Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. helmikuuta 2019

Olkoon tämä opiksi ja viisaudeksi

Neuloosin jälkeen iski ompeluvimma. Kaksi sohvan koristetyynyä oli vielä jouluväreissä, joten ne piti saada päivitettyä parempiin väreihin. Päässäni on jo pitkään muhinut ajatus tämän vuoden pantone väristä, eli korallista. Muhiminen alkoi siis jo ennen kuin se valittiin vuoden väriksi. Olen yrittänyt hamstrata korallin värisiä kankaita, mutta jokseenkin laihalla menestyksellä. Pystyin kuitenkin kaivamaan muutaman erilaisen korallin ja täydensin valkoisella, mustalla ja kullalla. Väreihin olen tosi tyytyväinen.



Oppirahoja makselin taas siitä, että näin ei tehdä half rectangle triangles, eli puolisuunnikaskolmioita. Ainakaan jos haluaa kulmat nätimmin. Päivän aforismeihin kuuluivat mm. seuraavat ilmaisut:
Näyttää tarpeeksi hyvältä, varsinkin jos katsoo kaukaa ja siristää.
Kyllä silmä sekundaan tottuu.
Valmis on parempi kuin täydellinen.

Niin, että eikun eteenpäin sanoi mummo lumessa. Seuraavia oppirahoja maksettiin taas tikkaamisen osalta. Mun koneella ei vain saa siistiä suoraa tikkausta, vaikka käyttää yläsyöttäjää. Olisin halunnut tikata tyynyjen pintaan suoralla tikkauksella ruudukon, mutta jätin ensimmäisen tyynyn tikkauksen vain vaakarivien jälkeen kesken, koska lopputulos ei olisi ollut hyvä. Toiseen tyynyyn kokeilin vähän samaa ilmettä antavaa vapaatikkausta. Vapaavarteen en vain saa kiinni sitä metallitikkua jolla voi pitää etäisyydet samana. Pitäisi siis piirtää kaikki viivat ja tikatakin vielä viivaimella. En jaksanut, joten siksi näin.



Kun kerran opetustyötä tässä väsäilin niin opettelin sitten takakappaleeseen ompelemaan piilotetun vetoketjun. Tein sen ihan itse järkeillen ja siistit niistä tulikin, vaikka vähän askartelun puolelle lipsahtikin.



Peittoa olisi pitänyt tikata, mutta nämä halusivat ulos päästäni nyt. Kevättä kohti!

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Tammikuun neuloksia

Tammikuu näköjään jo vierähti. Kuu meni käsitöiden osalta pitkälti neuloessa. Neuloin töissä kahvitauolla, kotona iltapäivisin koululaista odottaessa ja iltaisin jonkun verran. Pikkuhiljaa eteenpäin siis. Kartutin tyhjentynyttä (joulu)lahjavarastoa. Kohtahan se joulu taas on. Sukkien lisäksi tein pojalle villahousut. Tyttö sai villahousut jo pari talvea sitten. Molemmat housut neuloin samalla periaatteella jämälangoista. Mitä räikeämpää sen parempaa. Tytön housut ovat olleet kovassa käytössä, ja nyt näyttää, että niitä pitäisi jatkaa. Pitkää käyttöikää ajatellen neuloin housut ylhäältä alas, joten niin kauan kuin takapuoli sopii housuihin, niitä voi tarvittaessa neuloa pidemmiksi.

Tässä kasa sukkia. Tummempiin vauvan sukkiin tuli vahingossa liian pitkä varsi, mutta pysyväthän ainakin ylhäällä. Koitin tehdä niin unisexit vauvasukat kuin jämälangoista oli mahdollista. Se helpottaa varaston kiertoa ja ylläpitoa. Lohenpunaisiin sukkiin kokeilin minulle uutta pitsineuletta, mutta en oikein tykkääkään siitä. Jäävät toistaiseksi viimeisiksi tuota mallia, mutta kuka tietää, ehkä se jossain vaiheessa siirtyy suosikkilistalle.


Tässä pohan villahousut. Kun olin tehnyt yläosan, poika tuli sanomaan, että äiti, voisitko laittaa niihin paljon pinkkiä ja violettia. Yritin. Nyt sattui olemaan paljon sinistä jämälangoissa, mutta lopputulos oli kuitenkin kai mielekäs. Ainakin ne pääsivät heti käyttöön.



 Tässä vierekäin molemmat neulomani villahousut. Oikealla olevat tein tytölleni 2 v(?) sitten ja ne ovat seuraavana jatkoslistalla. Ne on olleet kovassa käytössä, mutta pysyneet ihan siisteinä. Aika monta jämäkerää näihin upposi. Nyt voi taas ostaa lisää lankaa!


lauantai 10. marraskuuta 2018

Synkeää syksyä

Ompas pimeä. Ja se tulee aikaisin. Ei ole viikonloppuisinkaan montaa valoisaa tuntia aikaa hoitaa mitään ulkohommia tai ylimääräistä puuhastelua arjen pyörityksen ohessa. Tässä on taas pyöritetty huushollia, lastenhoitoa ja harrasteltu työntekoa aina välillä. Alan ymmärtää miksi tätä aikaa elämästä sanotaan ruuhkavuosiksi. Kulissien takana joululahjojen neulonta on jo alkanut. Aika moni saa taas sukkia. Yksi tilkkutyö pitäisi saada tikattua jouluksi, toinenkin mielellään, mutta sen deadline ei ole niin tiukka.

Tässä se toinen, joka olisi kiva saada valmiiksi täksi jouluksi, mutta kerkiää sen myöhemminkin. Blokkejakin puuttuu vielä ainakin 4. Sen jälkeen katson riittääkö se. Todennäköisesti riittää, koska alkaa näyttää siltä, että levottomuutta on pakko katkoa välikaitaleilla. Toisaalta harmi, kun toivoin, että kulmista muodostuneet timantit saisivat jäädä ehjiksi. Sitä se teettää kun valitsee vilkkaita taustakankaita...



Tässä taas yhdet sinne pukinkonttiin. Sukkia ja blokkeja vuorotellen pikkuhiljaa.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Syksyn ensimmäiset sukat

Heippa vaan. Ei ole ihan kauheasti ollut aikaa tehdä mitään käsitöitä. Ehkä mulla on liian isoja projekteja, koska vähän kerrallaan tehdessä valmista tulee vasta piiiitkän ajan päästä. Syksy on jo tullut ja niin tuli sukkavimma tänäkin vuonna. Syksyn ensimmäiset sukat sain sentään pyöräytettyä valmiiksi. Ne ovat sopivan pieni projekti...


Nämä menee joulupakettiin. Jälleen kerran ihan perus seiskaveikkaa.

Ryhdyin myös tälläisiä tekemään. Blokin nimi on ilmeisesti fireworks. Ainakin se on swoon-blokin modifikaatio. Piirtelin näkemästäni kuvasta blokin ruutupaperille ja käytän ihan omia mittoja. Tämä blokki on vielä tasoittamatta. Saa nähdä koska tämä valmistuu. Paljon pieniä palasia ja joissain kohtia paljon bulkkia saumoissa. Viimeiset saumat joudun silittämään auki, koska muuten ei blokki mene littuun. Luotan siihen, että tikkaamalla tasoittuu.




keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Lisää farmarin vaimoa

Killan kanssa yhteistyössä on kasattu muutama tilkkutyö erään aktiivisen kiltalaisen farmarin vaimo -blokeista. Työt ovat jostain syystä päätyneet minulle tikattavaksi. Sain tämän tikattua jo pari viikkoa sitten, mutta sen jälkeen iskivät työhommat taas täydellä teholla. Kaikki vapaa-aika on mennyt jokakesäisen keikkatyön parissa. Pian alkaa olla pääsykokeet kuitenkin tarkastettu ja ehkä pääsee vähän enemmän taas omien harrastusten pariin. Kesätyö on kaikki pois harrastusajasta, koska sen takia lapset eivät ole yhtään enempää päikyssä, eli normiarki pyörii samalla niin kuin ennenkin.

Aloin tikata blokkeihin tilkkupuolelta melko näkymättömiä sakaroita. Koitin ensin vapaasti dot-to-dot tikkausta, mutta keksin sitten itselleni uuden tikkausviivottimen ja se helpotti hommaa huomattavasti. Takapuolelta tikkauksissa näkyy kyllä satunnaisia mutkia, mutta ne ovat lähinnä paksujen saumakohtien ansiota... En huomannut ottaa kuvaa uudesta viivottimestani. Se on pala 4mm paksua vaneria ja siinä sattuu yksi sivu olemaan laserleikattu suoraksi. Valtavan hieno keksintö, eikä se liu'u kankaan pinnalla yhtään ja lisäksi se on tarpeeksi paksu ettei tikkausjalkani pomppaa siihen päälle. Se taitaa päästä ahkerampaan käyttöön jatkossa.

Ilta oli jo pitkällä kun pääsin ottamaan kuvia, joten siksi laatu on taas vähän niin ja näin. Kännykkäkamera ei ole hämärän ystävä salamasta huolimatta. Tähtien ympärille ja työn reunoille ajelin suoraa tikkausta.






maanantai 7. toukokuuta 2018

Sukat

Kesä tuli? Ainakin aurinko yhtäkkiä ilmestyi lämmittämään ja ensimmäinen raparperipiirakkakin on jo tehty. Pitkään (liian pitkään) kesken olleet sukat jaksoin vihdoin vääntää valmiiksi. Ei nyt ihan kesähelteillä tarvita villasukkia, mutta kyllä se syksy taas kohta on, vai mitä. Nämä ovat miesten kokoa.


Pitäisi tässä taas keskeneräisiä töitä saada valmiiksi. Tikattavana olisi useampi tilkkupinta, mutta se tarkoittaa yhtä kahdesta vaihtoehdosta. Pitää raivata työhuoneeseen tikkaustilaa, joka on siistinäkin turhan pieni tila tai vallata keittiönpöytä. Kun lapset on kotona niin keittiökään ei kuullosta kovin houkuttelevalta... Katsotaan nyt koska ulkoilulta kerkiää.

lauantai 21. huhtikuuta 2018

EPP projektipäivitys

Hui. Tässähän vierähti aikaa viime kesäkuusta saakka. Silloin viimeksi olen päivittänyt EPP projektiani. Projekti onkin kyllä ollut pitkällä tauolla, mutta nyt otin neulan taas kauniiseen käteen. Yllättävän nopeasti näitä palasia syntyy, kun vaan ryhtyy hommiin. Sormet kyllä on hieman hellänä. On tässä sen verran tullut näitä nyt viimepäivinä ommeltua. Kokonaismäärä on jossain 60 kpl:een tienoilla. En tiedä montako vielä tulee. Sen näkee sitten, kun kangasvarastosta ehtyvät vaihtoehdot.


Tästä tulee kyllä ihan huippuhauska peitto, sitten kun kaikki palaset ovat yhdessä!

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vielä ehtii vuoden viimeiset!

Sain tänään valmiiksi parit sukat ja yhden tilkkupinnan. Ehdin jopa kuvaamaan ne päivänvalon aikaan! Tilkkutyö on menossa lahjaksi alkuvuodesta. Isommat sukat tein itselleni, koska oli niin kivan väristä lankaa, ja toiset sukat tulevat tyttärelleni. Näyttää siltä, että tämän vuoden sukkailut jäivät vähän viime tinkaan ja jatkuvat heti huomenna.

Ensimmäinen yritelmäni Irish chainistä. Ainakin kuvassa näyttää hyvältä. Livenä pitää katsoa vähän kauempaa, että kuvio näkyy kunnolla.



Vähän huumoria peliin. Tämän peiton saaja on joskus nähnyt karhuja sopivan matkan päästä.



Nämä sukat on minulle! Sain joululahjaksi tätä lankaa yhden kerän. Kävin suosiolla hakemassa toisen, ettei tarvinnut kitsastella varsien pituudessa.


Tässä tytölle Nallesta tehdyt vähän ohuemmat sukat.


keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Sukat

Hohhoijaa. Tökkii tökkii. En oo hetkeen tehnyt mitään käsitöitä. Ei oikein nappaa... Sain taisteltua nämä keskeneräset sukat sentään valmiiks. Mulla oli vaan yks kerä tätä lankaa ja se ei meinannut millään riittää tähän pariin. Jouduin purkamaan monta kertaa eri osia sukista ja tekemään lyhyemmän päättelyn kun yleensä. No, valmiit on. Tykkään tästä väristä tooosi paljon. Katsotaan josko saisin kuvia seuraavan tilkkutyön ongelmista. Ehkä se on se joka pahiten tökkii eikä muutkaan hommat huvita. Toivottavasti tämä menee äkkiä ohi, koska joululahjat pitää tehdä! Kivaa päivää!


tiistai 12. syyskuuta 2017

Piti tulla patalappu - It was supposed to be a potholder

Vihdoin minäkin pääsin mukaan höyheniin (muutenkin kuin tikkauksessa). Kaivoin esille Anna Maria Hornerin ohjeen (saa ilmaiseksi täältä) höyhenten tekoon. Tarkoitus oli aloittaa joululahjojen teko ja tehdä höyhenillä koristeltuja patalappuja. Yksi höyhen on tosi pitkä, joten lyhensin kaavaa vapaalla kädellä. Samoin myös kavensin. Sukelsin taas jämäsoiroihin ja aloin hommiin.

Tein reteästi heti kolme höyhentä kerralla. Sitten kun olivat valmiina niin kävi selväksi, että ei niistä patalappuja tule. Ehkä tabletti. Höyhenet olivat siis edelleen aivan liian isoja. Kaikenlisäksi tähän hommaan hyvin sopiva taustakangas loppui. Hitsi, olisi pitänyt ostaa enemmän. Noh, kai niitä kankaita tulee uusia... Mietin hetken mitä höyhenistä sitten tekisi. Pienellä purkamisella ja säätämisellä sain suunnilleen sopivan palan koristetyynyyn. Tässä minun ihka ensimmäinen tilkkukoristetyyny.

I finally got on board with Anna Maria Horner's feathers. I wanted to start christmas gifts early and make some pot holders. I made the pattern smaller than the original... but obviously not small enough! I wanted to put 2 feathers into one pot holder, but the size was more like a table topper... So, since I made 3 feathers at once, I rearranged all of them into same piece and ended up with a pillow. The backing came from my husband's ripped jeans. I took a piece of the leg and sewed on a zipper facing the inseam. After that I used a seam ripper to open the seam. The easiest invisible (it would be invisible if the pillow inside wasn't so big...) zipper I have ever installed. I wanted the edge to pop, zing and zap so i bound the pillowcase with a bright turquoise. Now I just need to try to do those pot holders again...


Tykkään tästä väriskaalasta ihan tosi paljon! Tikkauksesta ajattelin, että vedän 2 kertaa kaikkien höyhenten ympäri. Sitten mietin hetken ja vedin kolmannen kerran. Sitten päätin tikata taustan hengiltä, niin kuin tyyliin kuuluu. Mr. solu oli ystävällinen ja lahjoitti askartelutarkoituksiin rikkinäiset farkut. Leikkasin lahkeesta sopivan pätkän, leikkasin pois paksun sivusauman ja tein avatusta lahkeesta taustan. Vetskarin ompelin yksinkertaiseen sivusaumaan. Ompelin vetskarin niin, että kohdistin ketjuosan sauman kohdalle, ompelin kummaltakin puolelta kiinni ja sen jälkeen vasta ratkoin oikealta puolelta sauman. Maailman nopein vetoketjun asennus! Periaatteessahan se on näkymätön, mutta kun tyyny on niin pinkeä niin se vähän irvistää. Reunoille halusin jotain, joka sanoo zing, pop, bädäng! Löytyi kirkas turkoosi. Ainakin se sanoo zing ja pop, mutta siitä bädängistä en oikein tiedä... Tyynyn sivu on noin 37 cm ja sisään ahdoin varmaan 50 cm tyynyn. Siksi tapaus on kovin pullea, mutta en tykkää litteistä koristetyynyistä, joten ihan hyvä vaan.



Noooin pullea. 


Katsotaan nyt sitten niitä patalappuja uudemman kerran...

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Mustikkauni - Blueberry dream

Minun pienin ihmiseni täyttää pian 1 vuotta. Oijoi! Jee! Ristiriitaista fiilistä, mutta eteenpäin mennään. Kuten muutkin pienet, myös tämä saa lahjaksi (taas) peiton. Tällä kertaa tuli vain vähän isompi kuin edellinen, joten jossain vaiheessa lienee tarvetta taas suurentaa. Oi kun harmi... Pintaan tuli monta mustikkaa, jotka asettelin niin että joku kaataisi niitä kippoon. Tikkauksissa on lehtiä ja pieni runo. En tiedä alkuperäistä kirjoittajaa, mutta se menee näin: Hiljaa, hiljaa keinuttaa; pientä nyyttiä lempeä tuuli. Kaunista unta katsothan; pieni hymyhuuli. Mietin kauan kuinka tikkaan itse mustikat. Ei oikein mikään suunnitelma innostanut. Lopulta päädyin kehystämään mustikat sisältäpäin pariin kertaan ja tikkasin sydämen kehyksen sisään. Aika hempeetä, mutta saa ollakin.

My little one will turn 1 soon. Oh no and woo hoo! That pretty much sums all the feelings related to the event. Like my other kids, also this one will receive (big surprise) a quilt for a present. This time the new quilt is not very big, so there might be a need to make a bigger one later on. Oh well... This one has blueberry blocks on the top. I wanted them to look like someone is pouring the berries into a jar. For the background I quilted leaves and a little poem. I'm not going to try to translate it here, but there's something about gently rocking in the wind and having nice dreams. I was having difficult time deciding on how to quilt the blueberries. In the end I ended up framing the blueberries twice from the inside and then I quilted a heart inside each berry. Kind of cheesy, but I'll take it.



Tässä runon ensimmäinen säe. Here is the first verse of the poem.


Tässä toinen säe. Here's the second verse.



Lähikuva tikkauksesta. Sydämet ovat mustikoissa sikin sokin eri päin. 

Here's a close up of the quilting. The hearts inside the blueberries are randomly oriented.



Taustaan löysin pienelle rakettitieteilijälle raketti ja satelliittikangasta (Robert Kaufmann, Spaced out) ja varastossa marinoitua Tula Pinkiä (Salt Water). 

For the backing I was able to find rocket and satellite fabric for my little rocket scientist (Robert Kaufmann, Spaced out). The lower part is well marinated Tula Pink (Salt Water) from my stash.


Nyt enää nimilappu, pesu ja käyttöön. Now I have to label it, wash it, and give it to use.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Kylä - Village quilt top

Aika pitkän aikaa tilkkutöiden ämpärilistalla on keikkunut hirsimökki. Halusin tyhjentää jämäkangasvarastoani nauhojen osalta, joten nyt oli sen aika. Luulin, että minulla on paljon pinkkejä jämiä. Ja luulin myös että minulla on yleensä paljon jämiä. Väärin luulin. Laatikosta löytyi kankaat ehkä viiteen kokonaiseen blokkiin. Sen jälkeen piti pilkkoa isompia paloja käyttöön. Ihan hyvä sinänsä, koska nyt tuli tilaa myös kangasvaraston puolelle. Myös pinkki muuttui matkalla pinkki-vihreä-keltainen-turkoosi-vaalea-violetti yhdistelmäksi, koska heti alussa totesin, että pitää saada enemmän kontrastia. Lopulta sain sulkeltaa myös valkoisiin jämäkankaisiin, joita niitäkin oli kyllä liian vähän. Tai ainakin väärän kokoisia paloja... Kun sain vihdoin blokit ommeltua yhteen niin pinta näytti ihan kylältä. Mökit siellä täällä omilla tonteillaan. Tästä peitosta tulee nimeltään siis Kylä.

The log cabin block has been on my bucket list for a while and since I wanted to use my scraps it was a good time to get building. I thought I had a lot of scraps, but I was sooo wrong. I only had strings cut out for maybe five whole blocks. After that I had to cut from larger fabrics. It's all good though, everything came from my stash. First I wanted to make a pink quilt, but it quickly turned into a rainbow. The pinks didn't have enough contrast to suit my taste. All of my log cabins ended up different sizes so I also dove in to my white scraps and made all the blocks the same size. Once I sewed up all the pieces the finished top looked like a village. All the cabins spread around on their own lots. Therefore the quilt will be named Village.


Tässä yksi lemppariblokki. Here's one of my favorite blocks.


Tässä blokissa on pala sitä kangasta josta katson tilkkuilu-urani, ja varsinkin tikkausurani alkaneen. Tuo oikeassa reunassa oleva kukallinen pala.

This block has a piece of the fabric that started my quilting - and especially my FMQ - hobby. The floral one on the right.


Mun ompelukone on ollut pysyväisparkissa meidän ruokapöydällä nyt jo ainakin kuukauden (kun en mahdu työhuoneessa tikkaamaan). Nyt olisi taas pari peittoa tikattavaksi... Pääsenköhän ikinä pois keittiöstä enää.

My sewing machine has been stationed on the kitchen table for at least the past month (since there's not enough room in my work room to FMQ). Now I have 2 tops to quilt... I wonder if I'll ever get my dining room table cleared of my sewing...

perjantai 18. elokuuta 2017

Tuuliviiri

Tässä vielä kertaalleen tämä viiripeitto kantattuna ja kuvattuna joka puolelta. Nimeksi tuli tuuliviiri.






Nyt on opetusmateriaalia valmiina.

torstai 17. elokuuta 2017

Höyhenet pöllyää

Eilen illalla kanttasin kaksi peittoa. Ei taas kovin mielikuvituksellista, koska samaa kanttia päätyi molempiin. Toiseen toki vain jatkopalana, kun varsinainen kantti ei riittänyt. Tänään aamulla lähdettiin pikkuihmisen kanssa kuvausreissulle. Rekryttiin vielä siskokin mukaan (#husbandssistersholdingquilts tyyliin tällä kertaa). Tässä tulee nyt ensin kuvat siitä mitä aika moni jo varmaan odottaa. Höyhenpeitto. Viiripeitto saa kunnian sitten ihan omassa postauksessaan. Nimeksi mietin jotain höyhensaaria tms, mutta höyhenet pöllyää on sopivasti railakkaampi nimi. Ja nyt sitten muuten tulee niitä kuvia. Edestä ja takaa, kaukaa ja läheltä. Pidemmittä puheitta...






Heksagon tikkaus "ei kuulu joukkoon" mutta kankaan kuvio oli juuri sopiva tikattavaksi.





Sekundäärikuviot näkyvät paremmin nurjalla.






Yhteiskuva.