupasta sitä marja/hedelmäpilttiä, siis sitä yhtä ainoaa, jota pikkusolu suostuu jugurtin kanssa välipalana syömään. Ei ollu! No, eipä tietenkään. Sitäkin piti sitte hakea ympäri kylää. Eilen ja tänään on pyykkikoneessa pyörinyt kaikkea mahdollista pehmoleluista alkaen ja tänään pikkusolu on huutanut koko päivän ja repiny kuivamassa olevia vaatteita alas telineeltä. Oikein kunnon maanvaivapäivä. Niin joo, ja ne omenapuutkin pitäs leikellä. Missähän välissä sinne ehtii kiivetä. Aina tähän aikaan vuodessa kiroan niitä isoja puita. Voi olla, että jää ainakin osa leikkaamatta.

Monetko vaatteet muksulla pitää olla mukana? Joka päivälle yhdet? Enemmän? Matka on pyhiä täynnä, joten aina ei pääse kauppaan. Monetko yövaatteet? Aina sattuu vahinkoja. Tarvii varmaan ottaa pesuaineetta vähän mukaan, niin pääsee edes nyrkkipyykille ilman että tarvii hakee kaupasta koko paketillista pesuainetta. Lisäksi mukaan pitää pakata ulkovaatteet toppahaalarista kesävermeisiin, koska sillon kun sielä on kylmä ja sateinen niin sielä on tosi kylmä. Ite oltiin yhtenä vuonna toppatakeissa pipot päässä, vaikka oltiin myöhempään aikaan vuodesta liikkeellä.

Tässä saattaa tulla vähän blogihiljaisuuttakin, kun en tiedä miten matkalla on yhteyttä ja jaksaako millään mobiililaitteella kirjotella. Ei taida kameran kuvansiirtokaan sellaiseen onnistua. Hyvää pääsiäistä kaikille, jos en ennen sitä tänne enää törmää. Väsymyksellä matkasta kaiketi selviää...

Voe kikkelis kokkelis

Näinhän siinä sitten kävi. Aivosolu sai riesakseen nuhan jälkitautina KORVATULEHDUKSEN! Viimeks sellasen sairastanu lapsena. Ehkä 2 kertaa. Aivan karmee tauti. Ihan kun pää ois jossain kuvussa. Sumussa se nyt on aina, mut nyt se on umpiosumussa. Tänään venasin 2 tuntia avaruuskeskuksessa reseptiä. Ja sit vielä kävi ilmi, että tärykalvossa on joku rakkula, jota pitää mennä näyttään parin viikon sisään uudestaan. Jes. Noh, nyt kun kerta on terkkarin piikki avattu niin käytetään sitten koko rahalla.

Meillä oli lapsena sellanen "sääntö", että kipeenä saa syödä mitä vaan. Sillon kun ei oikein mikään maistu niin tärkeintä on se, että syö edes jotain. Ja juo paljon. Mä ajattelin noudattaa tuota sääntöä myös näin aikuisena.

Iltapalana tänään kermavaahtoa mustikkasopalla, marjamehua, unelmatorttua ja lusikkaleipä. Leivonnaiset on jämiä pikkusolun kekkereistä. Pillereinä tänään antibioottia, maitohappobakteeria ja särkylääkettä. Tästä setistä maha on varmasti mielissään. Mut en jaksa välittää, noilla antibiooteilla oon varmaan kuralla viikon päästä. Siksi ajattelin ottaa vähän maitohappoja mukaan. En ees muista koska viimeks oisin syöny näin paljon pillereitä, saati sit just noita antibiootteja. Lapsiperheessä on lastentauteja. Joo, mut en tienny että ne on aikuisilla!

Pikkusolukin on kyllä kipeenä. Se on kuumeessa. En vieny sitä tänään korvalääkäriin kun oli aamulla yhtä hymyä. Ei se sillon ainakaan kovin kipee ollu, vaikka oli kuumeessa jo viime yönä. Nyt se nukahti heti kun annoin särkylääkettä. Toivottavasti paranee pian. Käytiin tänään neuvolassakin pyörähtämässä, mutta rokotukset pitää hakea ensi viikolla, kun ei kuumeiselle anneta. Enkä ois kyllä nyt antanukaan pistää. Yksi tauti kerrallaan, pliis.

No joo, unohdin laittaa edellisen postauksen yhteyteen helpon ja kohtuunopean askarteluvinkin. Meillä käyvät vieraat ei edelleenkään ymmärrä mun käsipyyhelogiikkaa vessassa. Pikkusolun synttärikekkereitä (oli siis kummit ja mummit käymässä, meillä ei mitään suurta ja ihmeellistä vietetä) varten ajattelin sitten värkätä merkinnän vieraspyyhkeelle. En halunnu mitään teippijuttua pidikkeeseen, niistä kun aina jää liimaa sit kun repäsee irti. Enkä myöskään jaksanu mennä kaupasta hakemaan mitään erityistä ripustinta. Siispä, tee se itse jälleen kerran.

Tässä uusi pyyheripustin. Mulla näyttää toi jonkinasteinen enkelifetissi jatkuvan edelleen. Otin parempaan käyttöön yhden verhonipsun, vedin kahden huopapalan väliin askartelunauhaa lenkille ja ompelin enkelin ääriään myöten ompelukoneella. Seuraavalla kerralla ompelen ensin ja leikkaan muotoon vasta sitten. Oli vähän haastavaa ommella noita teräviä kulmia... Tussilla lenkkiin "vieras", ja taas on projekti valmis.

Pikkujoulut

Taas on se aika vuodesta...pikkujoulut. Onneks ei oo monia kekkereitä, pelkästään Mr. solun työpaikan pippalot tänä vuonna. Mä en oo ihan hirvee pikkujoulufani. Mun mielestä ois kiva syödä, keskustella ihmisten kanssa ja lähteä aikaisin kotiin (joo, oon party pooper). Syömiseen asti yleensä menee ihan ok, mutta sen jälkeen muut lähtee juomalinjalle ja minä en... Sitten ei enää keskustelusta tule yhtään mitään, meteli on nousussa ja musiikki sen mukana. Kohta särkeekin jo jalkojen lisäksi korvia ja päätä ja sitten kuitenkin lähden ajoissa kotiin. Näin jälkeenpäin ajatellen, ehkä ne bileet ei ookkaan niin pahat. Kaks kolmesta kun osuu...

Ihan hyvillä mielin kuitenkin lähden ainakin syömään, koska se on yksi ilta pois kotoa. Kiva sitäpaitsi välillä syödä ihan rauhassa. Edessä on jälleen jokavuotinen kilpavarustelu. Mitä päälle, jalkaan ja käteen? En jaksa ihan hirveästi panostaa uuteen kamaan tänä vuonna. Päälle menee se mekko mikä mahtuu, todennäköisesti se sama mikä oli viimepikkujouluissa kun olin viimeisilläni raskaana. Se ei oo mikään mammamekko ja menee sen puolesta ihan hyvin, ja ainakin sinne mahtuu syömään. Kengät kierrätän toissavuoden pippaloista. Pitäs vaan vetää parit harjotusrundit kotona, kun en oo hetkeen pitäny taas korkkareita jalassa. Kyl mä ennen niillä osasin kävellä... Saa nähdä osaanko vielä. Uuden laukun ostin, kun sattu oleen samaa väriä kun kengät. Something old, something new... vai miten se meni.

Laukku uusi, kengät vanhat. Aika hyvin sattui sävyt kohdalleen, vaikka laukku olikin heräteostos eikä kengät ollu mukana. Molemmat näyttää kuvassa oranssimmalta kuin mitä on oikeesti. Säihkyy vaan niin kovasti kun piti salamalla kuvata.

Kun mikään ei mene putkeen

Aivosolun päivä alkoi tänään sillä, että suuntasin vanhan työkaverin kanssa kädentaitomessuille Tampereelle. Messuista jäi vähän kuiva maku. Joo, ihan kivat, mutta aika paljon samaa tavaraa. Huopapalloja ja neulelankoja... Ei ollut sitä mitä minä olin vailla, Pul kankaita, hienoja trikoita, ja pensseleitä. Taisin siis olla väärillä messuilla. Noh, tulipahan käytyä, ei tarvii ens kerralla sit. Ei jääny mieleen mitään suunnatonta inspiraatiotakaan tehdä mitään. Novitan langatkin oli kalliimpia kun kaupassa (ainakin ne mitä mä yleensä ostan ja joista tiedän hinnan).

Matka jatkui Mr. solun ja pikkusolun kanssa kohti ravintolaa. Tarkoitus oli mennä suoraa messuilta syömään ja sitten nukuttamaan pikkusolua kotiin. Ravintola ei ollut vielä auki. Mikään ei ollut vielä auki, paitsi mäkkäri. Mentiin sitten sinne syöttämään pikkusolu ja jatkettiin sitten vasta sinne mihin alunperin piti mennä. Kotiin päästyämme päivä jatkui sillä, että pikkusolu ei suostunut menemään päikkäreille. Ei sitten nukkunut kunnon päikkäreitä koko päivänä, ja illan huudon sitten jo arvaakin. Onneksi suklaa on hyvä äänenvaimennin. Siis itse syötynä.

Päivän projekteistakin suurin osa meni penkin alle tai ainakin uusintaan. Jostain syystä sain tänään ommeltua useampaan kertaan kaikenlaista väärin päin, väärään kohtaan tai väärällä tavalla. Ja olin muka keskittyneessä mielentilassa. Piti Mr. solun tabletillekin tehdä tasku, mutta siitä tuli liian pieni. Se projekti jäikin sitten hamaan tulevaisuuteen, kun en jaksanut enää alottaa uudestaan.

Sain minä jotain valmiiksikin kaiken säädön jälkeen. Tein pikkusolulle uudet pikkarit, vähän isommat kun edelliset, ja muutenkin kaavaltaan hieman muokatut. Sitten tein jouluksi myöskin pikkusolulle punaiset veluurihousut (sellaista karvakangasta). Taisi kyllä tulla housut ensi vuoden jouluksi... Saa nähdä, nimittäin ommellessani taas tajusin, että en ollut pessyt kangasta etukäteen. Toivottavasti kutistuvat pesussa sopivasti. Laitoin tosi pitkät resorit puntteihin. Niitä voi käyttää käännettynä tai kokonaan auki niin, että housu pussittaa lahkeesta. Antaa myös lisää käyttöikää kun on vähän niin kuin jatkettava malli.

Pieni sieni hyppäsi lahkeeseen suuren taistelun jälkeen. Ekaa kertaa tinttasin vyötärökuminauhan saumurilla kiinni. Sitäkin sitten varmaan saa katua tuonnempana, vaikka mittasinkin pituuden... Ei toi kuvakaan priima ole, mutta en jaksanut parempaakaan värkätä, sori. Toi on tosi kivaa kangasta. Siitä tulee vähintään vielä tonttulakki, ja jos riittää niin jonkinlainen hamonen. Oon jo pitkään odotellu paikalliseen kangaskauppaan tota omenakuosia jouluisimmissa väreissä, mutta sitä ei oo vieläkään tullu. Kohta pitää kyl tilata jostain nettikaupasta jos meinaa vielä täksi jouluksi saada. Oh well... jos huomista sitten paremmalla menestyksellä.

Sataa, sataa, ropisee

Voehan kikkelis kokkelis tuota keliä. Minä tykkään sateesta. Minä en tykkää monsuunisateesta montaa kuukautta putkeen. Alkaa jo toden teolla ärsyttää. Eniten korventaa se, että pyykit (=useimmiten vaipat) ei kuivu. Ei ole kuivuneet kunnolla koko kesänä. Aina pitää kokeilla onko joku kokonaan kuiva ja siirrellä imuja paikasta toiseen ja kääntää ja vääntää, että kuivuis edes kahdessa päivässä. Aivosolun taloudessa ei siis ole kuivuria tai kuivauskaappia, mutta on kyllä vakavassa harkinnassa. Periaatteesa en sellaisia energiasyöppöjä haluaisi, mutta rajansa kaikella. Kai sitä pitäis tehdä tuplaimut kaikkiin taskuihin, että olis aina jotain kuivaa. Taskut kyllä kuivuu, kun ei mitään imekään.

En myöskään tykkää siitä, että pihassa pitää kulkea kumpparit jalassa, kun sinne uppoaa nilkkaa myöten. Ei oikein enää maakaan pysty imemään kaikkea sitä mitä taivaalta tulee alas. Tulis edes pakkasta niin ei olis kosteusprosentti koko aikaa täydet 100.

Tänään on korvennut myös tämä vauva-arki taas vaihteeksi. Tai ei edes se arki, vaan nämä viikonloput. Arkena on sentään jonkinlaista rytmiä ja rutiinia päivissä, vaikka käytäiskin perhetuvalla pikkusolun kanssa. Viikonloppuna koko homma meneekin sitten ihan plörinäksi. Hommaa tuntuu olevan monen ihmisen edestä ja erilaisissa paikoissa pitää rampata. Sitten menee taas alkuviikko siihen, että taistellaan normaalirytmiin. On viikonloppusin ihan kiva tehdä ja käydäkin, siksi sitä suostun tekemään, mutta kyllä se mehut imee. Joku muu vois välillä suunnitella pikkusolun ruuat, laittaa vaippaa ja vaatetta mukaan, kärryistä, ulkovaatteista ja istuimista nyt puhumattakaan. Onko paikassa x syöttötuolia, vaipanvaihtopaikkaa jne. Kaikesta selvitään ominkin voimin, mutta esim syöttötuoli nyt vaan helpottaisi hommia.

Kiitos ja anteeksi. Menen neulomaan ja kuuntelemaan sateen ropinaa. Heti kun saan pyykit ripustettua "kuivumaan".